Elämänfilosofiaa Tohmajärveltä jouluna 2018 Osa 4
Elämänfilosofiaa Tohmajärveltä jouluna 2018
Osa 4. Olen mikä olen – mutta miten oppisin siitä puhumaan.
Kun aloitin näitä mietteitä, palautui mieleeni Albert Camus – elämän irrallisuuden, olemassaolon järjettömyyden kuvaaja, oman nuoruuteni muistikuva. Omasta elämäntaipaleesta löytyvät sekä järkevät että vailla järkiperusteita olevat ratkaisut. Ja aika paljon niitä, joiden perusteluihin en mielessäni pääse edes käsiksi.
Melko hämmentävältä tuntuu, etten pääse kaikkeen siihen käsiksi, mitä mielessäni ja sisimmässäni on. Olenko ainoa, joka miettii oman puhumiskynnyksen korkeutta? Siinä, mihin ei pääse käsiksi on jotain liikkumatonta, piilossa lymyilevää. Missä tuo paikallaan oleva piileksii?
Yritän kirjoittaessani ja puhuessani välttää on -sanan käyttöä. Se tekee kielestä köyhää. Voisi olla enemmän teon -sanoja. Voisi olla enemmän tekemisen meininkiä! Tällä kohtaa – omasta mielestä ja sen tavoittamattomista syvyyksistä puhuttaessa tuo pieni on -sana on kuitenkin paikallaan. Minussa on jotain, joka ei tunnu liikkuvan niin, että siitä saisi otteen. Tuo jokin vain ”on”.
Opintojen alkuvaiheesta jäi mieleeni vanhan heprean ominaispiirre. Siinä kielessä ei ollut ollenkaan sanojen välejä eikä myöskään vokaaleja a,e,i,o u,y ä,ö. Kieli oli todellakin tekemisestä koostuva merkkien juna. Täynnä energiaa! Täynnä luomisvoimaa! Ja nyt sitten otan heprean kautta aivan päinvastaisen esimerkin.
”Minä olen se joka olen.” (2.Moos. 3:14). Tuo on Raamatun lause, vaikka kuulostaa samalla hyvin tutulta ihmisen tokaisulta. Pienesti muunneltuna sen voisi puuskahtaa näinkin: No minä nyt olen se mikä olen!
Huomaat tästä, että syvämietiskelyä on hiukan kevennettävä. Tietty viisaus tähän olemisen hyväksymiseen kätkeytyy. Tie, jolla kovasti yritän olla jotakin toisenlaista kuin olen – se tie vie umpikujaan. Joskus me korostamme omaa yksilöllisyyttämme ihan liiankin kanssa. Joskus taas olisi terveellistä laittaa jalat tiukasti maahan ja sanoa, että tässäpä minä olen ja tämä minä olen kaikkine piirteineni ja omituisuuksine ja rakastettavine puolineni.
Minä olen se joka olen. Tämä Raamatun lause on kerrottu Jumalan vastauksena Mooseksen kysymykseen. Kopioin tähän nuo pari jaetta 2. Mooseksen kirjan luvusta 3:
13 Mooses sanoi Jumalalle: ”Kun minä menen israelilaisten luo ja sanon heille, että heidän isiensä Jumala on lähettänyt minut heidän luokseen, he kysyvät minulta: ’Mikä on hänen nimensä?’ Mitä minä heille silloin sanon?” |
14 Jumala sanoi Moosekselle: ”Minä olen se joka olen.”* Hän sanoi vielä: ”Näin sinun tulee sanoa israelilaisille: ’Minä-olen on lähettänyt minut teidän luoksenne.'” |
Sepä kuulostaakin hiukan mutkikkaalta: Minä-olen on lähettänyt minut teidän luoksenne! Tässä en lähde nyt uppoutumaan Raamatun syövereihin. Tuolla Minä olen -toteamuksella on kuitenkin terveysvaikutuksia! Elämämme on täynnä erilaisia kylttejä, ympäristömme on täynnä mielipiteitä.
Tuon Mooses -jutun näen nyt hyvinkin modernina. Sehän on kieltäytymistä olla kyltti! Sehän on painokas ja myönteinen olen ja olen juuri tämä mikä olen. Monet elämän asiat on niputettu ja ladottu omiin kasoihinsa, sekä kevyemmät että syvimmät. Syvimmällä taitaa kuitenkin olla tuo oleminen, on. Usko ja Jumalakin ovat minulle tuota tavoittamattoman syvällä piilevää olemista.
Tässä on kuitenkin yksi hankala juttu, joka vie takaisin Albert Camus’n ja sivullisuuden tuntemusten äärelle. Jos ja kun hyväksyy tuon, ettei syvimmille asioille voi antaa nimeä, kylttiä tai mielipidettä niin silloin jää yksin. Sekään ei kuitenkaan ei ole hyvä vaihtoehto, että saa haltuunsa vain kylttejä ilman kunnollista sisältöä.
Opiskeluvuosilta jäi filosofian kirjasta mieleen seuraavanlainen tapahtuma. Mies käveli kadulla ja näki kyltin: ”Täällä mankeloidaan.” Hän muisti heti, että kotona odotti korillinen mankeloitavia lakanoita. Siispä hän haki korin ja astui puotiin. Siinä samassa hän näki, ettei täällä mitään mankeloida. Tämä olikin puoti, joka myy kylttejä.
Oman aikamme henkinen ilmasto on tällaista kylttien myyntiä – mankeloiminen jää olemattomaksi. Varsinkin hämmentävien tilanteiden jälkeen tarvitsemme rohkeutta syventyä sisimpäämme.
”Mutta Maria kätki sydämeensä kaiken, mitä oli tapahtunut, ja tutkisteli sitä.” (Evankeliumi Luukkaan mukaan luku 2, jae 19).
Omasta elämäntaipaleesta löytyvät sekä järkevät että vailla järkiperusteita olevat ratkaisut. Ja aika paljon niitä, joiden perusteluihin en mielessäni pääse edes käsiksi. Kylttejä värkkäämällä voi ottaa jonkin askeleen. Parempi on kuitenkin olla rauhassa ja hyväksyä oma olemisensa. Se on vähän niin kuin Jumalalta opittu asenne! Jokainen on arvokas juuri nyt!
Elämä on valintoja, matkantekoa sinne ja tänne. Jokin rasti voisi olla sellainen, jossa oikein pysähdyn, huokaan, hengitän rauhassa, ajattelen asioitani tietäen, että ole arvokas ihminen juuri nyt. Kuvan suunnistuskarttanäkymä on Tohmajärven Vatalasta, suunnittelemani A -reitti. Mutta nyt siis tuumimme elämänfilosofiamme rasteja.