Toisen lapsen myötä olen alkanut saada todella hyvää oloa ja voimaantunutta fiilistä siitä, että ylipäätään selviän. Olen kummalisella tavalla onnellinen, jos esim käymme kolmistaan syömässä ja kukaan ei huuda ja kaikki saavat ruokaa ja kenelläkään ei ole pahamieli. Ja esimerkiksi nyt olen selvittänyt koko katraan (sori te joilla on vielä enempi lapsia, tuntuu valmaan liioitellulta) läpi päivän yöunille saakka a-aalll by myselfff…ja nyt hykertelen tyytyväisenä. Koska lapset nukahti jo vähän yli kasin jälkeen, sovelsin selfhelp-oppaista omaksuttua kodin järjestys neuvoa ja siivosin 20 minuuttia. Se on oikeasti loistava neuvo! Juuri nyt kotona on ollut todella kaoottista, imuri on ollut rikki viikkotolkulla ja molemmat ollaan oltu niin paljon menossa, että kunnon siivous ei ole ollut mahdollista. 20 minuutin siivouksen idea on se, että kun on rättiväsynyt ja tekemistä liikaa, niin voi päättää että teen sen verran mitä tässä ajassa ehdin ja sitten saan lösähtää sohvalle loppuillaksi hyvällä omallatunnolla vaikka vielä on vähän likaista. 20 minuuttia on lyhyt aika illasta ja siinä saa yllättävän paljon aikaan. No, se siivoamisesta.

Alkuperäisestä aiheesta vielä sen verran, että onnistumisentunne pienistä asioista tuntuu vähän oudolta. En sinänsä pidä kahden lapsen hoitamista minään maailmanluokan haastavana tehtävänä, mutta jotenkin se tuntuu silti hienolta. Minä, pieni ja hermoheikko ihminen, olen pitänyt 2 pientä tyytyväisinä ja hyvin hoidettuina koko päivän ja jopa nauttinut monesta hetkestä.

Yhden lapsen kanssa kotona ollessa, muistan että välillä aika kävi pitkäksi, ja iltapäivän tunnit tuntuivat pitkiltä. Nyt on toki vielä hyvin kesäistä ja senkin vuoksi helppoa, mutta näppituntuma on että kahden kanssa ei ehdi kelloa vilkuilla tai nuutua. Toki iltapäivän tunnit tuntuvat nytkin pitkiltä, mutta pääosin aika kuluu todella nopeasti.