Enterorokko käsikirjassa, todellisuudessa ja ajatuksissa

(Kursivoidut pätkät Terveyskirjaston internetsivuilta.)

Lähtötilanne

Käsikirjassa: Etenkin loppukesällä ja syksyllä ilmenee kuumetautia, johon liittyy rakkuloita ja näppylöitä suussa, käsissä ja jaloissa sekä muuallakin iholla kuten pakaroissa.

Todellisuudessa: Lokakuun lopussa päiväkodin oveen ilmestyy lappu, jossa ilmoitetaan, että ryhmässä on useita enterorokkotapauksia.

Ajatuksissa: ”Jaa, jaa. Mikäs se enterorokko nyt olikaan? Jospa me vältyttäisiin siltä tänäkin vuonna.”

 

Oireet

Käsirjassa: Suuoireet alkavat yleensä pari päivää ennen ihottumaa.

Todellisuudessa: Lapsi kaivelee 3–4 päivää suutaan jatkuvasti. Ihan jatkuvasti. Lisäksi hän työntää sinne kaiken mahdollisen. 

Ajatuksissa: ”Mikä hitto sillä nyt on siellä suussa? Miksi se kaivaa sitä koko ajan? Mitään ei kyllä näy. Hermo menee. Ei mene, en kiinnitä mitään huomiota. Hitto, meni jo.” (Tiuskin siis sairastuvalle lapselle.)

 

Taudin kuvaus

Käsikirjassa: Enteroviruksia on suuri joukko ja niiden aiheuttama tauti voi vaihdella. Tavallisin enterovirusinfektion muoto lienee tavallinen flunssa. Toisinaan entrovirusinfektioihin liittyy korkea kuume, voimakas päänsärky sekä niskajäykkyys merkkinä aivokalvontulehduksesta.

Todellisuudessa: Pari päivää lapsi potee tavallista flunssaa nuhineen ja tuskaisine yskineen. Kolmannen päivän iltana kuume kipuaa yli 39 asteeseen. Sitä ennen lapsi on päivän kiukkuinen kuin ampiainen ja kärttyinen kuin talviuniltaan herännyt karhu. Niin ja hidas, nuupahtanut ja unealias. (Äkäinen ja väsynyt lapsi, jolla ei vielä ole kuumetta, on muuten mahtava kombo. Tulin ehkä jälleen tiuskineeksi sairastuvalle lapselle.) Kun kuume nousee, kaksi päivää ja kaksi yötä houraillaan ja hikoillaan korkeassa kuumeessa. Sen jälkeen kuume vetää vanhempia höplästä kaksi päivää: laskee ja nousee taas, laskee ja nousee taas.

Ajatuksissa lauantaiaamuna: ”Taas joku flunssa. Mut ei onneksi näytä pahalta. Maanantaina päiväkotiin.”

Ajatuksissa lauantaina iltapäivällä, kun ollaan ulkoilemassa nuupahtaneen lapsen kanssa: ”No niin, tämä siitä seuraa, kun ei nukuta päiväunia. Mistään ei tule mitään, kun ollaan niin väsyneitä. Paitsi kiukuttelusta tietysti. Nyt en kyllä enää kuuntele yhtään tuota venkoilua. Joku raja kiukuttelullekin on oltava.”

Ajatuksissa lauantai-iltan, kun kuume on mitattu: ”Ei hitto, olit sitten äkäinen sairaalle lapselle. Tyhmä! Miten niin et tajunnut, että se on sairas!!! Voi rassukkaa. Paska mutsi.” 

 

Taudin kesto

Käsikirjassa: Paranee hyvin itsestään yleensä viimeistään 10 päivässä.

Todellisuudessa: Näillä näkymin paranee itsestään viimestään 10 päivässä.

Ajatuksissa: ”Mistä se taudin alkaminen oikein lasketaan? Ensimmäisistä suuoireista? Milloin ne oikein alkoi? Kuinkahan monta päivää tässä nyt sitten menee? Kuka hoitaa lapsia?” 

 

Hoito

Käsikirjassa: Varsinaista lääkitystä enterorokon hoitoon ei ole kehitetty. Tulehduskipulääkkeet kuitenkin helpottavat sekä päänsärkyä että muita enterovirusinfektioon liittyviä kipuja.

Todellisuudessa: Kuume- ja särkylääkkeitä niin paljon kuin ohjeiden mukaan voi antaa, koska lapsi on surkeammassa jamassa kuin koskaan aikaisemmin.

Ajatuksissa yön pimeinä tunteina: ”Joko voi antaa uuden satsin lääkettä? Mitä minä oikein annoin viimeksi? Voika Buranaa ja Panadolia antaa rinnakkain? Onko meillä mitään yskänlääkettä? Kuinka monta milliä teelusikkaan nyt mahtuikaan? Onko se juonut tarpeeksi? Mitä kello on? Voi paska, kohta on aamu ja pitää lähteä töihin.” 

 

Seuraukset

Käsikirjassa:  Ei aiheuta jälkitauteja.

