Hostellin tunnelma – mistä se syntyy?

Olen elämäni aikana yöpynyt sadoissa hostelleissa. Sen takia monille voi tulla yllätyksenä, että en varsinaisesti pidä hostelleista. Edullisen majoituksen lisäksi odotan hostellilta myös rentoa tunnelmaa, mutta valitettavan harvoin sitä löytyy. Suurin ”ongelma” on se, että henkilökohtaisesti vietän mieluummin aikaa paikallisten kuin muiden reissaajien kanssa.

Yhdeksän vuotta sitten liityin Couchsurfingiin, joka muutti elämäni täysin. Olen yöpynyt mitä jännemmissä paikoissa, ja tavannut mitä mielenkiintoisempia ihmisiä, joista osasta on tullut läheisiä ystäviä. Nykyään kuitenkin kaipaan tietynlaisia mukavuuksia ja myös omaa aikaa, joten majoitun myös hostelleissa ja hotelleissa. Sohvasurffaan vain, jos olen valmis muuttamaan omia suunnitelmiani majoittajani menojen mukaan, ja minulla ei ole tarkkoja suunnitelmia kohteessa. Sohvasurffauksessa on nimenomaan kyse ihmisten kohtaamisesta ja yhdessä olosta, ei ilmaisesta majoituksesta.

 

Samaa sohvasurffauksen tunnelmaa etsin hostelleista, mutta silloin ei ole mitään velvoitetta hengailla muiden reissaajien kanssa. Yhteisöllisyys jää kuitenkin usein haaveeksi. Keskustelut hostellituttavien kanssa jäävät useimmiten hyvin pinnalliselle tasolle, ja turhaudun helposti. Koti-ikävä iskee, ja haluaisin vaan jutella Skypessä tuntikausia Suomessa odottavien ystävien kanssa.

Mielenkiintoista on, että moni reissaaja haluaakin pysyä anonyyminä, ja jopa nauttii siitä, ettei keskustelussa tarvitse kertoa tarkemmin omia tunteita ja ajatuksia. Mistä tulet, mihin olet menossa – se riittää viihdyttämään monia. Suomalaiseen tyyliin en kuitenkaan tykkää puhua lämpimikseni vaan jos juttelen jollekin, olen aidosti kiinnostunut tutustumaan. Toki ajatus siitä, että ”hei, me majoitutaan samassa hostellissa, meistä tulee parhaita ystäviä!” on täysin järjestön. Sama matkakohde ei ole riittävän yhdistävä tekijä vaan muutakin yhteistä olisi löydettävä. Sohvasurffauksessa ongelma ratkeaa sillä, että voi etukäteen tutustua majoittajan profiiliin, ja ottaa yhteyttä vain, jos tuntuu, että jonkinlainen yhteys voisi löytyä.

”I’m not antisocial, I’m selectively social”

Reissussa kaipaankin aitoja kohtaamisia, en seuraa seuran vuoksi. Viihdyn hyvin itsekseni, ja tällä maailmanympärimatkalla on tietenkin Chrisu mukana, joten vietämme paljon aikaa kahdestaan. Chrisu kaipaa enemmän porukassa hengailua, ja Phu Quocilla päätimmekin oman rantabungalowin sijaan majoittua yhteisölliseen hostelliin.

Island Life Hostel on parikymppisten Samuelin ja Duongin pyörittämä hostelli Ong Langin kylässä Phu Quocin saarella. Hostellilla on erinomaiset arviot niin Bookingissa, Tripadvisorissa kuin Facebookissa. Arvioissa korostuvat nimenomaan hostellin tunnelma ja yhteisöllisyys, ei niinkään majoitustilat. Hostelli vaikutti todella sympaattiselta, ja toiveissa oli, että tämäkin skeptikko saataisiin lämpenemään.

Jo ensimmäisenä iltana kävi ilmi, että olimme tulleet oikeaan paikkaan. Asiantunteva, lämminhenkinen ja kielitaitoinen henkilökunta saivat meidät innostumaan saaresta, josta meillä ei ollut kovinkaan suuria odotuksia. Muiden reissaajien kanssa löytyi heti yhteinen sävel. Kävimme yhdessä syömässä, ja istuimme hostellin baarissa tien varressa myöhäiseen iltaan asti. Ollaan Chrisun kanssa oltu varsinaisia eläkeläisiä reissussa, ja menty yleensä nukkumaan kymmenen aikoihin.

