Terapian tarpeessa?

Me kävimme maanantaina esikoisen kanssa puheterapeutin kartoituksessa. Ihan vain siksi, että saisimme varmuuden siitä, onko syytä olla huolissaan. Olimme itse asian suhteen aktiivisia sekä päiväkodissa että kolmevuotisneuvolassa, mikä luultavasti oli tärkein syy siihen, että saimme lähetteen jo nyt. Päiväkodissa ja neuvolassa ei nimittäin oltu vielä huolissaan.

En minäkään vakavissani ollut huolissani. Mutta jo ammattini puolesta olen kiinnostunut puheen sujumisesta ja ääntämyksestä, joten tulin tarkkailleeksi niiden kehittymistä melko tarkkaavaisesti.

Esikoisemme alkoi puhua myöhään ja verkkaisesti. Puolitoistavuotiaana hän sanoi ehkä neljä sanaa. Verrokkina kerrottakoon, että hänen pikkusiskonsa sanoi samanikäisenä nelisanaisia lauseita. 

Parivuotiaana sanoja oli jo kymmeniä, mutta niiden yhdistelyä lauseiksi saimme odottaa vielä kuukausia. Noin 2,5-vuotiaana hän jo kommunikoi lauseeksi tulkittavilla yksiköillä säännöllisesti, mutta jätti myös paljon sanomatta. Sanomatta jättämisiään hän korvasi interjektioilla, eleillä tai hiljaisuudella. 

Nyt kolmevuotiaana hän puhuu jo paljon, mutta hänen ääntämisensä on edelleen karkeaa. Sananalkuiset konsonantit jäävät melko systemaattisesti pois. Vaikeita äänteitä ovat myös k, r ja s. Niinpä on suorastaan kohtalonivaa, että hänen nimessään on k! Myös useamman konsonantin yhtymät yksinkertaistuvat, samoin monet diftongit.  Niinpä päiväkodissa suosittu Laiva-laulu kuulostaa esikoisemme laulaman jokseenkin tältä:

Aa-i-va, aa-i-va, innetä aaiva mennee, 

uille, aille, ometoita ost-ammaan

aalin-äitä auppaamaan

ups aiva eittas!

Joskus harvoin häntä on haasteellista ymmärtää. Hän osaa onneksi hienosti selittää, mitä tarkoittaa tai täydentää tarvittaessa sanomisiaan elekielellä. (Tärkeitä taitoja nekin! Ammatikseni yritän opettaa niitä aikuisille.)

Kolmevuotissynttäreiden kynnyksellä esikoiselle sitten tehtiin omasta toiveestamme puheen- ja kielenkehitystä arvioiva Kettu-testi. Testin tuloksissa ei ollut minulle mitään uutta: Erityislastentarhanopettaja diagnosoi testin perusteella samat äänteelliset puutteet kuin itsekin pannut merkille. Lisäksi hän korosti, ettei esikoisen ymmärtämistaidoissa ja kommunikointitaidoissa ollut mitään puutteita. Senkin minä tiesin. 

Ei siis ollut mitään todellista syytä huoleen, mutta muutama tärkeä syy pieneen huolestuneisuuten oli: Joskus samanikäisten lasten seurassa saatan esimerkiksi havahtua siihen, kuinka paljon enemmän, monipuolisemmin ja tarkemmin he puhuvat. Ja joskus huomaan, että isompia lapsia huvittaa, kun esikoinen puhuu hassusti. Tai huomaan, etteivät vieraat aikuiset ymmärrä, mitä hän sanoo.

Ja silloin, kun vieraat ihmiset kysyvät hänen nimeään, häntä alkaa ujostuttaa. Hän on huomannut, etteivät he aina heti ymmärrä, mitä hän sanoo, koska hän ei osaa sanoa nimeensä kuuluvaa k:ta vaan korvaa sen t:llä.

Silloin tulen mietteliääksi tai hieman surulliseksi. En koskaan ikinä missään tilanteessa haluaisi, että hän joutuisi naurunalaiseksi. En myöskään haluaisi, ettei hän saa sanottua, mitä haluaa, koska häntä ei ymmärretä. Ja etenkään sitä en halua, että hän alkaa arastella puhumista.

