Matkakertomuksia

”Mutta me halutaan seikkailla kaksistaan”, sanoo Lapsi ja katsoo tiukasti silmiin ja pitää Pikkusiskoa kädestä. Pikkusisko komppaa. Sitten he kulkevat sovittuun rajareunaan asti, seisovat kivetyksellä ja katselevat viereisen baarin värivaloja, keikuttavat takamuksia dj:n soittaman (mun mielestä vähän liian kovaa) musiikin tahdissa, ohuet pussihousut lepattavat tuulessa. Kaupunkien valot mulle huutaa, tuli mieleeni. Vaikka ovat vasta niin pieniä. Miehen kanssa keskityimme muistelemaan vanhoja matkoja. 

Yhteinen loma oli ihana. Muistin miten paljon tykkään matkustaa. Miten ihanaa on kun on lämmintä ja erilaista. Ensin tuntuu että tapahtuu kauheasti kaikkea. Muutamassa päivässä elää ihan eri elämää ja sitten äkkiä on lomarytmissä ja päivät, joina ei tapahdu mitään, kulkevat nopeasti ohi.

Oli ihanaa olla nelistään. Ilman puhelinta ja iPadia. Jutella, jutella, lukea, uida ja taas jutella. (Olen ilmeisesti perheessä ainoa, joka arvostaa myös yhdessä jaettua hiljaisuutta, muiden mielestä kivointa on puhua koko ajan ja yhtä aikaa.) Tehtiin pieniä seikkailuja veneellä lähisaariin. Pohdittiin sopivia tuliaisia. Menetettiin hermot ja päätettiin pysähtyä juomaan jotain.

Yllätyksekseni lentäminen ei ollut hankalaa, mutta kotiinpaluu kyllä. Lapset ovat jetlagissa. Lauantaina koitin väkisin valvottaa järjestämällä discon iltakuudelta. Tuntui enemmän jatkoilta kuin lastendiscolta. Riitaa tuli kappaleista, jokaisen tanssin jälkeen piti huilata ja lopulta yksi osallistuja sammui vessan lattialle.

Matkalla pohdin:

– Miksi emme ottaneet mukaan enemmän kirjoja lapsille?
– Miksi sen sijaan pakkasin mukaan kassillisen meikkejä?
– Heti kotona perustan säästötilin matkustelua varten