Ladataan...
Matti Perälä

Kiasma antoi näkökulman kesän kirkkomietteisiin. Nykytaiteen museon esite lupaa ja kehottaa: Tilaa tulkinnalle. Kesän kaksi muuta kirkkoikkunaa olivat Kouvola ja Compostela

Kouvolan kirkkopäivät toukokuussa 2015

 

 

 

Kirkkopäivien kuvaileminen ei ole yksioikoista. Yli 70 erilaista tapahtumaa eivät ole niputettavissa yhdeksi. Kuitenkin kulttuuri ja ennen muuta julkisuus ja julkisuuden kipeys lyövät Kirkkopäiville aika kattavan leiman.

 

 

 

Ja tietenkin, mitäpä Kouvolan kirkkopäivät olisivat olleet ilman Olli Rehniä. Etukäteen monen mielessä Olli Rehnin haastattelu taisi olla kirkkopäivien odotetuin tapahtuma.

 

 

 

Rehnin viitaten voi kysyä: Miksi Suomen Kirkkopäivät eivät tule toimeen ilman politiikan julkkista tai Saksan Kirkkopäivät ilman Angela Merkeliä?  Angelalla, papin tyttärellä on kirkkoon toki oma suhde kuten Olli Rehnilläkin omaan kirkkoonsa. Ehkä mainostoimisto kuitenkin osui oikeaan laittaessaan ihmisten ihmeteltäväksi Kouvolaan sloganin: Tsiisus mitkä bileet!

 

 

 

Päämäärän, odottamisen ja elämän seuraavien askelten suhteen kirkon yleinen modernisuus jäi eväistä päällimmäiseksi. Evankelis-luterilainen kirkko antaa julkikuvassaan aika vähän ohjeita elämiseen.

 

 

 

Julkisuuden kirkko haluaa olla moderni! Julkisuuteen kuitenkin pääsevät parhaiten kommentit, joiden mukaan kristityt (ja siis kirkkokin) ovat ääriänkyröitä ja vanhoillisia.

 

 

Santiago de Compostelan vaellus kesäkuussa 2015 

 

 

 

Kansainvälisessä vaeltajajoukossa mukana oleminen, rinkan kanssa hikoilu, kirkkoihin istahtaminen ja yhteinen hengitys majapaikkojen makuuhuoneissa ovat kirkkopäiviin verrattuna toisenlainen kokemus. Toisenlaisuus tarkoittaa huolettomuutta sekä julkisuuden että oman hikoilun suhteen.

 

 

 

Vaelluksen päämäärä ei kuitenkaan ole vain Santiago de Compostelan kirkon messu, Vaelluksen päämääriä on monta: jokaisen päivän ilta ja illan ruoka ja yösija. Ja yhdeksältä on päästävä nukkumaan, että jaksa kuudelta nousta heittämään rinkan selkään ja jatkamaan vaellusta. Camino -vaellus on kulkemista päivä vain ja hetki kerrallaan.

 

 

 

Miten elää kristittynä? Arkielämän vaelluksen idea ei oikein tule jokamiehen uskon ytimeksi. Julkisuutta hallitsevat mielipiteet ja parhaassa tapauksessa kertomukset siitä, miten joku on tullut uskoon. Uskonelämän käytännön tavat jäävät menneisyyden muistikuviksi. Miten nyt laitamme kätemme ristiin, hiljennymme rukoukseen ja toteutamme kohtuullisuuden sävyttämää elämää toistemme kanssa?

 

 

 

Hoitavan ja hyvää tekevän kirkon kuitenkin moni kohtaa. Tarkoitan sairaalapappia ja perheneuvonnan työntekijää, palvelevan puhelimen päivystäjää tai paikallisen seurakunnan diakonia-apua.

 

 

 

Vaeltaja kuitenkin kysyy: miten ymmärtäisimme, ettei usko ole hötkyilyä. Usko on päivän askeleita, luottamista, rohkeutta ja toistemme kannustamista Jumalan rakkauden varassa.

