Antiaskartelijan isänpäiväkorttivinkki

En ole askartelevaa äitityyppiä, en sitten lainkaan. Olen erittäin helpottunut siitä, että askartelut on nykyisin voinut jättää päiväkodin harteille. 

Mutta piirustuspaperia meillä kulutetaan riiseittäin. (Kas siinäpä mittayksikkö, jota en koskaan opi käyttämään luontevasti.) Tai eräät kuluttavat. Minua ei nykyisin oikeastaan edes tarvita, sillä jälkikasvu tavallisesti vain ilmoittaa haluavansa piirtää tai maalata. Minun roolini on silloin nostaa tarvikkeet esille, minkä jälkeen homma hoituu itsenäisesti. Joskus minua saatetaan kaivata piirtelemään pupuja ja autoja tai kirjoittamaan nimiä. Useimmiten minua kuitenkin tarvitaan vasta raivailuvaiheessa. (Eikä silloinkaan varsinaisesti tarvittaisi mutta yleensä ilmestyn luovan aktiviteetin päätyttyä paikalle pauhaamaan siitä, että jäljet täytyy myös raivata. Muuten ei piirrellä tai maalata enää ikinä!)

Neljä kertaa vuodessa koittaa kuitenkin tilanne, jolloin olisi syytä vähän askarrellakin. Nuo tilanteet liittyvät isän- ja äitienpäivien sekä isovanhempien syntymäpäivien tietämille. Isovanhemmat kun silminnähden ilahtuvat lastenlastensa tuotoksista. Niinpä olen yrittänyt tormistautua askartelun saralla. Tähän asti olen lähinnä liimaillut lasten tuotoksia paksummalle paperille, ja isovanhemmat ovat hyväntahtoisesti olleet juonessa mukana ja kutsuneet niitä korteiksi. 

Lokakuun alussa otimme lasten kanssa jo askeleen oikean askartelun maailmaan, kun teimme äidilleni syntymäpäiväkortit. Lapset saivat ensin repiä pientä paperisilppua käytetyistä lahjapapereista. Sen jälkeen minä piirsin yhdelle paperille pupuhahmon ja toiselle paperille siilihahmon. Lopuksi lapset kieli poskella liimasivat paperisilppua hahmojen keskelle. Ne olivat antiaskartelijan ohjaamiksi askarteluiksi ihan pätevän näköisiä. Lopputulokset ovat nähtävillä mummolan seinällä.

Olin jo ehtinyt kaavailla jotain samansuuntaista ukkien isänpäiväkortteihin, mutta tänä aamuna sain Pikku Kakkosta katsellessani uuden idean. Siihen liittyivät vahaliidut ja vesivärit. Teimme heti Pikku Kakkosen päätyttyä  siltä istumalta lasten kanssa muutamat koeversiot. Minä piirsin valkoisella vahaliidulla sydämiä ja onnittelutekstejä, lapset laveerasivat päälle vesiväreillä. ”Helppoa, helppoa, helppoa, help-po-aaa”, rallattelin mielessäni. ”Hauskaa, hauskaa, hauskaa, ha-us-kaaaa!”, kailotti kuopus ääneen.

img_9775.jpg

img_9779.jpg

img_9777.jpg

img_9781.jpg

Joo. Meidän isänpäiväkortit askarrellaan ensi viikolla tällä tekniikalla. Käyn vain ensin ostamassa sellaista paksua paperia, jonka voi taittaa ryhdikkääksi kortiksi. 

(Ai niin mutta eihän tämä edes ollut askartelua. Ilmankos se olikin niin helppoa ja hauskaa.)

Kauneus DIY

Kymppilista

Ensilukemalta en innostunut Trendin haasteesta listata asioita, jotka aikoo elämänsä aikana tehdä. Ajattelin, etten jaksa. (Siis ihan sujuvasti ajattelin, etten jaksa pohtia, mitä haluan elämässäni tehdä!? Se oli vähän väsähtänyt hetki. Sellaisia saattaa kiireisessä arjessa olla. Todellisuudessa en missään nimessä halua olla ihminen, joka ei pohdi, mitä haluaa elämässään tehdä. Sellaiset ihmiset ovat minusta hieman surullisia.)

Sitten onnekseni luin muiden listoja ja muistin, mitä haaveilu tekee ihmiselle. Se tekee hyväntuuliseksi ja toiveekkaaksi. Ja kuulemma myös onnelliseksi. Päätin istahtaa alas ja kirjoittaa muistiin asioita, joita haluan elämäni aikana tehdä. Sillä onhan niitä. Isoja ja pieniä. Sellaisia, jotka voivat tapahtua jo nyt tai ainakin lähitulevaisuudessa. Ja sellaisia, joiden aika koittaa myöhemmin. Sellaisiakin, jotka eivät ehkä koskaan tapahdu, koska ne ajan myötä menettävät merkityksensä tai korvautuvat toisilla.

Siltä istumalta kirjoitin paperille kymmenen yhdeksän asiaa, jotka haluan elämäni aikana tehdä. Lista näytti tällaiselta:

  1. Juosta (puoli)maratonin. Ainakin sen puolikkaan. Ehkä jo ensi vuonna? 
  2. Opiskella venäjää. Tai ranskaa uudestaan. Tai unkaria. Tai italiaa. Tai saksaa. Oikeastaan ihan sama, mitä. Haluan opiskella jotain kieltä.
  3. Oppia valokuvamaan. Menen kurssille, kunhan minusta alkaa tuntua siltä, että työn ja perhe-elämän lisäksi jaksan sen tehdä.
  4. Nähdä, kuinka lapset kasvavat ja kasvaa mukana. Siis oikeasti nähdä. Olla läsnä ja nauttia.
  5. Hymyillä ja nauraa niin paljon, että se näkyy naamasta. 
  6. Matkustaa New Yorkiin.
  7. Lähteä vielä kerran töihin ulkomaille.
  8. Kehittää ja haastaa itseä ammatillisesti.
  9. Oppia arkistoimaan paremmin. Sähköpostia, työhön liittyviä dokumentteja, henkilökohtaisia dokumentteja, valokuvia, kaikkea.

Kymmenettä asiaa en keksinyt millään. En, vaikka nukuin yön yli ja luin lisää muiden listoja. Melkein jo luovutin koko listahomman. (En mitenkään voi lopettaa listojani parittomaan lukuun. Neuroosi mikä neuroosi. Kun laadin opiskelijoillekin harjoituksia, niitä on aina oltava parillinen määrä.)

Mutta sitten se kymmenes kohta tulvi tajuntaan: se ei ollut mikään ajatus vaan tunne. 

10. Vanheta yhdessä miehen kanssa. Rakastaa ja olla rakastettu vielä kun on ruttuinen.

Suhteet Oma elämä Mieli Ajattelin tänään