Kuutamolla

Jahas. Kun polkaisin palstan syyskuussa käyntiin hieman ennen tyttösen syntymään elin kai jotain loppuraskauden kaikkivoipuusvaihetta. Olin tuolloin vahvasti siinä uskossa, että ajatuksien kirjaamiselle löytyy kahden lapsen kanssa aikaa siinä missä yhdenkin. Laskin sen varaan, että meille tulee hyvin nukkuva pikkusisko, kun isoveli nukkui vauva-aikanaan niin huonosti.

Laskin väärin. Meillä on ollut helvetillinen viikko. Pikkusisko ei ole nukkunut päivisin kuin 20-30 minuutin pätkiä.

Sitten ymmärsin antaa tyttöselle maitoa pullosta. Hän nukkui sen päälle neljän tunnin päikkärit. Putkeen. Sisällä!

Seuraavana päivänä hän nukkui pullomaidon päälle 2,5 tuntia. Tänään on tähän mennessä nukkunut 2 tuntia. Taivaallista. Annan taas huutia suosituksille – meillä ei enää pyritä täysimetykseen. Meillä nukutaan mieluummin hyvin.

Nyt, kun viikosta on selvitty, jaksaa taas naurattaa. Kyllähän minun pitäisi jo tietää, että elämä vauvan kanssa on jatkuvaa muutosta. Miten sitä ei jaksa huonolla hetkellä muistaa? Ensi viikko voi olla taas millainen tahansa, mutta luultavasti se on parempi. Ei unen määrä ei ainakaan voi enää vähetä.

Ehkä minäkään en enää ole niin kuutamolla kuin tällä viikolla. Ehkä minä jaksan jo hankkia neljä pitkää kynttilää adventtikynttelikköön niin, että ensi sunnuntaina pääsemme niitä polttamaan. Ehkä ehdin myös lähteä joululahjaostoksille, kun mies on perjantaina vapaalla ja voi hoitaa lapsia muutaman tunnin. Tai ehkä en osta yhtään lahjaa vaan istun pari tuntia kuppilassa glögimukin ääressä.

Ehkä minä myös viimein kokeilen tehdä konjakkifudgeja, joiden reseptin löysin Kodin Kuvalehdestä. (Miten on muuten mahdollista, että kaikissa lehdissä kirjoitetaan samoista teemoista samaan aikaan? Tämä koskee myös reseptejä. Tänä jouluna kaikkialla tuntuu olevan fudgereseptejä.)

Ja ehkä minä taas jaksan kirjoittaa muutaman tekstin  ja ottaa niiden seuraksi kuvan tai pari. Ideoita minulla ainakin olisi!