Kateudesta vihreä
Toimitus kysyi, kenelle olen kateellinen ja miksi. No, täältä pesee:
Eräällä ystävälläni on mieletön tukka: tuuhea ja elinvoimainen. Ja se on aina hyvin! Aina. Myös hänen kotinsa on aina hyvin, vaikka siellä asuu kaksi lasta, jotka saavat leikkivät joka paikassa. Se on epätodellista.
Toinen ystäväni osaa kirjoittaa hemmetin hyvin. Minä en edes osaa kuvailla, miten hyvin. Se jos mikä on kadehdittavaa!
Kolmannelle ystävälleni elämä tuntuu pelkästään hymyilevän. Hänen kuulumisensa ovat aina jännittävä tarina mielenkiintoisia sattumuksia. Miksi oma elämäni on vain kodin, päiväkodin ja työpaikan välillä suhaamista ja sattumia, jotka ovat lähinnä puuroa sukanpohjassa?
Neljäs ystäväni ehtii tehdä kaikkea, mitä minäkin haluaisin: urheilla, matkustella, opiskella kieliä, nukkua pitkään vapaapäivinään, keittää mutteripannukahvia aamuisin, katsoa televisiosta hyviä dokumentteja… Ei, en ala.
Viides ystäväni on sosiaalisesti verraton ja vakuuttava. Hän on hauska, keksii puhuttavaa kaikkien kanssa ja puhuu vaikka mustan valkoiseksi, jos se hänestä näyttää valkoiselta. Tai esimerkiksi jo ennestään edullisen vuokransa vielä 200 euroa edullisemmaksi yhdellä Helsingin hinnakkaimmista asuinaluieista. Miten sellainen on edes mahdollista?
Kuudes ystäväni osaa olla yhtä aikaa hienotunteinen ja suorapuheinen. Minä onnistun useimmiten vain toisessa, yleensä siinä väärässä.
Mieheni osaa elää hetkessä (mikä ajaa minut päivittäin raivon partaalle). Hänellä on myös vitivalkoinen hammasluusto ja terveen värinen iho. Voin vain toivoa, että nämä ominaisuudet ovat periytyneet lapsillemme.
Eräs kollegani on parissa vuodessa oppinut venäjän niin, että on päässyt siinä B1-tasolle. Vau.
Toisella kollegallani on synnynnäistä karismaa. Hän hurmaa aina kaikki, niin miehet kuin naisetkin. Karisman ehkä vielä kestäisin, mutta lisäksi hän on akateemisesti ansioitunut ja pedagogisesti verraton. Ärsyttävää.
Monet bloggaajakollegat taas osaavat kirjoittaa sujuvammin, mielenkiintoisemmin, koskettavammin, värikkäämmin, persoonallisemmin ja hauskemmin. Jotkut osaavat vielä ottaa kuviakin!
Ja jotkut tuntemattomat ja jopa puolitututkin tuntuvat onnistuvan ja menestyvän kaikessa. Heillä kaunis koti, mielenkiintoinen työ ja hyvä palkka. Eikä heidän työnsä pääty aina kesän kynnyksellä. Lisäksi he tekevät täydellisiä löytöjä kirpputorilta tai ompelevat itse persoonalliset luomuksensa. Syövät lähiruokaa ja luomua, tekevät alusta loppuun kaikki ateriansa eivätkä paista pannukakkua pannukakuksi.
Olen siis kateellinen aika monelle. Mutta ennen kaikkea olen puhtaasti onnellinen siitä, että nämä kaikki kateutta aiheuttavat ihmiset ovat elämässäni, sekä ystävät että puolitutut. Minulle kateus on positiivinen asia. Se saa minut näkemään ja tekemään asioita toisin: Miten tuo sen tekee? Voinko minä tehdä samoin? Olen oppinut ihan hurjan paljon ihmisiltä, joille olen kateellinen. Olen ottanut mallia heidän tavastaan tehdä asioita tai tavastaan elää elämäänsä.
Lisäksi olen saanut kateuteni kohteista inspiraatiota: kun tuokin niin miksen minäkin! Kyllä minäkin jaksan juosta puolimaratonin! Kyllä minäkin voin olla mielettömän hyvä opettaja! Kyllä minäkin voin oppia kokkaamaan ja ottamaan valokuvia. Voin, jos haluan.
Kateus saa myös punnitsemaan omia valintoja: Haluanko minä todella tehdä samoin ja nähdä vaivaa sen eteen? Vai käytänkö sittenkin mieluummin aikana johonkin muuhun? Vaikka olenkin toisinaan kateellinen ihmisille, jotka osaavat ommella ja tehdä käsitöitä, en kuitenkaan jaksa käyttää omaa aikaani näiden taitojen harjoitteluun. Uskon, että halutessani voisin niissä kehittyä, mutta en minä oikeasti halua. Minä haluan mieluummin tehdä jotain muuta.
Mitä fyysisiin ominaisuuksiin taas tulee.. no… niiden kahdehtiminen on silkkaa ajanhaaskausta. (Joku olisi kyllä voinut lyödä tämän ajatuksen lekalla päähän silloin, kun olin parikymppinen.) Meillä on kaikilla hyvät ja huonot puolemme. Olemme joskus ystävien kanssa täräyttäneet viinilasien lisäksi pöytään ne fyysiset ominaisuudet, joista toisiltamme kadehdimme ja se oli aika hauskaa touhua se. Siinä saattaa esimerkiksi oppia kohdistamaan oman katseensa ihan uusiin hyviin puoliin itsessään.
Vastaukseni toimituksen kysymykseen on siis kyllä. Kateudesta voi olla hyötyä. Olen iloisesti vihreä.
Tiesitkö muuten, millä perusteella väri on valittu sanontaan ”kateudesta vihreä”? Helsingin kaupunginkirjasto vastaa näin.