 

 

 

Kiasman modernin taiteen näyttelyssä kesällä 2015 

 

 

 

Yläkerran  Elementit –näyttelytilan yhteen huoneeseen mennessä piti riisua kengät. Näyttelyvieras oli siis ikään kuin tulossa pyhään paikkaan. ”Riisu kengät jalastasi, sillä paikka, jossa seisot, on pyhä.” (2.Moos. 3:5). Maaria Wirkkalan huoneinstallaation nimenä olikin (on) ”Vakain aikein”.  Maaria Wirkkala oli rakentanut puhuttelevan tilan!

 

 

 

Kuljen vakain aikein. Entä sitten, kun kullattu lattia liikkuu ja kivi kelluu ilmassa? Miten vakaita aikeeni, ajatukseni ja katsomukseni ovatkaan?

 

 

 

Usko on käsittämätöntä kuten nykytaide. Usko niin kuin taidekin viittaavat jonnekin toiselle puolen. Nykytaide on tämän oivaltanut mainostamalla ymmärryksen moninaisuutta ja lempeyttä: Kiasma- Tilaa tulkinnalle. Ilmapiirin soisin liittyvän myös tähän toiseen käsittämättömään. Usko- Tilaa tulkinnalle.

 

 

 

On aika ottaa mielikuvat omaan käyttöön!

 

 

 

 

Ladataan...
Matti Perälä

 

Kirkosta on vaikea saada kiinni. Siis että mitä se oikeasti ja minulle olisi. Tänään tätä mietin kun sain askaroida sähkötyökoneilla ja kantapään kautta oppien. Kantapään kautta uskoakin opin, yritysten ja erehdysten eli oman elämänkaaren arvostamisen kautta ja käsitteellisiä työvälineitä ihmetellen.

 

 

 

Arvon mekin ansaitsemme

 

 

 

Vaikeus saada kiinni kirkon kahvasta johtuu heikosta uskonnollisesta itsetunnosta ja yksinkertaistetuista, julkisuuden välittämistä mielikuvista. En tunnista omaa uskoani sen paremmin kristillisdemokraateista, perussuomalaisista kuin vihreistäkään. Poliittiset vaikuttajat luovat yllättävän paljon mielikuvaa myös uskon sisällöstä ja roolista ihmisen elämässä. Julkisuuden henkilöiltä en kuitenkaan sydäntäni löydä.

 

 

 

Uskosta näkyvät julki vain ylilyönnit ja suuri hiljainen katve. Ollakseni kristitty, minun pitää vapautua muiden antamista mielikuvista. Suomalaisen kristityn on aika löytää identiteetti. Lähden tästä nyt Kouvolaan – tuohon Tsiisuksen ja muiden tuttujen kaupunkiin.

 

 

 

Kristitty on toista maata

 

 

 

Moni katselee räsästen, pursiaisten ym. lausumia kirkon kannanottoina, vaikka kirkko jupiseekin, ettei noi edusta meitä. Kyllä he kuitenkin edustavat. Meidän kirkkomme voi joko astua tälle nykypäivän hellimälle mielipiteiden areenalle tai yrittää sanoa pontevammin, että usko on ihan jotain muuta. 

 

 

 

Kun kirjoitin kirjan Muistoja Jumalasta, ajattelin että onhan se jotenkin aika suurin kirjaimin sanottu. Miten Järventauksen kylän pikku Matti voisi sanoa jotain Jumalasta? Nyt ajattelen toisin: Mitä pienempi ihminen sitä suurempi ja todempi Jumala. Ehkäpä tässä kulttuurin valtavirran pyörteessä pitää meloa pontevasti omaan tahtiin. Kristitty on kuitenkin aina toista maata.

 

 

 

Parhaiten tämän toisen maan kristityn kohtaavat ne, jotka tapaavat ihmisiä henkilökohtaisesti. Kirkollamme on paljon tällaista työtä, joka jää loistelamppujen varjoihin. Tarkoitan kohtaamisia, joissa uskon kehyksen luo ihmisen oman elämän tarina. Siinä katoavat niin Juupas kuin Eipäskin ja usko elää muulla kuin opin näpäytysten teoriatasolla.

 

 

 

Tsiisus! Mitkä bileet?

 

 

 

Korjausliikkeet ovat tuttuja muualtakin kuin Suomen hallituksen toiminnasta. Kirkon korjausliikkeitä ovat yksipuolistuvien kuvien korjaaminen vastakuvilla. Tiukkojen yksilöäänenpainojen vastapäätä asetetaan mainonnan ja teatterin ammattilaisten putousmielikuvat. Tehtävä on aika mahdoton.

