Taviksille tarvitaan oma herätysliike

Matti Perälä

 

 

 

Surkuhupaisa sekoilu seurakuntavaalikoneen äärellä pisti miettimään. Ainakin yhtenä syynä vastausaikojen vekslailuun oli, että osa ehdokkaista kruksasi itselleen läheiseksi herätysliikkeeksi evankelisen liikkeen. Se nyt ei varmaan ole ehdokkaan vika, jos kysymysten laatija ei käytä virallisia nimikkeitä.

Monet ehdokkaat ajattelivat kaiketi evankelisluterilaisen kirkon jäsenyyttä, eivät liikettä nimeltään Suomen Luterilainen Evankeliumiyhdistys (SLEY). Ehdokkaiden haksi sai aikaan sekä aikataulun pidennyksen virheen korjaamiseksi että paheksuntaa.

Tällainen tavallisten ihmisten herätysliike tarvittaisiin paitsi kirkossa myös yhteiskunnassa. Tarkoitan esimerkiksi sitä, että yhtäläinen ihmisarvo on varmasti suurimmalle osalle itsestäänselvyys. Eivät siinä seksuaaliset, poliittiset tai uskonnolliset mielipiteet nouse kanssakäymisen esteeksi. Tarvitsemme enemmistön eli tavisten herätystä tuomaan julki pintakuohujen alla uinuvan oikeudenmukaisuuden tunnon ja terveen järjen äänen.

Me suomalaiset vanhemman polven ihmiset olemme aika arkoja puhumaan uskostamme ja elämänkatsomuksestamme. Jopa poliittinen kanta kuuluu vaiettuihin asioihin. Löydätkö läheltäsi aikuisen, joka kertoo, mihin hänen katsomuksensa perustuu, millaiset ovat arvot joita hän itse noudattaa ja millainen on hänen perusasennoitumisensa elämään?

Ääneen henkilökohtaisia valintoja sanova aikuinen on harvinaisuus. Miten hataralla perustalla mielikuvamme ovatkaan! Emme taida tunnistaa kristityiksi niitä, jotka Jeesus kirkoissa luetun evankeliumin mukaan kuvaili autuaiksi. Näitä autuaita ihmisiä ovat hengessään köyhät, murheelliset, kärsivälliset. Autuaita eli kaipa siis myös kristittyjä, ”evankeliseksi” heränneitä uskovia ovat he, jotka etsivät oikeutta ja ovat armahtavia.

Siinäpä ovat ainekset! Tarvitsemme vastavoiman pintakuohulle - tarvitsemme tavallisten ihmisten herätysliikkeen!

Kommentoi