Mistä tunnet sä ystävän…?
….Onko oikea sulle hän, anna meren se selvittää kuka viereesi jää. Ja jos silloin kun myrsky soi,vain sun kumppanis vaikeroi . Vene lähimpään rantaan vie , jääköön pois mikä lie. Tämä osuva biisi on Arja Saijonmaan tuotantoa. Mä olen pohtinut tätä kysymystä koko elämäni. Lapsuudesta saakka mä olen ollut yksinäinen ja erilainen. Kertakaikkisesti OUTO :DLapsena minulla oli naapurissa serkkuja ja muutaman perhetutun lapset ystävinä. Koulussa ekaluokalla oli 3 lasta saman ikäistä yksi poika ja kaksi tyttöä. Mä muistan olleeni niin onnessaan kun kerrankin minulla oli ystävä….tämä ”ilo” loppuikin lyhyeen kun tytön vanhemmat erosi ja tyttö muutti pois. Samassa koulussa oli toki eri luokilla muitakin lapsia, joista vain yksi on oikeasti jäänyt mukaan. Yläkoulussa taas edelleen olin erilainen. Kaverit vaihtuivat melkein joka päivä, aina joku oli puhunut pahaa tai valhetta minusta ja tyypit uskoi näitä tosina kerrottuja juttuja. Myös lukio meni aikalailla samoilla linjoilla. Jälkeen päin aikuisena ymmärrän , että tämä oli myös todellisuutta monelle muulle ihmiselle. Surullisinta mun mielestä on , et kaikille varmasti riittäisi ystäviä ja jokainen voisi olla oma itsensä , jolloinka automaattisesti ”saman henkiset” löytäisivät toisensa.
Mun oma matka on ollut todella kivinen, siis oikeasti. Rehellisesti sanottuna minulla on nyt aikuisena ollut vasta OIKEITA ystäviä. Ja edelleen mä etsin sitä omaa laumaani. Ehkä tällaisilla vanhoilla sieluilla on vain kovin erilainen ajatus maailma ja harva sinne sopii. Matkalla on ollut näitä kaikki tietäviä juorukelloja, jotka vääjäämättä myös puluttuvat minunkin asiani ympäri kyliä. On myös ollut energiasyöppöjä, tiiättekö niitä ihmisiä jotka vain kun sä pääset samaan tilaan niin on vetäny sinut kuiviin… 😀 ihmettelet tapaamisen jälkeen et miten on niin voimaton ja väsynyt olo… Niin miksihän…!Sitten on ollut niitä perseen nuolijoita jotka vain hyödyntää ja käyttää hyväkseen. Siis mun elämään on mahtunut naisia laidasta laitaan… laihaa ja lihavaa jne…
Tyttöjen suurin ärsytys minussa on varmasti aina ollut mun hyvä itsetunto (joka oli vain kuori) ja se fakta että mulla oli enemmän poikia frendeinä kuin tyttöjä…tämä on ongelma edelleen , ihmiset eivät ymmärrä et toisen sukupuolen kans voi oikeesti olla vaan frendinä.Aina ihan viime vuosiin minusta on tuntunut ettei kukaan ymmärrä minua, ihan sama mitä sanon. Oikeita ajatuksiani, keksittyjä juttuja…mitä tahansaihan kuin puhuisin hepreaa kaikille. JA nekin tuntuvat puhuvan minulle yhtä epäselvästi. Olen lukenut paljon aiheesta ja juuri vanhoilla sieluilla on niin monta inkarnaatiota ja elämää ja tietoutta takana , ettei se mitenkään jaksa ottaa vastaan mitään turhaa, tämä kyllä on mun kohdalla niin totta. Mä oon aina ollu todella hätäinen tiettyjen asioiden suhteen ja odottaminen on tuskaa. Sekä juuri kaikki turha diipadaapa menee niin ylihilseen et hermo menee välittömästi.
