Hevosen päätä tarvitaan!

”Anna hevosen surra. Sillä on iso pää.” Tuttu sanonta! Missä vain nyt on se iso pää, johon surumme ja huolemme mahtuvat? Hevonen oli ennen metsä- ja peltotöiden työkaveri ja iltaisin huolien kuuntelija. Ehkä tallilla vielä nytkin omassa rauhassa puhellaan sydämen suruja.

Autolle tai liikennelaitoksen kuukausikortille ei tietenkään voi jutella samalla tavoin kuin hevoselle. Piirsin hiilellä hevosen pään ja kas, kuinka ollakaan: Surumieliset huolten kuuntelijan silmät! Ehkä tuo huoli-ilme kumpusi jostain alitajunnan ja vaistojen syövereistä. Lipsahti!  Ja antoi aiheen tähän pohdintaan.

Kuunteli asemalla junaa odotellessa neljän nuoren miehen juttelua. Satuimme seisoskelemaan lähekkäin olutlasit kädessä. Miehet puhuivat lapsista, synttäreistä, kerhoista, harrastuksista! Upeaa kuultavaa! Toisena ja kolmantena tulivat sitten jääkiekon MM -kisat ja hybridiautojen plussat ja miinukset. Ehkä siinä jollain tavalla oli läsnä hevosen iso pää!

Omille luuloilleni tuo kuuntelu teki hyvää. Varmaan olen ns. vanhan kansan ihminen. Monesti kuitenkin olen esimerkiksi kuntorasteilla nähnyt, että naiset kulkevat pienissä ryhmissä iloisesti rupatellen ja rasteja yhdessä etsien. Harvemmin näkee tällaisia miesporukoita. Tavallisempaa on nähdä miesten painelevan yksikseen ja mielessään vain kelvollinen aikasuoritus. No, voihan olla, että puhun itsestäni.

Nykyinen elämäntapamme on kadottanut aidon huolen ulottuvuuden. Tahkoamme vain mielipiteitä ja oikeassa olemista. Otan tähän loppuun esimerkkinä kirkon ja seurakuntien työn. Mediassa paistattelevat erilaiset oikeassa olemisen mielipiteet. Aivan huomaamatta jää, että olennainen osa kirkon työtä on diakonia eli auttaminen, perhekerhot, perheneuvonta, sielunhoitotyö sairaaloissa ja muissa laitoksissa. Niin ja laulu ja musiikki! Ammattitaitoinen muusikkokunta on kirkon voimavara. Itse sain aikanani koulutuksen teollisuuspapiksi.

Hevosen päätä eli huolien ja ajatusten kuulijaa tarvitaan! Tässä nyt jään sellaista itsekin miettimään. Tuohon seurakuntakohtaan liittyy yksi nuoresta asti ärsyttänyt asia. Jumalakin rajataan usein omien mielipiteiden mukaan. Olen yrittänyt ottaa askeleita siihen suuntaan, että Jumala on aina avarampi kuin sydäntemme murheet. Ja se tuo aika levollisen olon.