Todellisuudessa: ?

Ajatuksissa: ”No kyllähän se on ihan verrattavissa jälkitauteihin, jos tämä nyt vielä tarttuu Ihanaan ja kaikki alkaa alusta. Ja voi paska, jos tämä vielä tarttuu aikuisiinkin!”

Hyvinvointi Terveys

Epätavallinen tiistai

Eilen tapahtui liuta epätavallisia asioita.

Kaikki alkoi siitä, että heräsin vierassängystä. Olin nukkunut torkahdellut siellä yön kuumeisen esikoisen vieressä. Aamu jatkui epätavallisesti sillä, että anoppi tuli taloon vähän ennen töihinlähtöaikaa ja jäi hoitamaan sairasta lasta. Minä nakkasin työmatkalla päiväkotiin ainoastaan yhden lapsen.

Työpaikalla silmäilin ennen töihin tarttumista Facebookia ja törmäsin eräässä ryhmässä mielenkiintoiseen keskusteluun, josta sain ihan uuden opetusidean. Idea sopi päivän suunnitelmaan kuin nenä päähän, joten pistin siltä istumalta (ja helventinmoisessa kiireessä) päivän systeemit uusiksi.

Kun sitten hätäpäissäni valmistelin materiaalia uutta suunnitelmaa varten, hörpin teetä ja juttelin samalla työkaverin kanssa. Kuten joka aamu. Mutta toisin kuin yleensä, tulin erään esille nousseen seikan innoittamana kysäisseeksi työkaveriltani, kuinka hän oikein päätyi yhteen miehensa kanssa. Ja vähän myöhemmin seikkaperäisen mutta varsin epätavallisen vastauksen saatuani tulin kommentoineeksi, että elämässähän on vaihtoehtoja. Aivan kuin olisimme puhuneet teen laadusta tai menetelmävalinnoista kuten tavallisina aamuina.

Ensimmäiset tunnit aloitettuani vaihdoin toisen kerran lennosta koko päivän suunnitelman, koska luokkaan sisään kävellessäni näin tietotekniikan opettajan, jonka tulon olin unohtanut. Onneksi hätäpäissäni valmistelemille paperilapuille oli sentään käyttöä.

Nautin siitä, etten ollut koko päivää vastuussa oppituntien tapahtumista. Joutilaina hetkinä lueskelin opiskelijoiden valmiiksi saamia ansioluetteloita. Olin kuolla nauruun, kun näin tämän luonnekuvauksen:

img_3297.jpg

Työpäivän päätyttyä päätin vahingosta viisastuneena pistää tämän päivän suunnitelmat purkkiin saman tien. Ehdin tehdä suunnitelmia noin puoli tuntia kunnes keskittymiseni herpaantui ja livahdin Lilyyn. Lueskelin muutaman blogitekstin ja jostain syystä mieleeni pälkähti vilkaista blogin sähköpostia. Se tulee mieleen ehkä kerran pari kuukaudessa.

Ja sen jälkeen koko tiistai ei ollut sen vertaa entisellään. Toisin kuin yleensä, siellä nimittäin oli sähköpostia. Ja millaista sähköpostia! No sellaistapa sellaista, että joku toimituksen Julia kyselee, sopii minulle, että blogiini lisätään toimituksen suosittelu-leima.

En ollut pysyä tuolillani. Enkä tietenkään tehnyt enää töitä. (Moi vaan tämän päivän minä! Voit taas kohta hätäpäissäsi suunnitella kaikkea.) 

Julialle vastasin, että todellakin sopii.

Ja sitten minä vain fiilistelin enkä oikein voinut keskittyä mihinkään.

Kello 15.00 lähdin töistä, kävin kuopuksen päiväkodista ja kerroin hänelle matkalla, että nyt pitäisi suunnata neuvolaan hakemaan influenssarokotus. Tämän ilmoituksen jälkeen helvetti riehui takapenkillä 5 minuuttia. Tilanne rauhoittui, kun ehdotin, että voisimme laittaa isille viestin ja pyytää häntä ostamaan kotimatkalla palkinnoksi ja jälkkäriksi jätskiä

Rokotuksen jälkeen palasimme kotiin, vapautimme anopin ja tervehdimme sohvalla potevaa esikoista. Hetken päivän kuulumisia vaihdettuamme suuntasin keittiöön valmistelemaan ruokaa. 

Kun ruoka oli valmista, kaadoin sen kaveriksi tiistaille poikkeuksellisesti lasin viiniä. Juhlistaakseni sitä, että blogilla on leima! Sellainen samanlainen leima kuin niillä hyvillä blogeilla, joita seuraan ja fanitan!

img_3305.jpg

Aika erikoista. Aika mahtavaa. Aika jännittävää. Aikamoista.

Iso kiitos kaikille, jotka ovat lähteneet mukaan matkalle ja antaneet matkasuosituksensa toimitukselle!

Että tiistaikin voi siis olla viikon paras päivä? Aikamoista.

Suhteet Oma elämä