Kuka muu muka?
Minä olin kuulkaas eilen Cheekin Olympiastadionin keikalla. Käsi ylös ne, jotka yllättyivät. Kaikki, joille kerroin asiasta etukäteen, kohottivat nimittäin yllättyneenä kulmakarvojaan ja henkäisivät hämmästyneen ai jaan. En sitten oikeastaan edes jaksanut kovin monelle kertoa asiasta, koska olin itse niin hämmentynyt reaktioista.
Miksi minä sitten sinne menin? Hyvin pitkälti samoista syistä kuin Rimakauhun ja rahkapiirakan MinnaM. En ole Cheek-fani mutta hän on minusta kiinnostava persoona. En siis mennyt ensisijaisesti kuuntelemaan musiikkia vaan katsomaan tyyppiä, joka vetää stadionin täyteen. Siinä sivussa fiilistelin hienosti rakennetun konsertin tunnelmaa, kuuntelin ihan oivallisia kappaleita ja nautin kesän viimeisestä viikonlopusta.
Cheek on siitä hämmentävä artisti, että häneen suhtaudutaan niin ristiriitaisesti. En varmati tiedä murto-osaakaan siitä, mitä hänestä sanotaan ja kirjoitetaan, sillä en juurikaan jaksa seurata sellaista sirpalemaiseen julkisuuskuvaan perustuvaa keskustelua kenenkään persoonasta.
Minulla on oma käsitykseni hänestä, ja se perustuu hänen sanoituksiinsa sekä Vain elämää -sarjan jaksoihin. Niiden perusteella minä kuvailisin häntä sanoilla nöyrä, luova, kohtelias, rohkea ja kunnianhimoinen.
Hienoja ominaisuuksia kaikki ja sitä persoonaa minä menin katsomaan.
Matkalla Helsinkiin satuin myös kuulemaan radiosta haastettelun, jossa äänessä oli keikan lämppäribändi JVG. Bändin pojat kuvailivat Cheekiä rehdiksi, komeaksi ja hyväkäytöksiseksi. Ainakin. En ehtinyt kuulla koko haastattelua, sillä halusin pysähtyä kahvitauolle Terttiin.
Pojat olivat samoilla linjoilla kuin minäkin, vaikka luultavasti tuntevat tyypin edes vähän paremmin.
Näistä lähtökohdista käsin minun on hyvin vaikea tunnistaa sitä pinnallista, ylimielistä ja röyhkeää artistia, joksi Cheekiä toisinaan kuvaillaan. Eikä sitä tyyppiä lavallakaan eilen näkynyt. Siellä näkyi aito, iloinen, tyytyväinen, ystävällinen, lämmin ja liikuttunut persoona, jota kunnioittivat niin yleisö kuin vierailevat tähdetkin.
Tietenkin hän on tehnyt elämässään virheitä mutta kukapa ei. Mutta toisin kuin moni muu hän on käynyt ne läpi, ottanut opikseen, myöntänyt rehellisesti ja jalostanut musiikiksi.
Musiikkilajiin kohdistuviin dissauksiin minun on vieläkin vaikeampi suhtautua ymmärtäväisesti. Väite, ettei Cheek tee oikeaa ja aitoa räppiä, on mielestäni vähintäänkin erikoinen. Kun puhutaan luovan alan tuotoksista, luulisi poikkeavuuden ja rajojen rikkomisen olevan pikemmin ansio kuin haitta. Ja mikä edes on sitä oikeaa ja aitoa räppiä? Minusta siinä ollaan ihan samanlaisten kysymysten äärellä kuin silloin, kun vängätään siitä, mikä on normaalia, miehekästä, suomalaista, kallista tai vaikkapa vain hyvää syötävää.
Cheekillä on ollut uransa suhteen unelmia. Lisäksi hänellä on ollut rohkeutta pukea unelmat sanoiksi, vaikka ne ovatkin olleet röyhkeitä. Ennen kaikkea hänellä kuitenkin on ollut kunnianhimoa tehdä töitä unelmiensa eteen ja olla välittämättä muiden sanomisista. Sitä minä ihailen.
Cheekin asenteen lisäksi minä arvostan myös hänen verbaalisia ansioitaan: hänen sanoituksiaan ja tarinoinaan. Ne ovat aitoja, rohkeita ja rehellisä. (Ainakin luulen niin. Ehkä olen vain hölmö, naiivi ja sinisilmäinen.) Ne kertovat tarinaa kasvusta (kuuluisaksi) artistiksi haaveineen, saavutuksineen ja lieveilmiöineen. Niissä kukkoillaan mutta hei, sä tsiigaat voittajaa, kaikki on mahdollista niin kauan kuin riittää kipinää. Niin, että ota mallia.
Mutta joo. Mitäpä tässä enempää lätisemään. Oli hieno keikka. Kannatti lähteä ja herättää hämmästystä. Cheekillä alkoi nyt loma, minulla pikku hiljaa arki. Hieno päätös hienolle kesälle.
Ja mitä otsikon kysymykseen tulee, niin minulla on siihen JHT:n sijaan toinenkin vastaus. Kun mieheni aiemmin kesällä hyräili Kuka muu muka -biisin kohtaa kuka muu muka, kiljaisi tyttäremme vastaukseksi oman nimensä.
Hyvä asenne tyttöseni, hyvä asenne.