Laulavat hiekat, liekehtivät kalliot
Gobin autiomaa tuo ensimmäisenä mieleen maantiedon kirjoista tutun dyynisen hiekkaerämaan. Horisonttiin jatkuva kivinen totuus on kuitenkin suuremmaksi osaksi toista. Matkalla nähdään muun muassa jokia, pieni järvi ja kaikenlaista kasvillisuutta. Ulan Batorista etelään suuntaavat kiertomatkat lähtevät Gobin osuudelle kaartamalla ”päätieltä” kohti tasankoa jonkinlaista polkua ja jälkiä seuraamalla. Autossa körötellyn 2800 kilometrin jälkeenkään en ymmärrä, kuinka nämä ammattikuskit tietävät minne suunnata keskellä aavikkoa.
Monia satoja kilometrejä voi kulua venäläisen pakun kyydissä ennen kuin ensimmäiset tärkeimmät muodostumat siintävät edessä. Näihin kuuluu esimerkiksi kommunismin aikana tuhottu buddhalaistemppeli sekä Tsagaan Tsuvarga, vaalea hieman Ayers Rockia ja Grand Canyonia muistuttava kivimuodostelma. Hiekka-aavikolle on tässä vaiheessa vielä satoja kilometrejä matkaa. Reitti taittuu itään Yol-laakson kohdalla, jossa lämpötila tilapäisesti tippuu pakkasen puolelle, ja ensilumi iskee jo syyskuun lopussa. Eläimistöstä kaksikyttyräiset kamelit korvaavat laiduneläimenä lampaan ja lehmän jo pian Ulan Batorin jälkeen. Kamelit ottavat rennosti pitkin aavikkoa, mutta villeinä niitä ei enää ole.
Meille ykköskohde Gobissa oli hiekkadyynit. Gobin lounaisnurkka kulminoituu Khongorin dyyneille, jotka jopa 180 kilometrin pituudellaan hallitsee maisemaa jo pitkään ennen saapumista ger-leiriin. Monilla reissaajilla on tavoitteena kiivetä noin 200 metrin korkean Singing Sands -dyynin harjalle. Jyrkän ja rankan kiipeämisen kruunaa äkillinen tiputus teräväkulmaisen dyynin toiselle puolelle sekä uskomaton näkymä auringonlaskun värjäämälle hiekka-aavikolle. Auringonlasku ja pistelevä hiekkatuuli kuitenkin muistuttavat, että lämpötila laskee yötä myöden nopeasti. Kylmyyttä voi iskeä takaisin lämpimällä kamelinmaidolla ja suolalla maustetulla teellä. Pääseepä kamelin selässä killumaankin.
Suurin osa toureista lähtee tässä vaiheessa takaisin pohjoiseen kiertämällä vielä Bayanzagin kivimuodostelmien eli ”liekehtivien kallioiden” kautta. Punaisen hiekan tilalla oli aikoinaan meri, jonne tarinan mukaan dinosaurukset hukkuivat. Alueella onkin paljon fossiileja. Oma reittimme lähti tässä vaiheessa kohti Keski-Mongolian vuoristoja.
Helpoin tapa Gobin näkemiseen on lähteä erilliselle noin 6 päivän kiertoajelulle, mutta etäisyyksien vuoksi tämä kannattaa yhdistää esimerkiksi Keski-Mongolian kiertämiseen. Itsenäinen matkustaminen on Gobissa hankalaa, mutta ei mahdotonta. Liftaaminen onnistuu jotenkuten, ja on kaudesta riippuen pitkälti tuurista kiinni. Yöpyminen tapahtuu useimmiten gerissä, jonka omistajat siirtyvät talvileireihin eläinten kanssa syyskuun lopusta lähtien. Suurimmassa osassa leireistä saa autokunta käyttöönsä oman gerin, joka on syksyisin varustettu useimmiten kamiinalla.
***
Tämän postauksen rustasi Chrisu Ellan valvovan silmän alla ;)