Todellisuus iski

Oih joku on jo käynyt lukemassa ensimmäisen tekstin ja tykännyt siitä, hih <3

Mutta joo olipahan eilen päivä. Herättyäni huomasin, että puhelin valittaa, ettei pääse sähköpostiin, puhelimessa on siis koulun sähköposti. Tabletti käteen ja kokeilemaan muita koulun palveluja ja vastaus oli seuraava:

Nyt mut on siis oikeasti pistetty pihalle koulusta. Eli luulisi eropapereidenkin tulevan maanantaina, niin pääse työkkäriin katsomaan mitä ne toteaa minulle. Tuli kyllä sellainen olo, että mitä mä oon mennyt tekämään, entä jos mikään ei menekään niin kuin pitäisi, en saakkaan koskaan ikänä oppisopimuspaikkaa mistään. Pelko ja ahdistus valtasi ihan totaallisesti. Taas kerran aloitan kaiken alusta, milloin mun elämä oikein alkaa-olo, tietääkö kukaan mitä tarkoitan?

Mutta tosissaan, jos koulussa istumalla saan 220€/kk ja tyämarkkinatuki oli muistaakseni alimmillaan 700€/kk niin silloin mielummin olen sillä, kuin stressaisin joka kuukausi mistä saan rahaa ensi kuuksi. Toki mies varmasti pystyisi kustantamaan myös minunkin elämisen, mutta mä en halua sitä. Ei meillä kyllä ole kaikki kustannukset mennyt puoliksi, mutta siihen haluan pyrkiä. Mitä mieltä olette avopuolison elättämisestä, vai tulisiko pyrkiä siihen, että molemmat kantaa kortensa kekoon?

Mieheni on jo käynyt koulut ja on siis työelämässä, tosin lomautuksella ollut jo taas jonkin aikaa, mutta kuitenkin. Mä haluan töihin, mä haluan meille normaalin arjen, jossa molemmat käy säännöllisesti töitä. Se on siis mun tämän hetken unelma, normaali perus arki, jotta sitten joskus voisi tehdäkin jotain epänormaalimpaa, mistä sitten osaisi enemmän nauttia.

Hyvää sunnuntaipäivää kaikille! :)