Kaikki äitini, kaikki tyttäreni

Kävinpä taas teatterissa, katsomassa Kaikki äitini, kaikki tyttäreni. Äiti-tytär-pohdintoihin olin virittäytynyt jo kuuntelemalla tämän ohjelman. Suosittelen molempia jo siksi, että Miitta Sorvali on ihana ja mahtava. Näytelmä oli onnistunut ja ajoittain todella hauska, mutta ei mikään ihan mieletön. Jos pitäisi antaa tähtiä, niin ehkä vaan kolme. Ja kun tässä teemassa ollaan, niin ihan mahtava äidin kuvaus on tämä:

//www.youtube.com/embed/2wygdsJKaT8

Mummo oli juuri tuommoinen. Ehkä jouluna tuli istumaan pöytään, mutta muulloin söi kahvilautaselta jotain pientä tiskipydän ääressä seisten.

Tarkoitukseni oli pohtia tähän, että millainen äiti minusta tulee, siis niinkuin tässä ajanmyötä kehittyy. Mutta just nyt ei ole siitä mitään sanottavaa. Piste.

Vauvakin täytti tässä jossain kohtaa 10kk. Mitään suurempia kehitysvirstanpylväitä ei ole saavutettu, mutta jotain sentään. Tällä viikolla puuroa on osunut omalla lusikalla suuhun asti – jee. Ja lisäksi hän osaa huipun päänheilutus-tempun, sitä voi soveltaa monessa, silloin kun on hauskaa voi sillain kreisinä heiluttaa päätä, tai sitten esim. ruokapöydässä kun ei halua ruokaa. Jos kokeilette kotona, niin vinkiksi että paikka päänheilutukselle kannataa valita tarkkaan, jos heiluttaa vaikka kaapin vieressä niin voi pää osua kaappiin ja sitten itkettää.