Homman nimi on risteilyhomma

Ensin kävi ilmi, että vauva saa ihottumaa korvikkeesta, sitten tulin itse kipeäksi. Kuumehuuruissa edellisenä yönä ajattelin, että salettiin laiva uppoaa ja jumala/maailmankaikkeus vaan tokaisee, että suahan varoitettiin (huonoilla enteillä). Vielä kerran teki mieli perua koko reissu terminaaliin saapuessa. Lauantai-iltana sieltä kaatui päälle edellisen risteilyn anti. Liukuovet eivät olleet tarpeeksi leveät ja kaljakeissit kestävät, kun risteilykansa vyöryi Helsingin yöhön. Huh huh.

Iloksi se kuitenkin muuttui. Kymmenen vuotta sitten elämäni tullut opiskeluporukka ei pettänyt juhlimisseurana. Kaikki niin tuttuja, vaikka nykyään nähdään kerran vuodessa jos sitäkään. 

Ja se risteilykonsepti, en voi tajuta. Sunnuntai-iltapäivänä kahviteltiin humppabaarissa, kesken kaiken edellisillan bändi alkaa taas vetää settiä. Keski-ikäiset ja vanhemmat pariskunnat veivaavat tanssilattialla ihan tosissaan. Älyttömän rumissa vaatteissa. Basisti näytti Hectorilta, krapulassa hihitettiin, että kun se ottaa peruukin ja lasit pois on sisällä oikeasti Antti Tuisku. Laivamuusikot – oikeesti, ja kaikki se muu henkilökunta, en voi tajuta. Siinä paikassa jos jossain ei ole vuorokauden- eikä vuodenaikoja. Sama luuppi päivästä toiseen.

Sitten tulin kotiin. Aamulla kumisaappaissa leikkipuistoon. Kaikki tosi hyvin, mutta aika vahvasti sellainen olo että, no sellaista mun elämä oli 10 vuotta sitten, nyt on tämmöstä. Kumppareissa, sateessa puistoon. Lapselle ruokaa, mä syön sen jämät. Ei huono tääkään, mutta oli kyllä nuorenakin kivaa. Vaikka kiva oli kyllä tulla kotiin, joka ei ollut tyhjä. Perhe <3