Elämänfilosofiaa Tohmajärveltä jouluna 2018

Osa 1, Muuttoja ja muutoksia

Aloitan viimeisimmästä muutosta. Tuumailen tässä myös muutoksia. Ehkäpä joulunkin ratkaisevin tuntomerkki on muutos. Olen muuttanut paikkakunnalta toiselle läpi elämän. Ratkaisevaa eivät elämässämme sittenkään ole mielipiteet, eivät muutotkaan, eivät edes katsomukset tai uskonnäkemykset vaan kertomus – oma tarinamme elämästä.

Juureni ovat Etelä-karjalassa ja Kymenlaaksossa. Kaikkein kauimmin olen asunut Kuusankoskella, yli kahdeksantoista vuotta. Ja nyt sitten katselemme maailmaa Pohjois-Karjalasta käsin.

Tämä on Elämänfilosofiaa Tohmajärveltä. Elämänfilosofia ei siis koostu vain aatteiden laatikoista eli uskonnosta, uskonnottomuudesta tai politiikasta. Elämänfilosofiaa eletään todeksi koko ajan. Tuumimme elämää omista lähtökohdistamme.

Muutimme Tohmajärvelle kuusi vuotta sitten, ensin vuokra-asuntoon. Ikkunasta näkyi Maiju Lassilan aitta – keskellä perinteistä valkohankista maalaismaisemaa. Tuon tohmajärveläisen kirjailijan elämäntarina oli kuitenkin kaikkea muuta kuin rauhallinen valkohankinen maalaismaisema.  Tästä maisemasta käsin puhun nyt elämänfilosofiasta – siitäkin, mikä ei aina ole sileää ja valkohankista.

Kun aloitin näitä mietteitä, palautui mieleeni myös Albert Camus – elämän irrallisuuden, olemassaolon järjettömyyden kuvaaja. Albert Camus oli kuin oman nuoruuteni muistikuva. Albert Camus’sta sanottiin, että hän toi absurdin ihmisen, pohjia myöten elämän mielettömyyden kokevan ihmisen meidän aatemaailmaamme. Kun liityn tässä olemassaoloa mietiskelevään, eksistentiaaliseen ajatusmaailmaan pyrin siihen, että ajattelumme pysyisi väljänä ja pelottomana – kaikkea ei tarvitse ymmärtää heti eikä välttämättä koskaan.

Läpi elämäni olen ollut mieluimmin mietiskelijä kuin mielipiteiden laukoja. Enemmän kuin teologiasta tai filosofiasta puhun tässä nyt alkavassa joulusarjassa ehkä suunnistuksesta ja muusta urheilusta. Ja kuvista. Välillä tykkään itsekin piirtää ja maalata. No niin – ja soitella kitaraa tai huuliharppua. Olen teologian tohtori, väitellyt ihmiskäsityksen perusteluista eli filosofian ja teologian rajamailta. Väitöskirjan lisäksi olen julkaissut kirjan Nuorten elämänkatsomus sekä e-kirjan Muistoja Jumalasta.

Olen ollut aikoinani jengityössä Helsingissä ja nuorisotyössä Espoossa ja Vantaalla. Tiedän, että nuoret ihmiset suhtautuvat puhumiseen toisin kuin vanhempi ikäpolvi. Joskus tuntuu, että nuoret ovatkin aivan eri maailma – vähän niin kuin nämä nykyiset tietotekniset laitteet ikäihmisen kädessä. Ja sitten yllättäen, jotain aivan tuttua.

Katselin äsken konserttia ”Raskasta Joulua”.  Nimike tarkoittaa, että nyt joululaulujen parissa ovat raskassointiset metallimuusikot. Soittotapa on kovaääninen, energinen, miehinen sanan perinteisessä, voimaa korostavassa merkityksessä. Ja nyt siis joululauluja. Yllätyin: he soittivat ja lauloivat aivan tutuimpia joululauluja ja aivan perinteisellä sävelmällä. Toki taustana soi yhtyeen massiivisen tanakka sointumatto. Kokemus oli häkellyttävän hyvä. Laulajista näkyi tosissaan oleminen, lyhyesti sanottuna joulun sanoman ydin ihmissydämelle: tulkoon rakkaus ihmisrintaan, tulkoon Jeesus Herraksi sen.

