Auttakaa nyt joku saa**na!

Ihmiset eivät ole kovin auttavaisia. En ole koko syksyn aikana kohdannut yhtään spontaania auttavaisuutta, vaikka aika usein olen ollut julkisella paikalla todella pulassa.

Poltettuani hihat kolhoihin tuplakärryihin, liikumme lasten kanssa erinäisin virityksin. Vauva kantorepussa, Lapsi kädessä, ostoskassi kärryssä. Vauva kärryssä, Lapsi spagettina kädestä roikkumassa. Vauva kärryssä, Lapsi hengenvaarallisesti kärryjen ritilällä istumassa. Varsinkin silloin kun vauvattaa on liikkuminen haastavaa.

Tässä muutamia tilanteita, joissa meitä ei autettu. Ollaan menossa maaseutubussiin terminaalissa. Vauva on kantorepussa, meillä on paljon tavaraa, rattaat pitää laittaa bussin alle. Lapsi kyselee hätääntyneenä mihin rattaat menee, bussiin jonottava henkilö sanoo, että alaosan luukku on auki. Sen jälkeen joudun pyytämään samaista henkilöä väistämään, että pääsemme luukun luo. Runttaan rattaita kasaan vauva kantorepussa ja samalla vahdin ettei lapsi mene muiden bussien alla. Sitten menemme jonon hännille. Kyseessä on bussi, johon joka ikinen mahtuu istumaan, porukkaa ei ole kovin paljoa. Tilaa ei silti anneta, jonotamme kimpsujen kanssa.

Ollaan tulossa kaverin luota kylästä. Vauva on rattaissa ja Lapsi istuu penkillä. Edellisellä pysäkillä huomaan, että noin periaatteessa päiväunet lopettanut Lapsi on nukahtanut istualteen penkille. Lasta ei saa unesta hereille koskaan ja meidän pitää jäädä pois bussista. Lapsi olalle ja rattaiden kanssa pysäkille. Kotiin ei ole pitkä matka, mutta 16 kiloinen lötköpötkö olalla toisella kädellä rattaita työntäen tuli aika kuuma. Tässä tilanteessa kävi sellainen poikkeus, että naapuri tuli vastaan ja auttoi loppumatkan eli työnsi kaksia rattaita, minä kannoin Lasta edelleen ja yksi lapsi ajeli potkupyörällä jaloissa. (Haluan vielä korostaa, nukkuva kolmevuotias on todella painava ja hankala kannettava, saa tulla kokeilemaan.)

Sanokaa kanssani: Voinko auttaa?