2

Kuopuksella oli eilen 2-vuotissynttärit. Päivä meni näin:

6.55 Herääminen yhtä aikaa isoveljen kanssa. Siirtyminen äidin ja isin sänkyyn köllimään. Hyväntuulista himmailua, laulua ja lahjojen avaamista. Itsekästä uhittelua uuden palapelin paljastuessa paketista: ”Tämä on Ihanan! Ihanan ikioma! Armas ei saa!”

7.15 Lahjapalapelin kokoamista äidin ja isoveljen kanssa. Pieniä kiukunpuuskia, kun isoveli yritti auttaa palapelin rakentamisessa.

7.30 Aamupalan valmistamista. Kaikki sujuu hyvin mutta sankari väittää koko ajan, ettei hän halua syödä puuroa.

7.40 Kriisi siitä, kuka saa antaa d-vitamiinipillerin. Isoveli ei kelpaa, äiti kelpaa juuri ja juuri.

7.45 Sankari lusikoi puurolautasen tyhjäksi (!) ja haluaa lisää (!!). Lopulta hän tyytyy ruisleipään, kun käy selväksi, ettei puuroa enää ole.

8.00 Pikku Kakkosen katselua. Pientä nahistelua isoveljen kanssa istumapaikoista sohvalla.

8.45 Isi ja isoveli yrittävät houkutella mukaansa ulos. Päivän ensimmäiset itkupotkuraivarit: ”Ihana ei halua ulos!”

9.00 Sankari jää sisään ja leikkii hetken itsekseen.

img_9479.jpg

9.15 Sankari tulee keittiöön narisemaan, että äidin täytyy tulla kaveriksi leikkimään. Äiti sanoo, ettei nyt pääse, sillä hänen täytyy valmistella juhlia, ja muistuttaa, että leikkiseuraa on tarjolla ulkona. 

9.25 Sankari narisee edelleen keittiön lattialla. Äidillä on huono omatunto siitä, ettei hän ehdi leikkiä sankarin kanssa. Koska iltapäivällä on kuitenkin tulossa 15 vierasta, on pakko vähän koota kakkuakin. Äiti sanoo topakasti, että leikkiseuraa on tarjolla ulkona. Jos haluaa olla sisällä, täytyy leikkiä itsekseen. Sankari pistään mielenosoituksellisesti suun suppuun ja heittäytyy mahalleen lattialle. Ääntäkään ei kuulu mutta selkä on uhmakkaasti jännittynyt.

9.45 Sankari mököttää edelleen mahallaan lattialla ja vilkuilee välillä äidin reaktioita. Äiti on saanut kakun täytettyä ja ehdottaa, että mennään yhdessä tyhjentämään pesukone. Sankari lähtee innoissaan mukaan ja ojentelee ylpeänä märkiä vaatekappaleita pyykkikoneesta.

9.50 Sankari auttaa imuroinnissa ja mutta ehtii viidessä minuutissa saada viisi hepulia, koska imuri kulje niin kuin pitäisi vaan törmäilee jatkuvasti huonekaluihin.

10.20 Sankari auttaa hyväntuulisena järjestelemään paikkoja.

10.45 Sankari menee leikkimään, kun äiti alkaa valmistella lounasta. 

11.00 Lounas iloisissa tunnelmissa. Sankari syö jälleen lautasensa tyhjäksi (!) ja kyselee, miksi ei ole lisää (!!). On tyytyväinen saadessaan jälkkäriksi nokareen valkosuklaamoussea, joka on jäänyt yli kakusta.

11.30 Vaipan vaihto ja itkupotkuraivarit. Vaippaa ei kuulemma tarvitse vaihtaa.

11.45 Päiväunikirjoja leppoisissa tunnelmissa sohvalla. Sankari jaksaa poikkeuksellisesti kuunnella kaksi esikoisen valitsemaa kirjaa.

