Perhe vai ura edellä?
Väittäisin, että työ- ja perhe-elämäni on tällä hetkellä sopivassa tasapainossa. Minulla on työpaikka, jossa viihdyn ja joka saa minut innostumaan. Pystyn myös tarvittaessa hoitamaan homman hyvin vasemmalla kädellä, koska minulla on tarpeeksi osaamista ja kokemusta nykyisistä tehtävistäni. Homman hoitelu vasemmalla kädellä tarkoittaa sitä, että olen ainakin tähän asti onnistunut tekemään työni seitsemän tunnin sisällä työpaikalla, koska osaan priorisoida tekemiseni järkevästi. Työpäivän pituus on siis kohtuullinen, eikä minun tarvitse stressata työasioista sen jälkeen, kun suljen työpaikan oven. Työaika on työaikaa ja vapaa-aika on vapaa-aikaa. Vapaa-aika kuluu ensisijaisesti perheen parissa, mutta sen lisäksi minulle jää aikaa omiin juttuihin. Mitä ne sitten milloinkin ovat.
Tärkeintä on kuitenkin se, että tunnen itseni energiseksi, koska arki on hallussa. Ehdin tehdä työni hyvin ja saada siinä onnistumisen kokemuksia. Ehdin myös olla sopivasti perheen kanssa, koska työpäivä on tarpeeksi lyhyt. Ja kaiken lisäksi minulle jää aikaa harrastaa.
Ainoa mutta on se, että työ on määräaikaista ja voimassa oleva työsuhteeni päättyy vuoden lopussa. Minulle on kyllä luvattu jatkoa ainakin kevääksi tai mahdollisesti pidemmäksikin aikaa, kunhan muutama epäselvä juttu ratkeaa. Kaikki hyvin siis?
Periaatteessa kyllä, mutta sitten hakuun tuli vuorotteluvapaan sijaisuus paikassa, jonne lapseton minäni olisi ehdottomasti halunnut töihin ja jonne nykyinen minänikin voisi haluta esimerkiksi parin kolmen vuoden päästä, kun lapset ovat vähän isompia. Mutta se vuorotteluvapaan sijaisuus alkaisi tammikuussa!
Minun oli tietenkin pakko hakea paikkaa. Ja tiesin jo hakiessani, että saisin melko varmasti kutsun myös haastetteluun.
Niin sainkin. Pelkään myös pahoin, että minulla hyvät mahdollisuudet saada sijaisuus, sillä olen erittäin pätevä hakija. Minulla on työhön vaadittava koulutus ja työkokemusta, joka antaa hyvät edellytykset työn tekemiseen. Lisäksi olen aikaisemmin tehnyt kyseisessä paikassa tuntitöitä. Kilpailevien hakijoiden määrää taas rajoittaa varmasti se, että vuorotteluvapaan sijaisuuden edellytyksenä on voimassa oleva työnhaku.
Jos saisin paikan, saisin jalan ovenrakoon ja saisin erinomaista työkokemusta. Työ olisi vaativaa ja osittain sellaista, mistä minulla ei ole kokemusta. Se siis tarjoaisi haasteita ja kiinnostavia mahdollisuuksia. Lisäksi se tarjoaisi paljon tekemistä, pidempiä työpäiviä ja pidempiä työmatkoja. Ja minä en rehellisesti sanottuna tiedä, olenko valmis tällä hetkellä uhraamaan perheaikaani ja vapaa-aikaani työlle nykyistä enempää.
Jos siis tekisin ratkaisun tässä ja nyt, en ottaisi työtä vastaan. Jos taas ajattelen tulevaisuutta, minun olisi ehdottomasti tartuttava tilaisuuteen.
Jaiks. Perhe tässä ja nyt vai työura tulevaisuudessa?
Minun ei tietenkään tarvitsisi vaivata päätäni asialla tässä vaiheessa, kun haastattelukin on vasta edessä. Mutta en minä olisi minä, jos en vatuloisi.