Lettipäänä juhannusjuhliin

2013_06_21_9158.jpg

 

Letit ovat kesän luottokampaukseni. Helpot, huolettomat ja hiostamattomat. Kahden ensimmäisen vuoksi turvauduin niihin jälleen tänään.

Meidän juhannuksemme alkaa noin puolentoista tunnin päästä, kun lapset heräävät päiväunilta. Silloin siirrymme naapuriin. Olemme onnekkaita, kun lähellä asuu ystäväperhe. Seuraamme liittyy myös toinen ystäväperhe. Samaisella setillä olemme juhlineet muun muassa itsenäisyyspäivää ja vappua. Ohjelmassa on ainakin yhteistä kokkailua ja pelailua.

Nyyttäripöytään me kannamme tällä kertaa ribsejä ja grillattua kasvissalaattia. Mies huolehtii ribseistä, minä salaatista. Lettien lisäksi salaatti on jokakesäisiä luottojuttuja. Jos et vielä tiedä, mitä laitat juhannuspöytään, voin suositella seuraavaa:

Grillattu kasvissalaatti

uusia pottuja

kesäporkkanoita

kesäkurpitsaa

paprikaa

halloumijuustoa

kirsikkatomaatteja

kevätsipulin varsia

rucolaa

 

kastike: oliiviöljyä, vaaleaa balsamicoa, mustapippuria

1. Pilko kasvikset sopiviksi suupaloiksi.

2. Keitä pottuja ja porkkanoita hetki kattilassa. Etenkin porkkanat saavat jäädä al denteksi.

3. Grillaa perunat, porkkanat, kesäkurpitsat, paprikat ja halloumi kevyesti grillissä.

4. Sekoita grillin kautta käyneet ainekset tomaattien ja sipulinvarsien kanssa salaatiksi. Lisää rennolla kädellä oman maun mukaan sekoitettu kastike.

5. Heitä päälle rutkasti rucolaa.

 

Näine hyvineni toivotan kaikille hyvää juhannusta!

 

 

 

 

 

kauneus hiukset ystavat-ja-perhe ruoka-ja-juoma
Kommentointi suljettu väliaikaisesti.