Varo mitä toivot…

…sillä se voi käydä toteen.

Olen about koko aikuisikäni painanut enemmän tai vähemmän yli 70kg, nyt tässä imetyksen ryydyttämänä alkoi paino olla pitkästä aikaa todella lähellä 7kymppiä ja ajattelin, että olisipa vitsikästä ja kivaa painaa alle tuon maagisen rajan tänä keväänä. Viimeksi olen ollut niin kevyt lukiossa, joo, siinäpä kiva kevättavoite.

Sitten tuli Vauvalle korvatulehdus (200 imetystä vuorokaudessa), Lapselle 39kuumetta (se ei sisänsä vaikuttanut minuun, koska Lapsi vaan nukkui, mutta lisään sen tähän draaman vuoksi) ja mulle oksennustauti. Kyllä. Oksennustauti. Käytin yhden yön elämästäni oksentaen puolen tunnin välein, ja en kuvaile sitä nyt sen tarkemmin vaikka mieli tekisi. Tyydyn sanomaan, että aamulla olo oli keveä. Että kyllä on ihanaa olla laiha. Tunnen itseni menestyneeksi ja huomaan kuinka kadulla katseet kääntyvät. Voi turhamaisuus.

Kun makasin vessan lattialla täysin kykenemättömänä liikkumaan ja kuuntelin kuinka kipeä Vauva itki viereisessä huoneessa, mietin myös että miten olisin pärjännyt jos olisin ollut yksin (=ainoana aikuisena kotona). Tai mitä jos olisin aina yksin. Tai jos ei olisi ketään, joka auttaisi lasten hoidossa. Onneksi niin ei ole ja ei siitä sen enempää.

Tänään oli äiti apuna, kämppä on taas raivattu huumeluola-lookista peruskaaokseen, pyykit pesty, taudit selätetty, lapset nukkuu. Me selvittiin. Huomenna mennään puistoon.