Hyvä hampainen

Mitäs meille kuuluu? No, pari viikkoa meni sillain, että teki mieli lähinnä valittaa. Nyt paistaa aurinko ja heti on helpompi olla. Ärsyttävää, että säät vaikuttavat mielialaan(i) niin paljon.

Tässä välissä olin mm. hammaslääkärissä, tai oikeastaan se oli suuhygienisti, jolle sain ajan kun lekurille yritin. Se oli itsetuntoa kohottavaa, koska tyyppi kutsui mua ”hyvähampaiseksi” ja hehkutteli oikein. Hän myös kertoi koko operaation ajan perheenjäsenensä syöpä-tragediasta. Hassu tyyppi. Sitten sain lisää hampaiden hoito-ohjeita. ”Näin kun teet, niin pysyvät hyvänä.” Melkeen iski stressi siitä, koko loppuelämä pestävä ja langattava hampaat, huolella, tai…Nii-i tai mitä sitten käy?

Lapsi on hassu, olen käyttänyt niin paljon kiristystä ja lahjontaa, niin nyt saan sitä takaisin. Kun suostun lukemaan kirjaa ”jee, oot maailman paras äiti, saat olla vielä äitiyslomalla” ja sitten kun taaas tänään unohdin seisomalaudan kotiin, niin rangaistus oli ”joudut menemään töihin”.

Ylihuomenna menenkin töihin. Mutta bileisiin. Muistivat vasta tänään kutsua. Selkeesti olen ollut kaivattu henkilö. En aio takertua tähän katkeruuden sävyyn vaan menen, kun kerran kutsuttiin.