12.00 Sankari menee itse sänkyynsä ja vaatii peittoa päälle. 

12.05 Sankari vaatii kissan viereensä.

12.06 Sankari vaatii nallen viereensä.

12.07 Sankari vaatii hiiren viereensä.

12.08 Sankari vaatii Ihaan viereensä. 

(Normaalisti sängyssä ei saa olla mitään unileluja.)

12.12 Sankari nakkaa kaikki unilelut sängynlaidan yli lattialle. 

12.20 Sankari tuhisee tasaisesti. 

13.15 Esikoinen herää. Sankari havahtuu, nousee istumaan sängyssään ja väittää heräävänsä. Äiti parahtaa epätoivoisena, että et kyllä herää vielä. Pienen silittelyn jälkeen sankari jatkaa uniaan.

14.30 Sankari koisaa edelleen ja juhlat ovat alkamassa puolen tunnin kuluttua. Isi, äiti, isoveli, täti ja ukki alkavat pitää vähän kovempaa meteliä. 

14.35 Sankari herää kiukkuisena. Hän haluaa olla vain sylissä.

14.45 Sankari ei missään nimessä halua vaihtaa vaatteita. Kun äiti yrittää riisua paitaa, sankari alkaa parkua täyttä kurkkua.

14.47 Äiti sanoo, että ole sitten likaisessa paidassa, ja jättää kyräilevän sankarin omiin oloihinsa.

14.50 Äiti käy kysymässä, joko vaihdetaan vaatteet. Nyt se sopii sankarille.

img_9504.jpg

15.00 Vieraat alkavat saapua mutta sankari haluaa vain olla äidin sylissä. Hän ei halua edes katsoa kaikkiin vieraisiin päin.

15.30 Availlaan lahjoja isoveljen avustuksella mutta sankari haluaa vain istua äidin sylissä. Lahjat kuitenkin ilahduttavat.

16.00 Äiti sanoo, että hän alkaa keittää kahvia. Sankari sanoo, että hän haluaa olla äidin sylissä. Tehdään kompromissi ja sankari tulee istumaan keittiön työtasolle. Hän napsauttaa tyytyväisenä kahvinkeittimen päälle ja alkaa järsiä ruisnappia.

16.15 Istutaan pöytään. Sankari järsii lisää ruisnappeja ja vaatii juomaksi mehun sijaan maitoa. Mieliala alkaa kohota. Sankari nauttii saamastaan huomista ja alkaa esiintyä pöytäseurueelle.

16.30 Laulua ja kakku pöytään. Sankari on haltioissaan mutta ei halua puhaltaa kynttilöitä. Isoveli ei missään nimessä saa puhaltaa kynttiöitä. Äiti puhaltaa kynttilät.

img_9536.jpg

16.35 Sankari saa palan kakkua ja ei ole pysyä nahoissaan, kun näkee, että kakku on sisältä pinkki. (Sankari oli toivonut syntymäpäivälahjaksi pinkkiä kakkua, ei mitään muuta.)

16.40 Sankari syö koko kakkupalan.

16.50 Sankari sanoo kiitos, poistuu pöydästä ja vetäytyy hiimailemaan yksikseen omaan sänkyynsä. Äiti veikkaa supattaen vieraille, että nyt tulee takuulla kakka.

16.55 Äiti käy kysymässä sankarilta, onko vaipassa kakka. Sankari sanoo tiukasti ”ei” mutta huoneessa leijailee kamala löyhkä. Vaippa vaihdetaan kiukkuisissa merkeissä. (Kuten nykyisin aina. Kakkavaippaa ei saisi vaihtaa ollenkaan. Ja potasta varsinkaan ei tulisi puhua lainkaan.)

