Lauantaina yllä ja muistoja vuoden takaa
Jaan Ella F:n tuntemuksen siitä, että alkaa tämä vaatteiden kuvaaminen jo tuntua hölmöltä. Mutta yritetään nyt vielä, vaikka eilinen jäikin väliin.
Tänään kiskoin ylleni H&M:n tunikan ja Replayn farkut. Tunika on alkujaan epäonnistunut ostos mutta jostain syystä se vain roikkuu kaapissani ja tulee vielä puetuksi päällekin suhteellisen usein. Yleensä sellaisina aamuina, kun tiedossa on kotipäivä ja kaikki paremmin istuvat yläosat ovat likaisena. Tunikan raidoissa ei siis ole mitään vikaan, kyse on mallista joka riitelee vartaloni kanssa. Tunika korostaa vatsaani niin, että näytän olevan alkavasti raskaana. (Ja silti se vielä roikkuu vaatekaapissani?! Pelkään kai, ettei minulla jonakin aamuna ole kerta kaikkiaan mitään päälle pantavaa, jos luovun tästä hätävarasta.)
Tunikaa ostaessani kuvittelin löytäväni korvaavan tuotteen H&M:n raidalliselle äitiystunikalle, joka oli viimekesäisiä lempivaatteini. Muistin virkistämiseksi kaivelin kovalevyltä kuvia viimekesäisiä kuvia ja löysinkin yhden, joka on otettu melko tarkkaan vuosi sitten, 11.9.2012. Päivänä, jolloin oli kuopuksen laskettu aika!
Kuten kuvasta näkyy, kuopus ei syntynyt tuolloin vaan reilua viikkoa myöhemmin. Ja sehän tarkoittaa sitä, että pian meillä juhlitaan 1-vuotisia! Aika hurjaa. Suorastaan käsittämätöntä. Taidan jatkaa kovalevyn tutkimista ja etsiä sieltä kuvia vastasyntyneestä tyttösestä. Toivottavasti lapset nukkuvat vielä pitkään.