                             ”Heidän siellä ollessaan tuli Marian synnyttämisen aika.” Luukkaan mukaan, luku 2, jae 6.

Nuoret yllättävät, useimmiten myönteisesti. Kuusankoskella olin eräänä iltana koiran kanssa lenkillä Kymijoen rantatiellä. Alikulkutunneli näytti olevan täynnä nuorta porukkaa. Hetken aikaa mietin, pitäisikö lähteä kiertotielle. Millainen porukkakohan tuo on. Päätin kulkea suoraan tunnelin läpi. Nuoret antoivat tietä ja sanoivat Hyvää iltaa!

Joskus mietimme elämänkatsomustamme ja uskoamme aika teoreettisesti. Se on sellaista, ehkäpä länsimaiseen ajattelun perintöömme kuuluvaa laatikkoleikkiä: onko tilaa Jumalalle vai eikö ollenkaan, onko elämämme materiaa, ainetta vaiko henkeä. Joskus taas tuntuu siltä, että muutamat elämäntapavalinnat, eettiset ratkaisut kertovat kaiken. Olenko liberaali eli jollain tavoin vapaamielinen vai konservatiivi eli hyvin perinteisiin arvoihin tukeutuva?

Minusta on oikeastaan aika ärsyttävää, että luokittelemme toisiamme nopeasti lokeroihin, jotka eivät ehkä osu ollenkaan oikeaan. No, minä en oikeastaan osaa sanoa, olenko liberaali vai konservatiivi. Toiset ympärilläni ehkä tietävät tämänkin asian. Ehkä se vaan on niin, että ”kyllä mää aina pohjimmiltaan tajuan että joku siellä jyllää”. (Kerttu Anna-Leena Härkösen romaanissa Häräntappoase).

Teoreettisen pohjan ja etiikan lisäksi elämänkatsomuksemme ja uskomme tuntomerkkeihin kuuluu vielä kolmas, ehkä kaikkein tärkein ulottuvuus. Elämänkatsomuksemme ja uskomme ei välity toisille ihmisille vain puhumalla tai kirjoittamalla. Kasvomme ja olemuksemme viestittävät kanssaihmisillemme sen, minkä arvoista on uskomme tai uskonnottomuutemme, katsomuksemme ylipäänsä. Välitämmekö, rohkaisemmeko, saammeko itsemme ja toinen toisemme iloiselle mielelle? Tällaiset asiat eivät tunnu teorialta ja jäävät vähemmälle huomiolle elämänkatsomuksesta ja uskosta puhuttaessa. Perusfiiliksemme on kuitenkin itsellemme olennaisen arvokas asia ja loppujen lopuksi myöskin se väline, joka välittää toiselle viestin siitä, mitä me pohjimmaltaan ajattelemme ja olemme.

Aloitin puheenvuoroni muutosta. Muuttaminen kodista toiseen ja paikkakunnalta toiselle on hyvä kuva elämänkatsomuksestamme. Mitä pitäisi ottaa mukaan ja mistä pitäisi luopua. Tavallisesti puhumme tavarasta mutta sama pätee muutosvaiheissa myös henkisiin ”tavaroihimme”. Kerroin myös, että muutimme aluksi pieneen vuokra-asuntoon, siihen, jonka ikkunasta näkyi Maiju Lassilan aitta. Omakotitalomme jäi vielä Kymenlaaksoon lopullista muuttopäätöstä ja sitten mahdollista myyntiä odottamaan. Tuossa vuokra-asunnossa heräsi kysymys: Pärjäilemme tässä ihan hyvin. Mihin oikeastaan tarvitsemme kokonaisen omakotitalon?

Ehkäpä muuttolaatikot kertovat jotain myös katsomuksistamme. Monenlaisen sälän alta ei kovin helposti paljastu, mitä oikeastaan tarvitsemme. Minulle myös suunnistaminen kertoo usein hyvin käytännöllisellä tavalla sen, mikä ja miten yksinkertainen oli suunnitelmani ja miten se sitten toteutuikaan. Tästä kerron seuraavassa puheenvuorossa.

Joskus haluaisimme näyttää ihan joltain muulta kuin mitä itse asiassa olemme. Kuva: Eini Annukka Perälä. Hahmo on unikuva Viulunsoittaja katolla -musikaalista. Produktio on tulossa esitykseen helmikuussa 2019 Tohmajärvellä, Joensuussa ja Kiteellä.