Viime viikkojen puuhailuja

Mennyt taas viikot niin hurjan nopeasti, mutta työ/opiskelu asioissa edistytty. 

Sain puhelin pari viikkoa sitten kaupungin nuorisopalveluilta ja menin sitten käymään siellä. Työntekijä, jonka luona kävin oli erittäin mukava ja kovasti lupaili, että saataisiin mulle oppisopimuspaikka lähihoitajan ammattiin, kovasti toivon, että onnistuisi päiväkodista, mutta sanoi sen olevan epätodennäköistä. Tämän viikon torstaina on ensimmäinen aika ns. omalle työntekijälle, jonka jälkeen olen taas varmasti viisaampi. Tulevalla viikolla varmasti selviää, moni muukin asia, koska työkkäriin on peräti kaksi aikaa ja sitten juuri tuo edellä mainittu nuorisopalveluiden aika. 

Sitten vähän kuvien avulla kerrontaa viimeisistä viikoista: 

20140210_173002.jpg

Ostin ihanat duudsonit nilkkasaappaat, on muuten lämpivät ja pitävät kyllä vettä, sekä on nopea laittaa jalkaan. Pennun tultua, kun ei varmasti oikein innosta kuluttaa aikaa kenkien laittoon, kun ulkona täytyy koko ajan juosta. 

20140216_041825.jpg

 Ystävän koira oli meillä yhden viikonlopun hoidassa ja tuli kyllä ihanasti taas Nellin kanssa toimeen <3 

20140220_165507.jpg

Keksin loistavan keinon ottaa Nellistä kuvia, pitämällä Dentalstixsiä kameran (tai no puhelin vieressä).. 

20140223_230953.jpg

Saatiin ystäviltämme Sodastream, kun he saivat toisen joululahjaksi, niin yllättäen eivät sitä tarvinneet, jos siis pääsisi tänään kokeilemaan, jos saa aikaiseksi mentyä kauppaan :) 

Messenger_5842918574202877717_13930603442888099.jpg

Viime lauantai meni sitten tutustuessa Salpausselän kisoihin, koska tuleva viikonloppu menee siellä talkootyössä. 

Puheenaiheet Opiskelu Työ Höpsöä