Päiväkodin aloitus
Olemme eläneet viimeiset kolme viikkoa kummallisia aikoja: lapset ovat jo käyneet päiväkodissa mutta minä en vielä töissä muutamaa yksittäistä päivää lukuun ottamatta. Tämä on seurausta tietokatkoksesta mutta on osoittautunut onnistuneeksi käänteeksi. Olimme alun perin hakeneet päiväkotipaikkoja syyskuun alusta alkaen. Kun minun töihinmenoni sitten vahvistui lokakuulle, muutin puhelimitse hakemusta. Silloin oli kuitenkin kesä, lomakausi ja sijaisjärjestelyt. Ja ilmeisesti muutosilmoitus ei koskaan edennyt puhelinkeskustelua pidemmälle.
Ja niin meille tarjottiin päiväkotipaikkoja syyskuun alusta alkaen. Toki olisimme saaneet niistä kieltäytyä, mutta siinä tapauksessa olisimme menettäneet juuri ne paikat. Lokakuuksi hakemuksemme olisi käsitelty uudelleen. Emme halunneet kokeilla onneamme, sillä tarjotut paikat olivat päiväkodissa, josta olimme kuulleet paljon hyvää. Niinpä otimme paikat vastaan. Ajattelin aluksi, ettemme juuri veisi lapsia hoitoon syyskuussa mutta tutustumiskäynnillä tulimme toisiin aatoksiin – kiitos hoitohenkilökunnan. He nimittäin hehkuttivat tätä ainutlaatuista tilaisuutta aloittaa päiväkoti pehmeästi ja keveästi.
Ja niin minä huomasin vieväni lapsia hoitoon harjoittelemaan. Aluksi he kävivät päiväkodissa muutana aamupäivänä. Seuraavalla viikolla he olivat siellä jo iltapäivään saakka. Viime viikolla he olivat päiväkodissa kolmena päivänä 6-7 tuntia. Välillä pidettiin lepopäivä kotona. Tällä viikolla he olivat päiväkodissa kolmena perättäisenä päivänä 7 tuntia.
Ja tiedättekö mitä? Niin pöhköltä kuin se aamulla tuntuukin viedä lapset hoitoon ja olla itse vapaalla, on tämä todellakin ollut hyvä ratkaisu. Tämä on mahdollistanut sen, että lapset ovat saaneet pienin askelin tutustua päiväkotielämään. Lyhyet päivät ja välissä pidetyt lepopäivät ovat tehneet harjoittelusta inhimillisen. Sillä sen me olemme näiden viikkojen aikana saaneet tuta, että päiväkotipäivät tekevät lapset valtavan väsyneiksi. Kuopuksen on ollut pakko antaa nukkua illalla pienet torkut tai muuten hän ei ole selvinnyt kunniallisesti iltapalaan saakka. Ja esikoinenkin on alkanut iltaisin puhua olevansa väsynyt. Hän myös nukkuu pidempään aamuisin. Tämän viikon kolmannen päiväkotipäivän aamuna jouduin herättämään hänet, mikä on todella poikkeuksellista. Luulisin, että väsymys johtuu siitä, että päiväkodissa kaikki on niin uutta. Ja toivon todella, että väsymyksen määrä hiukan hellittää, kunhan päiväkotielämä käy tutuksi. Olen jo monta kertaa ehtinyt miettiä, kuinka väsyneitä he olisvatkaan mahtaneet olla, jos olisimme lähes kylmiltään alkaneet pitää heitä hoidossa neljänä päivänä viikossa. (Kun minä aloitan työt, alkaa mies olla lasten kanssa perjantait kotona, jotta hoitoviikko hieman kevenisi.)
Väsymyksen tietenkin purkautuu iltaisin itkuisuutena ja sylipulana. Siksi onkin ollut melkoista luksusta, että olen ehtinyt tehdä kaiken tarvittavan päivisin, kun lapset ovat olleet hoidossa. Niin olemme saaneet iltaisin keskittyä yhdessäoloon. Yhteisiin leikkeihin, kirjojen lukemiseen, sohvalla köllötelyyn ja Pikku Kakkosen katseluun. Kaikki muu on tuntunut liialta. Vähemmän on ollut viime päivinä enemmän.
Itse päiväkodissa oleilu sujuu jo molemmilta melko hyvin. Esikoinen jäi itkemään neljänä ensimmäisenä aamuna perääni mutta pärjäsi päivät hienosti. Nyt hän menee päiväkotiin jo mielellään ja vilkuttaa vain reippaasti perääni. Hullunkurista on se, että olin varautunut siihen, että hän itkee perääni. Nyt, kun hän ei enää itke, minun tekisi mieli itkeä.
Kuopus puolestaan porskutti ensimmäiset viikot vailla huolen häivää. Nyt hän on ymmärtänyt, että kuvio toistuu ja että minä poistun aina paikalta. Niinpä hän alkaa huutaa protestihuutoaan jo parkkipaikalla. Hoitajien mukaan hän kuitenkin pärjää päivät hyvin, joskaan ei syö juuri mitään. Se taas ei ole minulle uutinen eikä mikään. Hän ei vain yksinkertaisesti syö.
Tekemistä meillä on edelleen siinä, että ehdimme aamulla ajoissa matkaan. Eräänäkin aamuna kiire kulminoitui siihen, että karjun pihalla esikoiselle, ettei saa kastella rukkasia rännin alla, koska koko päiväkotipäivä on vielä edessä. Voi kiire. Mitä tämä tuleekaan vielä olemaan, kun pitää oikeasti ehtiä töihin?