 

 

 

Markkinatutkimus voi yrittää selvittää kenen Tsiisuksen bileet nämä kirkkopäivätkin nyt sitten oikein ovat. Kirkon jäsen tuskin voi juuri muuta kuin tukea kirkkonsa yrityksiä ja osallistua tilaisuuksiin. Ja tarjontaahan on ja tuttuja julkisuuden nimiä ja kulttuurin taitoja. Ja hiljaisuuden talokin.

 

 

 

Kottii voip aina tulla

 

 

 

En minä, et Sinä ole hyvin hyvä tai hyvin huono. Olemme Jumalan silmäterä mitä meille sitten ikinä kuuluukin. Mieleeni palautui äskettäin se, mitä äiti opetti kodista ja mitä Raamattu opettaa Taivaan kodista. Äiti sanoi nuorelle miehelle: ”Ol asias nyt sit mite vaa, ni muista; kottii voit aina tulla.” Tässä taivasuskossa olen edelleen.

 

 

 

Elämässä tarvitaan sinnikkyyttä ja sisua. Sinnikkyydestä ja sisusta tämä sitkeän pyytämisen usko kertoo. Sinnikkyys ja sisu ovat tie eteenpäin kuten niiden ydinkin: rukous. Rukous on kirkon ihmisten aarre.

 

 

 

Vysotskin huuto

 

 

 

Sain kerran Kymijoen rannassa lahjaksi lp- levyn. Levyllä oli Vladimir Vysotskin livekonsertti kaikkine yskimisineen ja välipuheineen; mies ja kitara. Joukossa oli myös monen tuntema Ystävän laulu, Pesnja o drugne.

 

 

 

Vysotski ei oikeastaan laula tuota laulua. Hän huutaa: On löydettävä ystävä! Samoin on useimmiten laita omassa rukouksessamme. Joskus voi vain ikään kuin laulaa lallattaa. Joskus on vain huokaus, pyyntö, tuskallinen huuto – huuto vaikka keskellä metsää.

 

 

 

Hellittämättömyys, sinnikkyys ja sisu ovat rukousta, elämänkaaremme uskoa. Vapahtajamme antaa uskovilleen selkeät ohjeet: Etsikää, Pyytäkää, Kolkuttakaa! Rukous vie aina kohti uutta!

 

 

 

Toivon, että osaisimme välittää elämäntaipaleestamme niin rohkeasti että tämä rohkeus tarttuisi kanssakulkijoihimmekin. Suvannoilla ja koskilla on oma sanomansa.

 

 

 

 

 

 

Ladataan...
Matti Perälä

Kuplasta kumppanuuteen!

 

 

 

Eduskuntavaalien jälkeisellä viikolla on keskusteltu siitä, asuvatko Kehä III:n sisäpuolella olevat kuplassa. Kuplalla tarkoitetaan suljettua piiriä, josta ei riitä kumppanuuden tuntemuksia ulkopuolisille. Luultavasti helsinkiläisten kupla ei kuitenkaan ole ainoa suljetun ymmärryksen piiri.

 

 

 

Liikkukaamme siis mielemme ja sydäemme ja tekojemme areenalla eteenpäin. Kuplasta kumppanuuteen! Eteenpäin kulkeva löytää uutta. Tämän sanoi Mestari: ”Minä olen tie.” (Jh 14:6).

 

 

 

Kaiho

 

 

 

Tämän päivän jumalanpalvelusten aiheena on ”Jumalan kansan koti-ikävä”. Tämä aihe sopii suomalaiseen kaihoon. Se on vähän kuin Esko Rahkosen, metrotyttöjen tai Reijo Taipaleen laulu Hiljainen kylätie.

 

 

 

Viittaan saarnassa tangomusiikkiin koska kyse on meistä suomalaisista, meidän sielunelämällemme tyypillisestä kaipuusta. Sitä kaipuuta on myös uskon ikävä taivaaseen – ei tietenkään tangon tavoin vaan liittyen siihen, että unelmoimme jostakin jota emme tunnu tavoittavan tai suremme sitä mitä olemme menettäneet.

