Liikkistä

Korjaus Jouluni mun -postaukseen: rakkain joulukoristeeni ei ole anopin maalaama joulupukki suukon sai -posliinikoriste. Ei enää.  Rakkaimmat joulukoristeeni ovat kuvassa alla. 

Ne ovat 2-vuotiaan päiväkodissa askartelemat käpypallot ja tuikkukippo. Ne ovat liikkikset. Aloin melkein itkeä, kun löysin ne esikoisen vaatelokerosta hakiessani lapsia päiväkodista. 

Niiden myötä lapset jäivät tänään kahden viikon joululomalle. Me käymme vielä miehen kanssa tekemässä huomenna puolikkaat päivät mutta sitten aloitamme kaikki ansaitun hengähdystauon.

Niin hyvin kuin tämä syksy onkin mennyt ja niin innoissamme kuin olemme lasten kanssa uusista kuvioista olleetkin, taidamme kaikki olla loman tarpeessa. Olemme väsyneitä minuuttielämään. Tämä ilta oli ehkä syksyn kamalin, ja se täyttyi itkusta, riitelystä, uhmasta ja väsyneistä tunteenpurkauksista. Olimme miehen kanssa voimattomia, sillä mikään ei auttanut. Ei syli, ei uhkailu. Ei kiristys, ei rakkaus. Lapset olivat yksinkertaisesti liian väsyneitä.

Kun he lopulta nukahtivat sänkyihinsä uuvuttavan nukutussession päätteeksi, lämmitimme miehen kanssa mukilliset glögiä ja joimme ne uuden kynttilälyhdyn katveessa. Kynttilän loimottaessa sovimme, että vietämme rennon ja palauttavan joululoman.

Minusta oikeastaan tuntuu, että se olisi jo alkanut.