Unet on jänniä
Juuri nyt unta tulee vähän, mutta unia sitäkin enemmän. Matkoilla (ennen kävin kuukauden mittaisilla matkoilla) on usein käynyt niin, että muutaman reissuviikon jälkeen alan näkemään unia lapsuuden kodista. Olen jotenkin tulkinnut niin, että kun aktiivinen mieli tyhentyy työ- ja muista arkiasioista, niin tilalle uniin alkaa puskea asioita alemmista kerroksista.
Juuri nyt elämä pyörii aika pientä piiriä, vaikka päivät ovat täysiä ja kokoajan tapahtuu suuria (oo, se kääntyy), niin ehkä jotain samaa mielen tyhjenemistä on tapahntunut, sillä uniin pulppuaa kummallista matskua. Yhtenä yönä näin unta lapsuuden ystävästä. Uni oli ahdistava, koska siinä siis vietettiin ystävän hautajaisia. Kyseessä on poika, jota en ole nähnyt varmaan viiteentoista vuoteen. Yritin Facebookista urkkia onhan kaikki hänellä hyvin ja muutenkin jäi pyörimään mieleen koko päiväksi. Viime yönä olin taas lapsuuden maisemissa, en kuitenkaan kotona vaan kaupassa.
Omat lapseni eivät ole unissa juurikaan. Ensimmäistä lasta odottaessa näin toistuvasti unia, joissa olen hukannut vauvan. Esimerkiksi jättänyt vauvan hoitoon, mutta en muista kenelle. Tai jättänyt hoitoon, mutta unohtanut puhelimen jonnekin ja jotenkin en tunnu pääsevän takaisin. Kerran näin myös unta, jossa juoksin sairaalan käytävillä koittaen löytää ja muistaa huoneen, johon olen jättänyt oman vauvani. Sitten ihan muutamia päiviä ennen synnytystä näin unen, jossa lähetin viestin ”tyttö tuli”. Ja niinhän sieltä tulikin.