 

 

 

Vaikeampi puntaroitava meille suomalaisille on tämän sunnuntain latinankielinen kehotus: Jubilate, Riemuitkaa! Meidän uskon maailmamme tuntuu viihtyvän mieluimmin siellä kaipuun ja potemisen puolella kuin räväkässä ja iloisessa riemussa.

 

 

 

Isänmaa on edessäpäin  

 

 

 

Kaipuun ja surumielisyyden läsnäolo on ymmärrettävää. Olemme tänään kirkossa iankaikkisuus aiheen äärellä. Samalla elämme veteraanipäivän aattoa. Veteraanipäivään toivomme tietenkin iloa ja juhlamieltä. Ymmärrettävää on että se saa kantaa muistoja, uhrauksia, menetyksiä. Veteraanipäivä kantaa myös iloa kodista, kotiseudusta, isänmaasta.

 

 

 

Isänmaasta puhuttiin myös äsken luetussa Heprealaiskirjeen kohdassa: ”He odottivat parempaa, taivaallista isänmaata.” (Hepr. 11:16). Siinä viitataan eteenpäin, ei ainoastaan tulevaisuuteen ja toivoon vaan myös iankaikkisuuteen ja taivaaseen. Käytännössä Heprealaiskirje sanoo, että jos he olisivat kaivanneet sinne, mistä olivat lähteneet, he olisivat voineet palata sinne.

 

 

 

Uusia näköaloja

 

 

 

Usko ei ole paluuta menneeseen. Päivän rukouksessa sanottiin: ”Kristus, Herramme,. Usko sinuun on matka ja tie, jota kulkiessa eteen avautuu yhä uusia näköaloja. Tämän päivänä evankeliumissa Jeesus sanoo samoin: ”Minä olen tie.”

 

 

 

Julkisuuden mielikuvat uskovaisista ovat usein jotain muuta kuin tie, ”jota kulkiessa eteen avautuu yhä uusia näköaloja”.

 

 

 

Johanneksen evankeliumin mukaan Jeesus puhui aikuisille kuulijoille omasta tehtävästään. Näyttää siltä, että Jeesuksen kuulijoina oli ihmisiä, jotka hieman otsa kurtussa väittelivät siitä, mitä taivas on ja kenelle taivas oikeastaan kuuluu. Näihin otsaryppyihin Jeesus tuo raikkaan, lapsenomaisen tuulahduksen: ”Minun isäni kodissa on monta huonetta.” (Joh. 14:2).

 

 

 

Taivas meissä on rohkeutta elää

 

 

 

Näistä aikuista kuulijoista Tuomas sanoo sen, mitä nykyihmisetkin tuntuvat sanovan: Emme oikein tiedä Jeesuksesta, emme tajua, mistä hän on tullut ja minne hän on mennyt, emmekä tunne uskoa muutenkaan -. emmekä varsinkaan tienä, jota pitkin voi kulkea kohtaamaan uusia näköaloja.

 

 

 

Yksi tunnetuimpia Jeesuksen sanomia asioita on juuri se, mitä tässä Johanneksen evankeliumin kohdassa on kirjoitettuna: Jeesus sanoo: ”Minä olen tie, totuus ja elämä.” (Joh 14:6).

 

 

 

Umpikuja ei ole totuus

 

 

 

 

 

Tie jatkuu vaikka me näkisimme vain päättyvän tien tai umpikujan merkkejä. Usko on tie, koska Jeesus Kristus on tie. Umpikujan voittaminen kuuluu yhteen totuuden kanssa.  

 

 

 

Nykyaikana mielipiteet korostuvat julkisuudessa. Mielipiteet tuntuvat olevan kaikkein tärkeimpiä asioita niin nuorten kuin aikuistenkin maailmassa. Siksi on tärkeää joka päivä nostaa esille kysymys totuudesta. Kun asioita väritetään, on jaksettava yhä uudelleen pyrkiä pintaa syvemmälle. Vain totuus antaa elämälle pohjaa.

 

 

 

Jeesus sanoi: ”Minä olen elämä.” Me näemme vain menetykset ja haudan, tappiot ja menetykset. On taisteltava sen uskon puolesta, joka sananmukaisesti ymmärtää, että Jeesus Kristus on elämä.

 

 

 

 

 

Pages