17.00 Sankari leikkii, nauraa ja riemuitsee milloin kenenkin kanssa.

17.45 Naapurit saapuvat rääppiäisiin. Vuoroin iloista leikkiä, vuoroin äkäistä nahistelua naapurin 2-vuotiaan kanssa.

18.30 Iltapuuro ja rääppiäisvieraille kahvia. Sankari syö ison satsin puuroa ja jälkkäriksi pienen palan kakkua.

19.00 Lelujen raivaamista. Iltasuihkusta puhumista. Sankari vastustaa kiivaasti: ”Ihanan ei tarvitse käydä suihkussa!”

19.20 Suihkuun lähtö. Sankarin vaipasta löytyy kakka. Käydään jälleen läpi vihainen vaipanvaihtosessio. Tilanne paisuu itkupotkuraivareiksi. 

19.25 Närkästynyt sankari käy suihkussa: ”ei tarvitse!”

19.40 Tyytyväinen sankari tulee hammaspesulle: ”Ihana itse! Äidin vuoro!”

19.45 Sankari kuuntelee iltasatukirjoja hyväntuulisena sohvalla.

20.00 Sankari juoksee omaan sänkyynsä ja nukahtaa nopeasti.

Ne olivat sellaiset synttärit ne. Kaksivuotias on vuoroin hurmaava, vuoroin haastava.

Suhteet Oma elämä

Kirjepostia

Koska olet viimeksi saanut kirjeen? Ihan oikean kirjepaperille kirjoitetun kirjeen, joka kolahtaa postiluukusta?

Minä meinasin ensin vastata, että en muista. Ja sitten heittää arviolta, että ehkä noin vuosi sitten. Meillä oli tapana erään ystäväni kanssa kirjoitella toisillemme kerran vuodessa syntymäpäiväkirjeet. Kunnes viime vuonna vauva- ja taaperoarjessa totaalisesti unohdin koko kirjeen kirjoittamisen. Muistin sen vasta, kun ystäväni monta kuukautta myöhemmin varovaisesti kyseli, olinko lähettänyt hänelle kirjettä vai olikohan se mahdollisesti mennyt väärään osoitteeseen. Ihan oikeutettuja kysymyksiä molemmat: minulla oli tuolloin tapana unohdella vielä nykyistäkin enemmän asioita ja sekoilla lisäksi osoitteiden kanssa. Tänä vuonna muistin taas kirjoittaa, mutta laiskuuttani tein sen sähköpostitse. Soimasin siitä itseäni pitkään, koska se tuntui niin vähäpätöiseltä. Puolivalmisteelta tai pikaruoalta. Kuin olisi tarjonnut eineslihapullia kotitekoisten sijaan. Ihan hyvää mutta ei itsetehdyn veroista. Eikä varsinkaan lämmöllä, ajatuksella ja vaivannäöllä valmistettua. 

Sitten sain heinäkuussa oman syntymäpäiväkirjeeni. Sähköpostitse. Se ei tuntunut yhtään pahalta. Se ilahdutti, koska siinä oli rivi tolkulla kirjoitettuja kuulumisia ja etenkin ajatuksia kuulumisten takana. Syvemmin, pidemmin ja perusteellisemmin kuin pitkään aikaan.

Tajusin, että vaikka pidämme yhteyttä säännöllisesti ja tapaamme useamman kerran vuodessa, kuluvat tapaamiset oikeastaan vain viimeaikaisten tapahtumien päivittämiseen. Elämä on tällä hetkellä niin täyttä, ettemme juuri koskaan ehdi päästä pintaa syvemmälle. Kun jaloissa usein vielä pyörii lauma lapsia tai saman pöydän ääressä istuu yhtä aikaa useampi nuoruudenystävä, on keskustelu liian katkonaista, poukkoilevaa ja hervotonta perusteelliselle juttelulle. Sitä varten tarvittaisiin kokonainen viikonloppu.

