Kun kontrollifriikki äkkilähdön otti
Olen luonteeltani kontrollifriikki ja voin parhaiten, kun elämä on suunnitelmallista ja tiedän hyvissä ajoin, mitä tapahtuu. Samalla kuitenkin kadehdin ihmisiä, jotka osaavat heittäytyä ja vaihtaa suunnitelmia lennosta. Ja aina silloin tällöin ajattelen, että minunkin pitää vain hypätä mukavuusalueeni ulkopuolelle ja unohtaa suunnitelmat. No, tällä viikolla sain tilaisuuden heittäytyä:
Tiistaina kello 8.03 mieheltä tuli viesti: Lue s-posti. Sähköpostissa oli ehdotus lähteä lauantaina äkkilähdöllä Rodokselle.
Kello 8.08 soitin miehelle ja sanoin, että ei kai me nyt voida lähteä, koska 1) minulla on sovittu perjantaiksi treffit ystävän kanssa, jota olen nähnyt viimeksi kolme vuotta sitten, 2) olemme kutsuneet juhannukseksi vieraita, 3) meillä on jo varattuna Pariisin-matka heinäkuulle ja 4) juhannuksen jälkeen meidän piti lähteä kotimaan matkalle, johon kuuluisi sukulointia Helsingissä ja piipahdus Muumimaailmassa. Jälkimmäistä ei missään nimessä voisi perua, sillä esikoinen on odottanut tammikuusta asti pääsevänsä Muumipeikon luo kylään. Eikä sukulointiakaan oikein voi jättää väliin, sillä esikoinen on ihan yhtä kovasti odottanut pääsevänsä tädin luokse kylpyyn. (Kyllä, kylpyyn.)
Sovimme yhdessä, että mietitään nyt kuitenkin hetki.
Kello 8.47 soitin miehelle ja sanoin, että hitot. Kerrankos sitä. Mennään, jos saadaan matkat. Päätin itsekseni, että olkoon tämä nyt sellainen carpe diem -harjoitus.
Kello 9.03 mies soitti ja kertoi, että lennot on nyt varattu. Tuuletin työkaverille ja menin opettamaan.
Tauoilla lähettelin viestejä, joissa peruin tuleville päiville ja viikoille sovittuja tapaamisia: tämä on nyt vähän noloa, sori että, olen pahoillani mutta, kävisikö jos.
Kun työt loppuivat, tyhjensin työpöydän, jonka olin aikonut tyhjentää kaikessa rauhassa vasta viimeisenä työpäivänä torstaina. Siinä tohinassa tulin sitten silpunneeksi muutaman tärkeän paperin, joiden sisältämiä tietoja metsästin keskiviikkona.
Työpöydän putsauksen jälkeen kiiruhdin kaupungille etsimään kuopukselle siistiä hellehattua. Täytyyhän sellainen olla, jos kohteeseen on luvattu kolmenkymmenen asteen paistetta pilvettömältä taivaalta koko lomaviikoksi. Samalla ostin 80 vuotta täyttävälle sukulaistädille lahjan, jonka olin luvannut hoitaa. Sitten soittelin hätäpäissäni äidille, veljelle ja siskolle, jotta saimme sovittua, kenen mukana lahja saadaan tädille, vaikka me emme nyt tulekaan juhliin. Lopuksi menin apteekkiin ja ostin maitohappobakteereja, aurinkovoidetta, särkylääkettä ja nenätippoja.
Jossain välissä sisäistin ajatuksen, ettemme lähde vain viikoksi Rodokselle vaan jäämme samalla reissulla Helsinki-lomalle. Jos vaikka Rodoksella onkin helle, Suomessa voi hyvin sataa räntää. Ajatukseni poukkoili kuin pingispallo, kun yritin miettiä, mitä kaikkea minun pitää pakata mukaan. Aloin ensimmäisen kerran katua heittäytymistä.
Sitten muistin carpe diem -harjoitukseni, menin kahvilaan, tilasin lasin viiniä ja päätin rauhoittua. Viiniä siemaillessani muistin taas yhden sovitun menon, jota piti siirtää. Viestittelin ystävälle, mikä auttoi paremmin kuin lasi viiniä. Tai sitten se oli se viinin ja lohduttavien sanojen yhteisvaikutus. Oikeastaan ystävä ratkaisi muutamalla viestillä kaikki ongelmani: ”ei kuule hätiä, munkin suunnitelmat muuttuu koko ajan”, ”viini on vastaus KAIKKEEN”, ”älä stressaa, parhaat jutut syntyy just näin”, ”ostat vaan pirusti uimarenkaita ja kellukkeita lapsille ja koko porukalle litroittain aurinkorasvaa” ja ”tuutte sit kato mun luo pyykkikassin kanssa, kun mulla on kuivausrumpukin, niin saatte kaikki vaatteet pikana puhtaaksi ja on helppo jatkaa lomaa”.
Niin, aivan niin.
Nyt kassit on pakattu, työt tehty, viimeksi kolme vuotta sitten tavattu ystävä tavattu ja luultavasti monta asiaa unohdettu. Mutta kellukkeet ja aurinkorasvat on ja viiniä saa määränpäästä, joten eiköhän tästä hyvä äkkilähtö tule!