Siivouspäivän yksinpuhelut

Siivouspäivän leikit eteisen lattialla

Tänään oli siivouspäivä. Valmistauduin henkisesti jo illalla:

Minä: Huomenna meillä on siivouspäivä.

Esikoinen: Armas auttaa!

Kuopus: Myös Ihana!

Minä: Joo, siivotaan heti aamulla, aamupalan jälkeen.

Esikoinen: Armas pyyhkii!

Kuopus: Myös Ihana!

Minä: Hienoa.

Aamulla aamupalan jälkeen tartuin sitten toimeen. Armas ja Ihana auttoivat aikansa mutta katosivat sitten muihin puuhiin. Minä imuroin ja kävin yksinpuhelua.

(Retorinen) kysymys (jonka esitän itselleni jokaikinen siivouspäivä): Miksi me ei palkata sitä siivoojaa?

Vastaus: Koska ei ole rahaa. Tai olisi kai, jos haluaisi, mutta tarkoittaisi tinkimistä jossain muualla.

Kysymys: Mistähän se olisi pois?

Vastaus: Luultavasti ainakin kahvilakäynneistä.

Lopputulos: No sitten me kyllä siivoamme itse. 

***

Kysymys: Miksi lapset keksii siivouspäivänä niin hyviä leikkejä itsenäisesti ja leikkivät vielä tyytyväisinä keskenään, mutta jos niiden kanssa puuhaa jotain muuta, ne vaativat molemmat jatkuvaa huomiota?

Vastaus: ? (Sisarus on uhka, joka voi viedä äidin kaiken huomion, mutta imuri ei? Parhaat leikit syntyvät, kun äiti ei ole sotkemassa? Siivouspäivänä on niin tylsää, että mielikuvitus alkaa laukata?)

Lopputulos: Pitäisiköhän siivota useammin?

***

Ajatus: Silloin, kun ei ollut lapsia, oli siivouksen jälkeen niin ”väsynyt”, että oli ”ansainnut” kahvin ja pullan, lasin viiniä tai rauhallisen lukutuokion sohvalla. 

Jatkoajatus: Nyt, kun on lapsia, on ansainnut siivouksen jälkeen leikkipuistoreissun. Ainakin, jos lapsilta kysytään. Yritän kyllä ehdottaa ensin kahvia ja pullaa. 

***

Kysymys: Miksi tää nyt muka on niin kamalaa, eihän tähän mennyt kuin puolitoista tuntia?

Vastaus: En kyllä yhtään tiedä, mutta onpas mukavaa, kun on taas (hetken) puhdas koti.