Ja vaikka nämä tilanteen olivat vain pieniä satunnaisia hetkiä, ne olivat minulle tärkeitä. Niiden vuoksi minä pyysin miestä ottamaan asian esille myös kolmevuotisneuvolakäynnillä, jonka hän hoiti. Ja siksi me saimme lähetteen puheterapautin kartoitukseen, vaikka terveydenhoitaja tuskin olisi sitä vielä tässä vaiheessa oman kokemuksensa perusteella kirjoittanut. Hänen mielestään kaikki oli hyvin.

Mutta me saimme lähetteen ja parin kuukauden jonotuksen jälkeen pääsimme myös kartoitukseen. Se oli mielenkiintoinen ja mukava käynti. Sen lisäksi, että sain kuulla uudestaan sen, minkä tiesin ja mitä minulle oli toisteltu päiväkodissa ja neuvolassa, sain myös kuulla paljon uutta. 

Sain kuulla, että esikoisella on laaja sanavarasto ja hyvä keskittymiskyky. Ääntämisongelmat ovat systemaattisia, joten niitä on silloin helpompi korjata. Tässä vaiheessa ei kuitenkaan ole mitään kiirettä, sillä on ihan luonnollista, että hänen ääntämisensä on vielä karkeampaa kuin monien ikätovereiden, sillä hän on harjoitellut puhumista paljon vähemmän kuin ne, jotka ovat alkaneet puhua varhain. Ja vaikka hänen oma puheensa on karkeaa, hän on hyvin tietoinen eri äänteistä. Hän siis kuulee erot toisten puheesta, vaikka ei itse pystykään niitä tuottamaan. Tämän puheterapeutti kartoitti hauskalla leikillä, jossa hän ensin näytti esikoiselle kuvakorttia. Esikoisen täytyi nimetä kuvassa oleva esine. Sen jälkeen puheterapeutin kädessä olevat leikkipuput sanoivat saman esineen nimen: toinen sanoi samalla tavalla kuin esikoinen oli sen sanonut, ja toinen sanoi sen niin kuin se oikeasti sanotaan. Esikoisen tehtävänä oli sitten näyttää, kumpi pupu sanoi oikein.

Alustava suunnitelma on, että käymme tällä erää puheterapeutin luona 4–5 kertaa. Hän jatkaa vielä hieman kartoitusta ja tekee esikoisen kanssa leikinomaisia harjoituksia. Tässä vaiheessa äänteitä ei vielä aleta varsinaisesti harjoitella, mutta terapeutti lupasi kokeilla jotain pieniä juttuja, joilla voitaisiin auttaa k:n löytymistä. Lisäksi saamme käynneillä vinkkejä siihen, mitä voimme kotona tehdä. Ensimmäisen käynnin vinkkinä oli, että voimme tehdä samanlaisia kuunteluharjoituksia kuin hän teki kuvakorttien ja pupujen kanssa.

Oli myös mielenkiintoista seurata, kuinka esikoinen työsti käyntiä kotona. Heti samana päivänä hän halusi lukea päiväunisaduksi Bambi-satua, jossa on hauska tekstinpätkä siitä, kuinka Bambi opettelee puhumaan. Kuinka Bambi näkee ensimmäistä kertaa linnun ja kuinka Rumpali-kani opettaa hänelle, että se on lintu. Bambi ei aluksi osaa sanoa lintua oikein vaan sanoo iitu. Kirjassa se naurattaa Rumpalia, sohvalla se nauratti esikoista. 

Tästä on hyvä jatkaa.

Mutta älkää koskaan ikinä tulko sanomaan minulle, että lukeminen on avain lapsen kielen kehitykseen. (No onhan se tärkeä juttu – en minä sitä kiellä – muttei ainoa.) Meillä nimittäin luetaan todella paljon. Joka päivä ja monta kertaa. Valehtelematta meillä ei ole ollut yhtään kirjatonta päivää siitä lähtien, kun esikoinen on ollut noin 7–8 kuukauden ikäinen. Siitä lähtien minä aloin luoda meille rutiinia siitä, että ennen päivä- ja yöunille käymistä luetaan kirjoja. Ja niin niitä on luettukin. Kirjat ovat kulkeneet mukana kaikkialle.

Ja lukutuokiot ovat kaikkien mielestä päivän parhaimpia hetkiä.