Kesän lopulla luin muutamastakin artikkelista, että loman vaikutus hyvinvointiin on todella lyhyt. Että työhön paluun jälkeen loman vaikutukset (mielialaan, hyvinvointiin) katoaa parissa viikkossa. Loman sijaan pitäisikin keskittyä arkeen, elää hyvää tyydyttävää arkea, ja tehdä arkenakin kivoja juttuja eikä säästellä niitä lomaa varten.

Arjen sekaan voi sirotella juhlaa, mutta perusytimeltään tämän hetken arki on aikataulutettua ja suunniteltua. Arki alkaa sunnuntaina. Silloin pestään kaikki pyykit, ostetaan seuraavan viikon ruuat ja keitellään spagettikastike valmiiksi maanantaita varten. Aamulla nostetaan unenpöppöröiset lettipäät pyöräkärryyn, peitellään pehmeällä viltillä niin ei tarvitse pukea ulkohosuja, otetaan kuva, kun ne näyttää niin söpöiltä ja pöppöröisiltä ja liikuttavina ovat siellä viltin alla. Sitten pyöräillään päiväkotiin, matkalla on hyvin aikaa miettiä mitä kaikkea unohtui kotiin, kuunnella kun ne siellä kärryssä laulaa ja ihailla maisemia matkalla. Päiväkodissa unitötteröt puurolautasen eteen ja pyörällä töihin.

Työpäivän jälkeen kotiin. Seuraavan päivän ruoka, kuka vie huomenna, kuka hakee. Leikitään poneilla, heitellään iltapalaleipää lattialle, riidellään puuhelmistä, pohditaan mitä hammastahnaa kolmesta eri vaihtoehdosta valitaan. Nukkumaan ja huomenna sama uudestaan. Ja arvatkaa mitä? Juuri nyt tämä on tosi ok. Mutta niinä päivinä, kun työpäivän aikana alkaakin sataa, ja poljen rillit huurussa ja sukkikset märkänä hakemaan lapsia jotka itkee, ja pyöräilen 30 kg huutavia ihmisilapsia peräkärryssä kotiin, niin sitten jos siinä kohtaa miettii, että tämmöistä arki on tästä eteenpäin vielä viisi vuotta, niin silloin ehkä vähän ahdistaa.