Ladataan...

Vauva herää puoli kuudelta tai kuudelta, ylös on noustava heti, ettei hän säntäilyllään tipu sängystä. Kahvia, puuroa. Sivusilmällä pitää vahtia ettei hän kaadu seistähuojuessaan sohvanreunaa vasten. Sittenn nousevat isosiskot. Aamupalaa, puhetta, siivotaan puurosotkua, vaipanvaihto, lisää aamupalaa. Vauva alkaa jo kitistä ja haluaisi takaisin nukkumaan. Ensin pitäisi saada muut liikkeelle. Alkaa varsinainen lähdön tekeminen. Hiustenharjaus, millainen kampaus, missä se yksi pinni on. Vaatteet. Onko pakko laittaa ulkohousut/pitkähihainen/fleece/hattu/pyörilykypärä? On.

Puolitoistatuntia heräämisestä ensimmäinen kaksikko on ulkona ovesta. Vauva hytkyy ja känisee. Koululainen haluaa ladata uuden pelin, ei keksi mitään tekemistä. Lataa uuden pelin ja kertoo siitä seikkaperäisesti. Leirikyyti on myöhässä. Kolme tuntia heräämisen jälkeen koululainen on autossa. Vauva itkee lattialla ja sylissä. Nukahtaa.

Tunti aikaa kerätä kuivat pyykit, että uudet mahtuvat tilalle, syödä itse lisää aamupalaa. Kirjoittaa tämä teksti.

Ladataan...

Ladataan...
Matkalla koti-ihmiseksi

Parasta maailmassa on paljasvarpainen vauva ulkona!

Vauva on jo monta viikkoa ollut todella hyvällä tuulella. Hän hymyilee leveästi, kaikille. Ja avaa suunsa oikein suureksi, niin että silmät ja nenä menevät vähän ryppyyn ja poskeen tulee kuoppa. Hän on päässyt maahan mönkimään, konttaamaan ja nousemaan pieniä tukia vasten, ja samalla myös kaatunut uudestaan ja uudestaan. Syönyt koivunkukintoja, voikukan lehtiä ja maannut suu auki hiekassa ottaen tuntumaa.

Viikonloppuna opetimme häntä nukkumaan. Kuuntelin toisesta huoneesta öistä itkua miehen hyssytellessä, ja mietin että itseasiassa tykkäsin imettää öisin. Miksi vieroitamme? Muutaman yön itkeskely kuitenkin kannatti ja nyt hän on nukkunut kaksi kokonaista yötä. Se on ihan älytöntä!

Miten paljon rakastankaan näitä päiviä kun ulkona ei tarvitse sukkia. Kaikki on kepeää ja helppoa. Ei tarvitse keksiä tekemistä kun voi vain mennä ulos.

Ladataan...

Ladataan...
Matkalla koti-ihmiseksi

Tällä hetkellä päivämme kulkevat näin. Kello 7 kuulen vierestäni ison huokauksen ja puhinaa. Vauva alkaa tavoitella varpaitaan, jotka ovat usein yön aikana sotkeutuneet yöpuvun lahkeisiin. Sitten hän päristelee. Kun avaan omat silmäni hän hymyilee leveästi ja ehkä tavoittelee kasvojani pehmeillä käsillään ja neulanterävillä kynsillään. Olen kuoleman väsynyt. Toivon, että saisin nukkua vielä ainakin viisi tuntia.

Isosiskoille aamupalaa, hiusten harjausta, vaatteiden etsimistä, repun pakkaamista, vauvallekin vähän puuroa, jota hän syö tai ei syö. 

Kaksi tuntia myöhemmin olemme valmiina. Yksi kouluun, yksi päiväkotiin, yksi päiväunille ja minä, no usein en ole yhtään valmis, en nykyään taida edes katsoa peilistä itseäni aamuisin. Miten ikinä selviämme, kun kahden aikuisen pitäisi ehtiä töihin.

Kävelen päiväkodilta kaupan kautta kotiin, olen vihdoin koukuttunut äänikirjoihin ja nukkuvan vauvan kanssa ympäriinsä käveleminen on mukavaa. Kotona syön ja käyn suihkussa. Ruokin vauvaa. Höpisen järjettömyyksiä. Kirjoitan listaa mitä kaikkea pitää tehdä kun vauva nukahtaa seuraavan kerran. Tänään listalla:

- soita kodinkonehuoltoon

- laita meiliä siivoajalle

- tarkista sähköpostit

- maksa laskut

Vauvan ensimmäinen unipätkä kestää vain kolme varttia, joten asiat jotka täytyy tehdä täytyy tehdä nopeasti.

Iltaisin hoidamme vuoroissa vauvaa, syödään, valitan muille puhelimella roikkumisesta ja teen sitä itse. Taas syödään ja sitten nukkumaan.

Väsynyt vauva hankaa kasvojaan ja irrottaa samalla tutin. Tämä toistuu tuhansia kertoja. Lopulta hänkin nukahtaa ja hetken on hiljaista.

Juuri nyt haluan maksimoida oman leponi ja menen saman tien itsekin nukkumaan. En edes muista mitä yleensä teen iltaisin. Toisaalta teen varmaan kaikkia niitä asioita nyt päivisin. Viestittelen, luen ja teen kotitöitä.

Päivät kuluvat nopeasti ja samanlaisina. Mutta ei eivät yhtään samanlaisina

Ladataan...

Pages