Aamuisin saa olla huono äiti
Ja tämä on tosi. Aamua koskevat ihan eri säännöt ainakin tässä talossa.
Minä en ole ollut koskaan aamuihmisiä, eikä onneksi ole lapsikaan, mutta yritän ihan tämän yhteiskunnan aikakäsitystä huomioiden herätä suht ajoissa, jotta ehdittäisiin nähdä myös valoisia hetkiä päivästä näin talviaikaan (tai neuvolaan tai kirjastoon, jotka on molemmat selvästi suunniteltu normaalille päivärytmille). Itse siis herään yleensä noin 08:00 aikaan, että ehdin varmasti viedä koirat ulos tarhaan ja ehkä syödä oman aamupalan ennen lapsen heräämistä. Kello 09:00 aikaan käyn avaamassa makuuhuoneen oven, että lapsikin sieltä ehkä nousisi. Yleensä jälkimmäinen tapahtuu viimeistään klo 10.00. En tiedä miten ikinä saadaan tätä rytmiä kääntymään sitten, kun minä palaan töihin ja lapsi menee vaikkapa päiväkotiin. Onneksi siitä ei tarvitse vielä huolehtia.
Mun aivokapasiteettini ei tästäkään ajoituksesta huolimatta ole virkeimmillään aamupäivällä. Olen tehnyt molemmat gradunikin aikanaan valehtelematta aina klo 22:00-03:00 välillä öisin, sillä silloin olen tehokas oma itseni. Aamupäivällä olen ihan koomassa, iltapäivällä voin näytellä normaalia ja elämä alkaa iltaisin. Olen kyllä yrittänyt kääntää tätä rytmiä useaan otteeseen elämäni aikana vaikkapa töiden ajaksi, mutta aina se palaa tähän aamukoomailuun, jos menen oman sisäisen kelloni mukaan. Onneksi muu lauma elää samalla tavalla.
Aamuisin meillä kuitenkin näyttää oikeasti tältä. Äitille blogeja tabletilta (ja aamukahvi) ja lapselle piirretyt läppäriltä. Kyllä, 10 kk ikäiselle lapselle aamun töllöhetki. Lapselle vielä bansku käteen, niin ei tarvitse kauhoa sitä puuroa niin rivakasti suuhun.
Siinä sitten tapitetaan molemmat omia ruutujamme ja ollaan hiljaa se puolituntinen. Toinen hörppii kahvia ja toinen nielee puuroa. Välillä pitää vahtia, ettei bansku uppoa kokonaisena suuhun, mutta ymmärrän kyllä, että kahdella hampaalla on hankala palojakaan saada irti.
Vaan kyllä se on sen arvoistakin. Sitten voi nimittän alkaa se hyvä äiti -aika! Rauhallisen aamun jälkeen kun minä ainakin lähden ihan eri fiiliksellä käyntiin. Sen jälkeen jaksaa vaihtaa viiruille ja koirille veden, hakea puita sisälle, istua lattialla lukemassa Mollys brandbilia, kutitella ja sylitellä ja käydä kirjastolenkillä rattaiden kanssa kirpeässä syystalvi-ilmassa. Jotenkin koko elämä on niin oikeinpäin, jos aamulla ei ole ollut kiire mihinkään. Olkoonkin sen hintana sitten, se että lapsi laitetaan toljottamaan yhteen suuntaan Maikkia ja pelottavaa Pontsoa (tai Harria ja dinoja) niin pitkäksi aikaa, että aamupala on syöty. Pää pysyy paikallaan, lapsi aloillaan ja lusikan saa laitettua aina oikeaan suuntaan. Kovasti kyllä odotan sitä, että lapsen kärsivällisyys jaksaa oikeita lastenohjelmia, kuten vaikkapa Kössi Kengurua. Nyt tarvitaan vielä selvästi enemmän visuaalisia ärsykkeitä.
On meillä kyllä oikesti välillä kirja tai palapelikin pöydässä, mutta olisi ehkä ollut liian kaunisteltu totuus laittaa niitä kuvia nyt tähän.
Ja oikeasti tästä piti tulla sellainen Meidän päivä -tyyppinen postaus, mutta muistin ottaa kuvia vain aamulla, joten ehkä jossain vaiheessa päästään jo iltapäivään saakka!
