En ole askartelevaa äitityyppiä, en sitten lainkaan. Olen erittäin helpottunut siitä, että askartelut on nykyisin voinut jättää päiväkodin harteille. 

Mutta piirustuspaperia meillä kulutetaan riiseittäin. (Kas siinäpä mittayksikkö, jota en koskaan opi käyttämään luontevasti.) Tai eräät kuluttavat. Minua ei nykyisin oikeastaan edes tarvita, sillä jälkikasvu tavallisesti vain ilmoittaa haluavansa piirtää tai maalata. Minun roolini on silloin nostaa tarvikkeet esille, minkä jälkeen homma hoituu itsenäisesti. Joskus minua saatetaan kaivata piirtelemään pupuja ja autoja tai kirjoittamaan nimiä. Useimmiten minua kuitenkin tarvitaan vasta raivailuvaiheessa. (Eikä silloinkaan varsinaisesti tarvittaisi mutta yleensä ilmestyn luovan aktiviteetin päätyttyä paikalle pauhaamaan siitä, että jäljet täytyy myös raivata. Muuten ei piirrellä tai maalata enää ikinä!)

Neljä kertaa vuodessa koittaa kuitenkin tilanne, jolloin olisi syytä vähän askarrellakin. Nuo tilanteet liittyvät isän- ja äitienpäivien sekä isovanhempien syntymäpäivien tietämille. Isovanhemmat kun silminnähden ilahtuvat lastenlastensa tuotoksista. Niinpä olen yrittänyt tormistautua askartelun saralla. Tähän asti olen lähinnä liimaillut lasten tuotoksia paksummalle paperille, ja isovanhemmat ovat hyväntahtoisesti olleet juonessa mukana ja kutsuneet niitä korteiksi. 

Lokakuun alussa otimme lasten kanssa jo askeleen oikean askartelun maailmaan, kun teimme äidilleni syntymäpäiväkortit. Lapset saivat ensin repiä pientä paperisilppua käytetyistä lahjapapereista. Sen jälkeen minä piirsin yhdelle paperille pupuhahmon ja toiselle paperille siilihahmon. Lopuksi lapset kieli poskella liimasivat paperisilppua hahmojen keskelle. Ne olivat antiaskartelijan ohjaamiksi askarteluiksi ihan pätevän näköisiä. Lopputulokset ovat nähtävillä mummolan seinällä.

Olin jo ehtinyt kaavailla jotain samansuuntaista ukkien isänpäiväkortteihin, mutta tänä aamuna sain Pikku Kakkosta katsellessani uuden idean. Siihen liittyivät vahaliidut ja vesivärit. Teimme heti Pikku Kakkosen päätyttyä  siltä istumalta lasten kanssa muutamat koeversiot. Minä piirsin valkoisella vahaliidulla sydämiä ja onnittelutekstejä, lapset laveerasivat päälle vesiväreillä. ”Helppoa, helppoa, helppoa, help-po-aaa”, rallattelin mielessäni. ”Hauskaa, hauskaa, hauskaa, ha-us-kaaaa!”, kailotti kuopus ääneen.

Joo. Meidän isänpäiväkortit askarrellaan ensi viikolla tällä tekniikalla. Käyn vain ensin ostamassa sellaista paksua paperia, jonka voi taittaa ryhdikkääksi kortiksi. 

(Ai niin mutta eihän tämä edes ollut askartelua. Ilmankos se olikin niin helppoa ja hauskaa.)