Kotiäidin parkour

En ole töissä juuri nyt, vaan kotona. Ja ihan siis todella paljon juuri kotona ja pihalla, omalla kotipihalla. Parhaimmillaan nyt vielä syksylläkin ”ulkoilemme” 4 tuntia päivässä = tönötän hiekkalaatikon reunalla ja ajoittain olen leikissä isosisko/asiakas/varoituksia huutava urpo. Koitan ajatella tämän etuoikeutena, että saan viettää päivittäin monta tuntia raikkaassa ulkoilmassa, valoisaan aikaan. Monet toimistoissa kahdehtisivat. Mutta nyt haluaisin saada pakkoulkoilusta vielä enemmän irti.

Eräs kotiäitituttu puhui joskus kaverinsa kehittämästä kotiäidin parkourista, jossa vaunulenkkeihin yhdistettiin jotain pyrähdyksiä portailla jne. extraliikuntaa. Nyt koitan kehitellä jotain samaa. Hiekkalaatikon reunalla seistessä voi hyvin harjoittaa lantionpohjalihaksia, pohkeita ja reisiä on hyvä venytellä pihan kivetyksiin, olen myös kehittänyt liikettä, jossa keinuun annetaan vauhtia yhdellä kädellä vain käsivoimaa käyttäen. Nyt kun vielä keksisi miten vatsalihasliikkeitä voisi tehdä seisten, en ole vielä kehdannut pötkähtää maahan jumppaamaan. Roikkuminen on myös hyvä. Eräs fysioterapeutti sanoi, että käsien varassa roikkuminen on ihan parasta treeniä ja avausta hartiaseudulle. Pihan kiipeilytelineet ovat harmikseni väärän kokoiset minulle tähän puuhaan.

Uuh, ja tiedän että tämä kuulostaa sairaalta. Mutta suorittaja minussa ei voi kestää päivittäistä tönöttämistä, kai siinä muutakin voi tehdä kuin olla facessa.