Mä huomasin että mitä vahvemmin mä alan tuntea itseäni , sitä varmemmin mä saan lähelle näköiseni lauman. Itsensä tunteminen vaati tietyn matkan. Toisilta se kestää hetken ja toisilta melkein koko elämän. Minulla se on vienyt muutamia vuosia ja koen että matka on edelleen kesken mutta suunta on oikea. Mä olen NIIIN KIITOLLINEN kaikista ihanista ihmisistä , joita minulla on lähellä ja lähipiirissä. Kaikki minun polulleni valitut sielunsiskot ja veljet. Mun sydän ihan pakahtuu kun ajattelen heitä niin lämmöllä ja rakkaudella. Mä tajusin jossain välissä etten tarvitse älytöntä ystäväpiiriä , vain ne muutamat siihen lähelle ja muutaman pikkuisen kauemmassa ja se riittää. Mä oon muutenkin erakko ja kaipaan ns. omaa tilaa PALJON. Tällä hetkellä mulla on ihana tilanne, mä saan tehdä töitä rakastamieni ihmisten kanssa , jakaa ilot ja surut toisen perheeni luona (työpaikka)Sitten mulla on siinä lähipiirissä aivan ihania uusia ystäviä ja tuttavuuksia , jotka todellakin koskettavat minua lähes yhtä paljon kuin lähimmät ystävät. Olenko onnekas, vai onko kaikki sittenkin tarkoitettu minulle tapahtuvaksi ja nämä kokemukset koettavaksi rakkauden takia…?Koska loppujen lopuksi mikä elämässä merkitsee mitään on rakkaus….
On vaikea ollut tunnistaa OIKEAA ystävää kaikkien väärien joukosta. Mä oon hokenut itselleni jo pari vuotta ,että luota intuitioon…sisäiseen ääneeni , se ohjaa minua , kunhan vain luotan siihen. Tiiättekö kun en aina ole luottanut siihen ja sä tunnistat ihmisessä et tässä ei nyt kaikki ole ok ja järki tulee ja selittelee kaikenlaista…ja sit uskot järkeä. Jossain vaiheessa totuus tulee ilmi hyvällä tai pahalla ..yleensä pahalla….ja siitähän seuraa itkua ja sydän suruja. Onko meillä kaikilla ns. vääriä ystäviä jossain elämän vaiheessa väkisinkin , jotta tunnistaisimme tavatessamme sen oikean ??
Mua itseä harmitti suuresti muutama ystävyys , joka jäi taakseni matkalla tänne. Ymmärsin kyllä etten voi saada kaikkea, vaan mun täytyy luopua jostain saadaksen parempaa ja uutta tilalle. Tämä ei ole todellakaan helppoa tajuttava. Minäkin jaksoin syyttää itseäni ja miettiä miksi..Siihen on helppo vastaus kaikella on tarkoituksensa , ja sen huomaa näin jälkikäteen. Yksi ystävyys päättyi siihen, että uskoin toisen ihmisen valheita tästä ystävästäni, onneksi vain hetken ajan…mutta silti melkein menetin ihanan ystävän sudelle joka pukeutui lampaaksi ja minä jonka tuntosarvet on kilometrin pituiset , niin uskoin nuita valheita…häpesin itseäni….
Mä tein itselleni selväksi, että mä sovin kaikki epäselvyydet , pahat mielet, rumat sanat anteeksi. Olen pyytänyt anteeksi tietoisesti niiltä ihmisiltä vaikei ne mun omia vikoja kaikki ole ollutkaan, mutta se tunne et nyt tämä karma tässä on solmittu kiinni ja pääsen jatkamaan uuteen. Tiedättekö en vaihtaisi päivääkään mistään hinnasta. Minulla on niin ihania ihmisiä ympärillä uusia ja vanhoja ystäviä…sekä mä uskon että tulevaisuudessa kasa lisää uusia laumanjäseniä. Pitää antaa tilaa rakkauden tulla, antaa tilaa ystävyyden tulla. Olla oma itsensä ja luottaa vetovoiman lakiin , että sitä mitä olet vedät puoleesi. Mä oon päättänyt rakastaa ja rakkautta minä saan ja tulen saamaan lisää…!
Teille kaikille yksinäisille sieluille , jotka etsitte omaa laumaanne niin etsikää itsenne ja eläkää sitä todeksi.Sieltä löytyy rakkaus , ystävyys ja elämä <3
Mä niin lähetän kaikille enkeleitä , että jokainen löytäisi sen oman lauman , jossa jakaa rakkautta ja lämpöä. <3Love U <3