Island Lifessa on vain 16 sänkypaikkaa (10 vuodetta makuusalissa ja 3 kahden hengen huonetta), joten muihin reissaajiin tutustuu helposti. Kynnys jutella muille on pienempi kuin isoissa hostelleissa. Hostelli sijaitsee Ong Langilla eikä alueella ole kahviloita ja baareja, joissa reppureissaajat hengailisivat (lukuun ottamatta hostellin omistajan Samin So True –ravintolaa, jonka valtasimme useana iltana). Tämä vetää porukkaa kasaan, mutta missään vaiheessa ei tullut oloa, että olisi pakko hengailla porukassa. Kaikki tuntui luonnolliselta, ja nopeasti ryhmä hitsautui yhteen. En ole ryhmäihminen vaan viihdyn paremmin yksittäisten läheisten ystävien seurassa, joten tuntui oudolta, että yhtäkkiä halusinkin osallistua kaikkiin aktiviteetteihin, ja vaeltaa 16 hengen lauman kanssa paikasta toiseen. Mieleen muistui Prometheus-leirit ja Erasmus-vaihto, joissa olen aiemmin kokenut vahvaa yhteenkuuluvuuden tunnetta.

Kaikki kokoontuivat yhteen aamiaisella, ja kertoivat suunnitelmiaan päivälle. Minä ja Chrisu seikkailimme useimpina päivinä kahdestaan skootterin selässä, mutta illalla pimeän tultua kokoonnuimme jälleen yhteen. Porukka tuntui olevan enemmän kiinnostunut muihin tutustumisesta kuin bilettämisestä ja juomisesta. Tämä oli erittäin virkistävää, koska useimmiten hostelleissa ihmiset haluavat juhlia eikä sillä ole niin väliä kenen kanssa. Toki oluttakin kului, mutta kenelläkään ei ollut tarvetta lähteä kylille (lue: Long Beachille), mistä olisi löytynyt enemmän menoa. Ja kun kerran Duong Dongin kaupunkiin lähdettiin, niin se tehtiin koko hostellin voimin. En ole ikinä aiemmin ollut tilanteessa, ettei kukaan halunnut jäädä hostellille. Yleensä olen ollut itse se, joka mieluummin katsoo omassa huoneessa Netflixiä kuin lähtee yöelämään porukalla.

Viikon kohokohta oli reissu Phu Quocin eteläpuolella sijaitseville saarille. Olimme Chrisun kanssa halunneet veneretkelle, mutta paikallisten matkailuyrittäjien retket eivät innostaneet. Netin arviot eivät olleet kovin mairittelevia. Kun Sam ehdotti, että lähdetään omalla porukalla saariretkelle, olimme todella innoissamme. Kahden veneen voimin lähdimme An Thoista valloittamaan Finger Nailia, Dam Ngangia, May Rutia ja Pineapple Islandia (Hon Thom). Etenkin May Rut oli mieleemme, koska saarella ei ollut samaan aikaan ketään muita.

Phu Quocin etelepuolen saarilla ei ole vielä juurikaan majoitusta, mutta pikkusaaret ovat kehityksen alla kuten itse Phu Quocin saarikin. An Thoista rakennetaan köysirataa Hon Duan ja Hon Roin kautta Hon Thomilla. Tornit, joiden välille köysirata tulee, olivat jo pystyssä, ja näky oli järkyttävä. Miten kauniin merimaiseman voikin pilata rumilla betonitolpilla. Surullista. Yksi syy jälleen kerran suunnata Phu Quocille nyt, ennen kuin on liian myöhäistä.

Vaikka et yöpyisi Island Lifessa, suosittelen piipahtamaan So Truessa ja Island Lifen baarissa drinkillä. Samille voi myös laittaa viestiä, jos haluaisit mukaan saariretkelle. Meidänkin porukassa hengaili sveitsiläinen David, joka majoittui muualla, mutta piti yhteisöllisestä meiningistämme niin paljon, että tuli joka aamu hostellille kysymään, että mitä tänään on suunnitelmissa. Hänestä tuli viikon aikana maskottimme, ja osalla selvisi vasta viikon jälkeen, että hän asui muualla (ihanalla Orchard Farm –tilalla, jota voin lämpimästi suositella). Lähdettyämme kuulimme, että David vihdoin ”luovutti”, ja muutti Island Lifeen. Sam kertoi, että n. 90 % hostellin vieraista haluaa yöpyä pidempään kuin aiemmin suunnitteli. Hotelli on usein täyteen varattu, joten ihmiset ovat jopa nukkuneet ulkona riippumatossa, koska eivät ole halunneet lähteä hostellista. Eli varoituksen sana: jos majoitut Island Lifeen, et ehkä ikinä halua lähteä.

MILLAISIA KOKEMUKSIA TEILLÄ ON HOSTELLEISTA? KUINKA AVOIMIA OLETTE REISSUSSA? KIINNOSTAAKO YLIPÄÄTÄÄN MUIDEN REISSAAJIEN TAPAAMINEN?

***

We spent a wonderful week at Island Life Hostel in Phu Quoc, Vietnam. Why it was so special? To find the reason in English, please refer to my friend Ashley’s blog. She is teaching English in Vietnam and was part of our little family and comminity in Phu Quoc.

Join us on our journey:

FACEBOOK / INSTAGRAM / BLOGLOVIN / BLOGIT.FI / BLOGIPOLKU