Kiasma, Compostela ja Kouvola

Kiasma antoi näkökulman kesän kirkkomietteisiin. Nykytaiteen museon esite lupaa ja kehottaa: Tilaa tulkinnalle. Kesän kaksi muuta kirkkoikkunaa olivat Kouvola ja Compostela

Kouvolan kirkkopäivät toukokuussa 2015

 

 

 

Kirkkopäivien kuvaileminen ei ole yksioikoista. Yli 70 erilaista tapahtumaa eivät ole niputettavissa yhdeksi. Kuitenkin kulttuuri ja ennen muuta julkisuus ja julkisuuden kipeys lyövät Kirkkopäiville aika kattavan leiman.

 

 

 

Ja tietenkin, mitäpä Kouvolan kirkkopäivät olisivat olleet ilman Olli Rehniä. Etukäteen monen mielessä Olli Rehnin haastattelu taisi olla kirkkopäivien odotetuin tapahtuma.

 

 

 

Rehnin viitaten voi kysyä: Miksi Suomen Kirkkopäivät eivät tule toimeen ilman politiikan julkkista tai Saksan Kirkkopäivät ilman Angela Merkeliä?  Angelalla, papin tyttärellä on kirkkoon toki oma suhde kuten Olli Rehnilläkin omaan kirkkoonsa. Ehkä mainostoimisto kuitenkin osui oikeaan laittaessaan ihmisten ihmeteltäväksi Kouvolaan sloganin: Tsiisus mitkä bileet!

 

 

 

Päämäärän, odottamisen ja elämän seuraavien askelten suhteen kirkon yleinen modernisuus jäi eväistä päällimmäiseksi. Evankelis-luterilainen kirkko antaa julkikuvassaan aika vähän ohjeita elämiseen.

 

 

 

Julkisuuden kirkko haluaa olla moderni! Julkisuuteen kuitenkin pääsevät parhaiten kommentit, joiden mukaan kristityt (ja siis kirkkokin) ovat ääriänkyröitä ja vanhoillisia.

 

 

Santiago de Compostelan vaellus kesäkuussa 2015 

 

 

 

Kansainvälisessä vaeltajajoukossa mukana oleminen, rinkan kanssa hikoilu, kirkkoihin istahtaminen ja yhteinen hengitys majapaikkojen makuuhuoneissa ovat kirkkopäiviin verrattuna toisenlainen kokemus. Toisenlaisuus tarkoittaa huolettomuutta sekä julkisuuden että oman hikoilun suhteen.

 

 

 

Vaelluksen päämäärä ei kuitenkaan ole vain Santiago de Compostelan kirkon messu, Vaelluksen päämääriä on monta: jokaisen päivän ilta ja illan ruoka ja yösija. Ja yhdeksältä on päästävä nukkumaan, että jaksa kuudelta nousta heittämään rinkan selkään ja jatkamaan vaellusta. Camino -vaellus on kulkemista päivä vain ja hetki kerrallaan.

 

 

 

Miten elää kristittynä? Arkielämän vaelluksen idea ei oikein tule jokamiehen uskon ytimeksi. Julkisuutta hallitsevat mielipiteet ja parhaassa tapauksessa kertomukset siitä, miten joku on tullut uskoon. Uskonelämän käytännön tavat jäävät menneisyyden muistikuviksi. Miten nyt laitamme kätemme ristiin, hiljennymme rukoukseen ja toteutamme kohtuullisuuden sävyttämää elämää toistemme kanssa?

 

 

 

Hoitavan ja hyvää tekevän kirkon kuitenkin moni kohtaa. Tarkoitan sairaalapappia ja perheneuvonnan työntekijää, palvelevan puhelimen päivystäjää tai paikallisen seurakunnan diakonia-apua.

 

 

 

Vaeltaja kuitenkin kysyy: miten ymmärtäisimme, ettei usko ole hötkyilyä. Usko on päivän askeleita, luottamista, rohkeutta ja toistemme kannustamista Jumalan rakkauden varassa.

 

 

 

Kiasman modernin taiteen näyttelyssä kesällä 2015 

 

 

 

Yläkerran  Elementit –näyttelytilan yhteen huoneeseen mennessä piti riisua kengät. Näyttelyvieras oli siis ikään kuin tulossa pyhään paikkaan. ”Riisu kengät jalastasi, sillä paikka, jossa seisot, on pyhä.” (2.Moos. 3:5). Maaria Wirkkalan huoneinstallaation nimenä olikin (on) ”Vakain aikein”.  Maaria Wirkkala oli rakentanut puhuttelevan tilan!

 

 

 

Kuljen vakain aikein. Entä sitten, kun kullattu lattia liikkuu ja kivi kelluu ilmassa? Miten vakaita aikeeni, ajatukseni ja katsomukseni ovatkaan?

 

 

 

Usko on käsittämätöntä kuten nykytaide. Usko niin kuin taidekin viittaavat jonnekin toiselle puolen. Nykytaide on tämän oivaltanut mainostamalla ymmärryksen moninaisuutta ja lempeyttä: Kiasma- Tilaa tulkinnalle. Ilmapiirin soisin liittyvän myös tähän toiseen käsittämättömään. Usko- Tilaa tulkinnalle.

 

 

 

On aika ottaa mielikuvat omaan käyttöön!