Kuplasta kumppanuuteen
Kuplasta kumppanuuteen!
Eduskuntavaalien jälkeisellä viikolla on keskusteltu siitä, asuvatko Kehä III:n sisäpuolella olevat kuplassa. Kuplalla tarkoitetaan suljettua piiriä, josta ei riitä kumppanuuden tuntemuksia ulkopuolisille. Luultavasti helsinkiläisten kupla ei kuitenkaan ole ainoa suljetun ymmärryksen piiri.
Liikkukaamme siis mielemme ja sydäemme ja tekojemme areenalla eteenpäin. Kuplasta kumppanuuteen! Eteenpäin kulkeva löytää uutta. Tämän sanoi Mestari: ”Minä olen tie.” (Jh 14:6).
Kaiho
Tämän päivän jumalanpalvelusten aiheena on ”Jumalan kansan koti-ikävä”. Tämä aihe sopii suomalaiseen kaihoon. Se on vähän kuin Esko Rahkosen, metrotyttöjen tai Reijo Taipaleen laulu Hiljainen kylätie.
Viittaan saarnassa tangomusiikkiin koska kyse on meistä suomalaisista, meidän sielunelämällemme tyypillisestä kaipuusta. Sitä kaipuuta on myös uskon ikävä taivaaseen – ei tietenkään tangon tavoin vaan liittyen siihen, että unelmoimme jostakin jota emme tunnu tavoittavan tai suremme sitä mitä olemme menettäneet.
Vaikeampi puntaroitava meille suomalaisille on tämän sunnuntain latinankielinen kehotus: Jubilate, Riemuitkaa! Meidän uskon maailmamme tuntuu viihtyvän mieluimmin siellä kaipuun ja potemisen puolella kuin räväkässä ja iloisessa riemussa.
Isänmaa on edessäpäin
Kaipuun ja surumielisyyden läsnäolo on ymmärrettävää. Olemme tänään kirkossa iankaikkisuus aiheen äärellä. Samalla elämme veteraanipäivän aattoa. Veteraanipäivään toivomme tietenkin iloa ja juhlamieltä. Ymmärrettävää on että se saa kantaa muistoja, uhrauksia, menetyksiä. Veteraanipäivä kantaa myös iloa kodista, kotiseudusta, isänmaasta.
Isänmaasta puhuttiin myös äsken luetussa Heprealaiskirjeen kohdassa: ”He odottivat parempaa, taivaallista isänmaata.” (Hepr. 11:16). Siinä viitataan eteenpäin, ei ainoastaan tulevaisuuteen ja toivoon vaan myös iankaikkisuuteen ja taivaaseen. Käytännössä Heprealaiskirje sanoo, että jos he olisivat kaivanneet sinne, mistä olivat lähteneet, he olisivat voineet palata sinne.
Uusia näköaloja
Usko ei ole paluuta menneeseen. Päivän rukouksessa sanottiin: ”Kristus, Herramme,. Usko sinuun on matka ja tie, jota kulkiessa eteen avautuu yhä uusia näköaloja. Tämän päivänä evankeliumissa Jeesus sanoo samoin: ”Minä olen tie.”
Julkisuuden mielikuvat uskovaisista ovat usein jotain muuta kuin tie, ”jota kulkiessa eteen avautuu yhä uusia näköaloja”.
Johanneksen evankeliumin mukaan Jeesus puhui aikuisille kuulijoille omasta tehtävästään. Näyttää siltä, että Jeesuksen kuulijoina oli ihmisiä, jotka hieman otsa kurtussa väittelivät siitä, mitä taivas on ja kenelle taivas oikeastaan kuuluu. Näihin otsaryppyihin Jeesus tuo raikkaan, lapsenomaisen tuulahduksen: ”Minun isäni kodissa on monta huonetta.” (Joh. 14:2).
Taivas meissä on rohkeutta elää
Näistä aikuista kuulijoista Tuomas sanoo sen, mitä nykyihmisetkin tuntuvat sanovan: Emme oikein tiedä Jeesuksesta, emme tajua, mistä hän on tullut ja minne hän on mennyt, emmekä tunne uskoa muutenkaan -. emmekä varsinkaan tienä, jota pitkin voi kulkea kohtaamaan uusia näköaloja.
Yksi tunnetuimpia Jeesuksen sanomia asioita on juuri se, mitä tässä Johanneksen evankeliumin kohdassa on kirjoitettuna: Jeesus sanoo: ”Minä olen tie, totuus ja elämä.” (Joh 14:6).
Umpikuja ei ole totuus
Tie jatkuu vaikka me näkisimme vain päättyvän tien tai umpikujan merkkejä. Usko on tie, koska Jeesus Kristus on tie. Umpikujan voittaminen kuuluu yhteen totuuden kanssa.
Nykyaikana mielipiteet korostuvat julkisuudessa. Mielipiteet tuntuvat olevan kaikkein tärkeimpiä asioita niin nuorten kuin aikuistenkin maailmassa. Siksi on tärkeää joka päivä nostaa esille kysymys totuudesta. Kun asioita väritetään, on jaksettava yhä uudelleen pyrkiä pintaa syvemmälle. Vain totuus antaa elämälle pohjaa.
Jeesus sanoi: ”Minä olen elämä.” Me näemme vain menetykset ja haudan, tappiot ja menetykset. On taisteltava sen uskon puolesta, joka sananmukaisesti ymmärtää, että Jeesus Kristus on elämä.