Lisäksi tajusin, että vaikka noiden säännöllisten kuulumistenvaihdon ja sosiaalisen median päivitysten vuoksi olen melko hyvin kartalla siitä, mitä ystäväni elämässä tapahtuu, tietämykseni on todellisuudessa melko näennäistä. Vasta syntymäpäiväsähköpostin saatuani huomasin, etten ole pitkään aikaan saanut kuulla, miltä hänen elämänsä tapahtumat hänestä tuntuvat ja mitä hän niistä ajattelee. 

Niinpä sähköpostikirje tuntui tuossa tilanteessa ihan oikealta kirjeeltä. Maailma muuttuu, Eskoseni.  

img_9457.jpg

Mutta palataanpa takaisin alkuperäiseen kysymykseen eli siihen, milloin olen viimeksi saanut kirjeen. Vähän aikaan asiaa pyöriteltyäni muistin, että minähän saan kirjeen lähes kerran kuukaudessa! Kummitytöltäni! Kun hän viime vuonna aloitti koulun, ehdotin hänelle, että voisimme alkaa kirjoitella toisillemme kirjeitä. Tavoitteenani oli kannustaa häntä harjoittelemaan kirjoittamista ja samalla tutustuttaa hänet kirjeiden kirjoittamisen kiehtovaan maailmaan. Saada hänet kokemaan niitä riemukkaita tunteita, joita postilaatikosta löytyvä kirje herättää. 

Kummityttö on verraton kirjeenvaihtotoveri. Pinkit kuvioidut kirjepaperit, niihin liimatut tarrat ja kirjeiden takapuolille taiteillut piirrustukset vievät aikamatkalle omaan kouluikään. Parasta on kuitenkin se, että kirjeenvaihdon kautta minä pääseen luomaan kaukana asuvaan kummityttööni säännöllistä ja kahdenkeskistä suhdetta. Vaikka tytön vanhemmat ovat todennäköisesti täysin selvillä siitä, mitä toisillemme kirjoittelemme, minusta kuitenkin tuntuu siltä, että keskustelemme kahden kesken. Ihan eri tavalla kuin silloin, kun tapaamme yhdessä perheinä ja ympärillä on koko ajan meneillään lukuisia muita keskusteluja. Toivon, että tämä yhteydenpito jatkuu vielä vuosikausia.

img_9460.jpg

Näiden aasinsiltojen kautta pääsen lopulta kirjeisiin, jotka ovat olleet ajankohtaisia tällä viikolla: syntymäpäiväkirjeisiin lapsille. Kun odotin viimeisilläni esikoista, aloin kirjoittaa hänelle kirjettä. Kirjoitin hänelle siitä, millaista oli odottaa häntä, millaista elämämme oli sillä hetkellä, mitä maailmalla tapahtui, mitä ajattelimme ja miltä meistä tuntui. Kirjettä kirjoittaessani päätin, että kirjoitan samanlaisen kirjeen kerran vuodessa, aina syntymäpäivien aikaan, ja säilön kirjeet laatikkoon, jonka annan joskus esikoiselle. 

Ja niin olen tehnytkin. Esikoisen laatikossa on jo neljä kirjettä. 

Samaa perinnettä olen jatkanut kuopuksen kanssa – tietenkin. Tällä viikolla olen aina sopivan hetken koittaessa kirjoittanut hänen 2-vuotiskirjettään. 

En vielä tiedä, koska annan kirjeet lapsille. Mutta luotan siihen, että joskus hetki vain tuntuu oikealta. Ehkä sitten, kun he täyttävät 18. Tai sitten, kun he muuttavat kotoa. Tai sitten, kun he saavat omia lapsia. 

Siihen asti täytyisi vain onnistua piilottamaan laatikot niin, etteivät lapset löytäisi niitä ennen aikojaan. Eivät edes siinä iässä iässä, kun etsivät kiivaimmin joululahjakätköjä.

Niin. Sitä minä vain tässä yritin sanoa, että kirjoita hyvä ihminen kirje. Edes joskus. Se ilahduttaa aina.

Suhteet Oma elämä