Aurinko aurinko

Aamuisin syön puuroa ja juon kahvia. Vauva alkaa hymyillä joka kerta, kun katson häneen. Käännän katseeni lehteen ja hymy sammuu. Sitten taas käännän katseen ja hän hymyilee. Vauvasta tulee mieleen appelsiini tai orava. Molemmat mielikuvat järjettömiä. Mutta sellaisia minä höpisen hänelle, kun olemme kotona. Toivottavasti muiden seurassa höpisen näitä vain mielessäni.

Aurinko paistaa sisään. Vauva hymyilee. Ja painan hetken mieleeni ja toivon, että muistan sen aina tästä keväästä.

—-

Haen keskimmäisen päiväkodista. Ruoka on kuulemma ollut pahaa. Kehun ja iloitsen, että hän kertoo olevansa nälkäinen eikä makaa meritähtenä lumihangessa. Vedän aurinkokuningasta pulkassa kohti kauppaa vaikka hiekoitus ja asvaltti repivät muovipulkan pohjaa. Loppumatkan hän kävelee ja syö kinkkuviipaleita suoraan paketista.

—-

Käyn katsomassa Call me by your name -elokuvan. Elokuvasta saan hetkeksi ihon alle sen tunteen, kun on (nuori ja) rakastunut ja sitten sydän särkyy. Viipyilen tunteessa hetken ennen kuin soitan kotiin. Kotona odottaa korvikkeesta punainen ja harmistunut vauva (appelsiini). Ja nukutuskaaos. Siirtymät tekevät tiukkaa. Mutta nyt kaksi tuntia myöhemmin olen taas jo juureutunut tähän hetkeen. Kolmen lapsen perheen elämään.