Matkan alku

Kuka olen?

 

Matkalla valmiiksi on 26-vuotiaan pian valmistuvan opiskelijan päiväkirja elämän ylä-, väli- ja alamäistä. Olen juuri muuttanut Tukholmaan, tuohon suomalaisille ah niin utopistisen ihanaan kaupunkiin. Olen asunut Tukholmassa ennenkin, mutta tällä kertaa muutto on pysyvä. Tai ainakin tämänhetkisten suunnitelmien mukaan pysyvä. Kyllä, muutin maahan miehen perässä, mutta puolustuksekseni voin kertoa, että parisuhteemme on velvoittanut meitä molempia asumaan kummankin asuinmaassa (siis Suomessa ja Ruotsissa) viisivuotisen parisuhdehistoriamme aikana. Tällä hetkellä Ruotsi vaikuttaa tulevaisuuden kannalta demokraattisimmalta vaihtoehdolta elämällemme, sillä minulla on paremmat työnäkymät Ruotsissa ja ruotsin kielikin luonnistuu jo suhteellisen soljakasti. Toisaalta koskaan ei voi sanoa ei koskaan, kenties tiemme vielä jossain vaiheessa vie takaisin Suomeen.

 

Miksi päätin aloittaa blogin kirjoittamisen?

 

Viimeiset vuodet päässäni on tasaisin väliajoin vilissyt ideoita ja aiheita, joista haluaisin kirjoittaa tai joita oikeastaan haluaisin itse kirjoittamalla reflektoida. Perustankin blogin ikään kuin päiväkirjaksi itselleni, alustaksi, jossa voin tuulettaa omia ajatuksiani ja tunteitani.

Toinen syy blogin aloittamiselle on halu herätellä sisäistä kirjoittajaani. Olin peruskoulussa ja lukiossa se, joka rakasti kirjoittaa eikä koskaan ottanut siitä paineita. En ehkä aina kirjoittanut kieliopillisesti oikein, mutta kirjoitin sydämestä. Yliopiston aloitettuani on tuo pieni kirjoittaja sisälläni tehnyt pala palalta kuolemaa. Jokaisen esseen tai tutkielman palauttaessani pohdin vain sitä, onko sisältö kieliopillisesti oikein kirjoitettua, järjestys selkeä tai sanavalinnat akateemisesti tarpeeksi uskottavia. Haluan päästä tästä eroon, haluan pystyä taas kirjoittamaan ilman turhia paineita.

Olen toki aiemminkin kirjoittanut blogia. Tämä kokemus juontaa juurensa vuoteen 2015 ja railakkaaseen vaihto-oppilasvuoteeni Tukholmassa. Blogi kulki romanttisesti nimellä Love, life ja lagom – nimi, joka tällä hetkellä lähinnä herättää naurunpyrskähdyksiä oman pääni sisällä. Sanomattakin selvää, ettei kyseinen blogi selvinnyt vaihto-oppilasvuoden jälkeen pystyssä.

Yksi tärkeä syy blogin kirjoittamiselle on myös oman suomen kielen taitoni säilyttäminen. Haluan kirjoittaa vivahteikasta ja rikasta suomen kieltä nyt ja aina, mutta tiedostan ulkomailla asumisen ja ruotsin kielen päivittäisen käytön varmasti vaikuttavan myös omaan kirjoittamiseeni paljon. Tämän vuoksi haluankin kirjoittaa tasaisin väliajoin jotain suomeksi, jotta en menetä otettani rakkaaseen äidinkieleeni.

 
20181115_125123.jpg
 

Seuraavista aiheista aion raapustella:

 

Ulkosuomalaisuus

Tämän aihe-alueen alla tulen käsittelemään elämän kiemuroita ulkosuomalaisen näkökulmasta. Miltä tuntuu elää arkea koti-ikävän ja samalla uusien ystävien ja elämänpiirin luomisen ristitulessa? Pohdin tämän aihealueen alla myös (humoristisesti) eroja ruotsalaisten ja suomalaisten välillä, sillä itse löydän eroja vielä viidenkin vuoden jälkeen minun ja ruotsalaisen poikaystäväni sekä hänen kulttuurinsa väliltä. Haluan myös ajoittain nostaa esiin kivoimpia Tukholma-vinkkejä, jos jotain kivaa bongailen (kahvilat, ravintolat, kulttuuri, tapahtumat).

 

Ahdistuneisuus

 

Olen vasta viimeisen vuoden aikana ymmärtänyt, että olen kärsinyt jonkin sortin ahdistuneisuudesta koko pienen elämäni. Tähän ovat varmasti vaikuttaneet monet kokemukset, joita tulen ehkäpä myös blogissani avaamaan, mutta myös oma persoonani ja temperamenttini. Haluan avata sitä, miltä ahdistuneisuus tuntuu, kun se iskee, ja miten näissä tilanteissa voi toimia.

 

Läheisen sairastuminen

 

Viimeisen vuoden aikana olen kokenut läheisen sairastumisen ja sen, miten se mullistaa oman elämän aivan päälaelleen. Harvoin kuulee puhuttavan sairastuneen läheisen jaksamisesta ja henkisestä hyvinvoinnista, mutta itse haluaisin pureutua aiheeseen tarkemmin. Haluan myös avata, millaisia kokemuksia ja tuntemuksia itse koin (ja edelleen koen) vakavasti sairastuneen läheisenä.

 

Aikuiseksi kasvaminen ja tulevaisuus

 

Seuraavaksi päästäänkin aiheeseen, josta myös blogini nimi osittain tulee. Kirjoitan itse tällä hetkellä gradua, jonka valmistumisen jälkeen valmistun yliopistosta. Blogini nimi siis viittaa tähän valmistumiseen, mutta samalla myös ihmiseksi ”valmistumiseen” tai valmistautumiseen. Itselläni on jatkuvasti sellainen “sitten kun olen tehnyt tämän ja tämän asian olen valmis” -ajattelutapa. Tiedostan samalla hyvin, ettemme me kuitenkaan koskaan ole elämässä valmiita. Blogin nimi on siis myös ehkä osin ironinenkin sutkautus omaa ajattelumaailmaani kohtaan. Yritän työstää ajatteluani enemmän kohti elä hetkessä-tyyppistä ajattelua.

Tämän aihealueen alla haluan käsitellä siis niitä pelkoja ja tuntemuksia, joita valmistuminen ja työmaailmaan hyppääminen herättää, sekä niitä epävarmuuksia, joita ainakin itselläni oman osaamiseni suhteen on. Aiheet kuten huijarisyndrooma ja negatiivinen sisäinen puhe ovat käsittelylistallani ensimmäisinä.

 

Liikunta

 

Kevyempänä aiheena otan vielä viimeiseksi pääteemakseni liikunnan. Olen ahkera saliharrastaja, joten tulen sivuamaan blogissani myös treenejäni ja niissä menestymistä. Rakkaus punttien nosteluun on herännyt parin viime vuoden aikana. Ehkäpä kirjoittelen ainakin treenipäiväkirjaa ja asiaa motivaatiosta.

 

Tässä pieni, tai suuri, läpileikkaus siitä, mitä Matkalla valmiiksi -blogi tulee tarjoamaan. Tervetuloa mukaan matkalle, tai jos kukaan ei koskaan blogia päädy lukemaan, tsemppiä minulle kirjoittamiseen!

 

Suhteet Oma elämä Mieli Ajattelin tänään