Milloin ihminen on onnellisimmillaan?

Tänään oon pohtinut tätä. Äkkiseltään itse ajattelen olevani onnellisempi nyt kuin 20-vuotiaana. Ajatus perustuu siihen, että 20-vuotiaana oli usein jotenkin tosi kurjaa, kukaan ei rakastanut jne. Toisaalta oli tosi kurjaa pienempien asioiden takia, nyt jos aikuisena tapahtuu jotain ikävää, niin se on sitten oikeasti ikävää, potkut, avioero jne.

Pohdin tätä myös Facebookissa ja eräs kommentoi siihen tutkimuksella siitä, kuinka lapsettomat ovat kaikista onnellisempia. En jotenkin voi uskoa. Ellei sitten onnellisuutena mitata hyvin nukuttuja öitä ja paljoa vapaa aikaa. 

Vai tuovatko lapset oikeasti onnea? Myös tosi paljon huolta ja ärsytystä, vaivaa. Mutta ainakin mulle lapsista ja sitä kautta muodostuneesta perheestä on todella paljon seuraa ja rutiineja, ohjelmaa ja uusia tuttuja/ystäviä, eli perusturvaa. Ehkä ajattelen tämän turvallisen hyvinvoinnin onnellisuutena. Mutta olinko sittenkin onnellisempi, 20-vuotiaana huiveihin pukeutuvana hippihaahuilijana. En tiedä.

Mitähän muistoja sitä lopulta vaalii, ”kun lapset olivat pieniä” vai ”kun olin vapaa ja höntsä”.