Lellivanhemmat

”Lapsi tuo leivän tullessaan” sanoo vanha suomalainen sanonta.

Töissä käyminen on mukavaa. Päiväkodissa käyminen on mukavaa. Ainakin, jos jotain voi päätellä siitä, että lapset rientävät päiväkotiin riemumielin ja ovat hyvällä tuulella sieltä lähtiessään. Päiväkodissa saattaa olla jopa mukavampaa kuin kotona, sillä esikoinen on viime viikkoina kotiinlähdön hetkellä a) juossut karkuun, b) saanut itkupotkuraivarit, c) sanonut, ettei lähde kotiin. 

Töissä ja päiväkodissa käyminen on kuitenkin raskasta. Arki on minuuttipeliä, illat ovat lyhyitä, kotitöitäkin on tehtävä ja harrastukset haukkaavat oman aikansa. 

Niinpä olemme kaikki melko uupuneita, kun viikonloppu lähestyy. Vaikka lapset edelleen menevät tyytyväisinä päiväkotiin, ovat aamut hitaampia ja illat väsyneempiä ja kiukkuisempia. Väittäisin, että torstai-iltaisin itketään ja potkitaan eniten.

Ihanteellinen päiväkotiviikon pituus olisikin siis nelipäiväinen. Viime vuonna tämä onnistui, kun mies piti perjantaisin vapaapäivän. Oli ihanaa laskeutua viikonloppu kiireettömästi ja hyväntuulisesti. Ainoastaan minun täytyi ehtiä aamuisin töihin, muu perhe sai jäädä heräilemään ja hoitamaan aamutoimia omaan tahtiinsa. Ja se, ettei tarvinnut huolehtia aamuisin kuin itsestään, tuntui lähes vapaapäivältä. Iltapäivällä taas ehdin kotimatkalla käydä tekemässä viikonlopun ruokaostokset, joten kenenkään ei enää tarvinnut lähteä perjantairuuhkaan myöhemmin illalla. Ja mikä parasta, kotona minua odotti rentoutunut ja iloinen kolmikko, yleensä myös valmis ruoka. 

Nyt uuden vuoden kynnyksellä jännitin, miten viisipäiväiset viikot lähtisivät sujumaan. Kuinka väsyneitä mahtaisimme olla? Milloin ehtisimme hoitaa kaikki kotityöt ja kaupassakäynnit? Kuinka hyvin kaksipäiväinen viikonloppu ehtisi tasata päiväkotiviikon väsymyksen?

Nyt on menossa tammikuun neljäs viikko, enkä edelleenkään tiedä vastausta.

Meidän päiväkotiviikkomme ovat edelleen nelipäiväisiä. Kiitos ihanien isovanhempien!

Miehen äiti on kolmena perjantaina ilmestynyt meille aamulla ja viettänyt päivän lasten kanssa. Toisinaan ukkikin on karannut töistä kesken päivän ja yllättänyt päiväunilla olevat lapset. 

Eilen nakkasimme itse lapset aamulla mummilaan ja kävimme hakemassa heidät illalla kotiin.

Lastenhoidon lisäksi mummi on joka perjantai hoitanut ruoanlaiton niin, että meillä on aina ollut jääkaapissa valmista ruokaa sekä perjantai-illaksi että lauantain lounaaksi. Hän on myös tuonut tarvikkeet tullessaan.

Lisäksi hän on tehnyt lasten kanssa kaikkea kiehtovaa, kuten askarrelut heille ajokortit ja alkanut kammata kuopuksen tukkaa pienenpienille saparoille. Eilen hän leipoi lasten kanssa ruisleipää!

Emme voisi toivoa enempää. Eihän tällaista voi edes toivoa!

 Myös omat vanhempani ovat ilmaisseet halukkuutensa osallistua hoitoviikon kevennyksiin.

Sen lisäksi että isovanhemmat oma-aloitteisesti  tarjoutuvat lyhentämään lasten päiväkotiviikkoa ja näin takaavat meille kevyemmän arjen, he myös kyselevät lapsia säännöllisesti yökylään. Siksi, että heistä on niin mukavaa viettää aikaa lastenlastensa kanssa, ja siksi, että me saisimme miehen kanssa aikaa toisillemme ja omille menoillemme.

Tiedän.

Olemme onnekkaita.

Meidät hemmotellaan piloille. Olemme lellivanhempia.