Joka tuutista puskee nyt ulos tasa-arvoiseen avioliittoon liittyviä kommentteja ja kannanottoja. Mikä on hyvä, sillä asioista täytyy puhua, ja tällaisista asioista mielellään niin kyllästymiseen saakka, että asia alkaa tuntuu yhä useammasta ihan normaalilta elämältä. Mielestäni kyseessä on sama ilmiö, kuin minkä tahansa muunkin vähemmistöryhmän marginalisoinnissa: Niin kauan, kun kauppojen leluhyllyissä ei ole pyörätuolissa olevia nukkeja ja telkkarisarjoissa vammaisia ihmisiä, siirtää valtaväestön edustaja ilmiön marginaaliin elämässään ja kokee vierautta sen suhteen. Siispä puhutaan! Kaikista vähemmistöistä niin kauan, että ne ovat osa tylsää, normaalia arkea. Ja siksi minäkin kirjoitan aiheesta tänne (etten spämmää kavereiden facebook-sivuja täyteen aihetta kommentoidessani).

Karkeasti voisin kuitenkin tiivistää oman mielipiteeni kahteen kategoriaan: 1.) Puurojen ja vellien sekoittumiseen eli siihen, miten normaalit ihmisoikeudet sotketaan turhaan kirkon (ihan erillisen instituution) omiin päätöksiin 2.) Homouden/vierauden pelkoon, joka ei varmasti liity oikeasti ihmisten suihkukäyttäytymiseen, vaan paljon syvempiin ajatuksiin.

Lisäksi minusta täytyy erottaa toisistaan kulttuuriset traditiot ja laki. Jos tasa-arvoisen avioliittolain vastustaja vetoaa pitkään eläneeseen kulttuuriseen traditioon sinänsä, on hän käytännössä myös sen puolella, että tyttölapsien ympärileikkaukset tai lapsiavioliitot muslimiperheissä ovat ok myös Suomessa. Ympärileikkausten perinnehän on ajallisesti paljon pidempi, kuin esimerkiksi kristillisen kirkon monopoliasema avioliittojen suhteen. Tosi asiassa kuitenkin lähes jokainen on varmasti sitä mieltä, että kulttuuriset traditiot ovat historiaan ja yhteiskunnan sen hetkiseen tilaan kytkettyjä ja niitä tulee muuttaa. Niiden yläpuolelle kohotetaan valtion laki, joka turvaa sen, ettei kulttuuritraditioiden nimissä voi tehdä niitä asioita, joita demokraattinen yhteiskunta pitää väärinä: kuten yleisten ihmisoikeuksien polkemista.

Kirkon osuus tässä keskustelussa on ylipäätään ollut ihan absurdi. Koko lain käsittelyssähän ei päätetty mitään siihen viittaavaakaan, tuleeko kirkko jatkossa vihkimään homopareja omilla seremonioillaan. Kirkko tekee nämä päätöksensä ihan itse. Sitä vastoin päätettiin siitä, arvottaako Suomen laki ihmiset samalle viivalle avioliittoasioissa. Kyse oli tasa-arvoisesta, jokaiseen ihmiseen ulottuvasta kohtelusta ja normaaleista ihmisoikeuksista, jotka meille valtaväestölle ovat ihan itsestäänselviä.

Ilman sinua olen lyijyä -blogissa oli myös nokkelasti laskettu se, miten kauan kirkko on hallinnut avioliittoinstituutiota täällä pohjolan perukoilla. Siinä missä vasta-argumentoijat (no ok, yksi ainakin) sanoi kristillisen kirkon hallineen avioliittoinstituutiota Suomessa tuhansia vuosia, laskettiin blogissa vuosiksi 183 vuotta. Suora lainaus tuosta tekstistä:

”Lähetin kuvan miehelleni, luotettavimmalle neuvonantajalleni ja salamannopealle tietotoimistolle, joka tiesi kertoa suoralta kädeltä, että kirkolla oli lain takaama yksinoikeus avioliittoon vihkimiseen vuosien 1734 ja 1917 välisenä aikana. Vuoden 1917 jälkeen tilanne on ollut sama kuin tänäkin päivänä eli vihkioikeus on evankelis-luterilaisella ja ortodoksisella kirkolla sekä maistraateilla. Lyhyellä matematiikallani tuloksena olisi 183 vuotta kirkon avioliittomonopolia.”

Silti kristillinen kirkko nostettiin esille vähän joka toisessa vasta-argumentissa. Toki voidaan ajatella, että muuttuva laki tuo muutoksen myös kirkkoon ainakin periaatteellisella tasolla. Nythän myös kirkolla on mahdollisuus vihkiä homopareja – mikäli siis kirkko tämän päätöksen keskuudessaan tekee. Itse kuitenkin ajattelen, että tähän on vielä matkaa ja toisaalta ajattelen, että on hyvä, jos papit saavat itse päättää oman, ammatillisen vakaumuksensa asian suhteen. Raamattua voi tulkita hyvin monella tavalla. Jokainen varmaan tietää nämä somessakin pyörineet kuvakaappaukset, joissa Raamattu antaa ohjeita myös moneen muuhun asiaan, kuten ihmisten kivittämiseen ja väkisinmakaamiseen.

Kärjistettynä voidaan kuitenkin sanoa, että Raamattu ei yksiselitteisesti kerro kantaa homoseksuaalisuuteen. Sitä vastoin, minun vakaan käsitykseni mukaan, Raamattu selvästi sanoo jokaisen ihmisen olevan samalla viivalla Jumalan edessä.

Oli miten oli, jos pappi omassa teologisessa pohdinnassaan päätyy tulkitsemaan avioliiton vain miehen ja naisen väliseksi liitoksi, minusta on yksiselitteisesti parempi, ettei tällainen pappi vihi homopareja. Se on oikeus ja kohtuus kaikkia osapuolia kohtaan – ja ihan varmasti löytyy niitäkin pappeja, jotka ovat päätyneet toisenlaiseen tulkintaan ja osaavat tehdä työnsä ilolla ja lämmöllä myös homoja vihkiessään. Jos tämän siis joku päivä kristillisessa kirkossa saa tehdä.

Mutta kirkosta seuraavaan eli pelkoihin. Itse en usko mitenkään päin, että tasa-arvoista avioliittolakia vastustavan ihmisen oikeat pelot liittyvät ihmisten suihkukäyttäytymiseen tai heteroavioliittojen romahtamiseen. Ne oikeat pelot ovat varmasti syvemmällä. Toisaalta ne liittyvät varmasti vähemmistöjen marginaaliseen asemaan, mikä on toisaalta ihan ymmärrettävää. Niin kauan, kun et tunne homoja ja huomaa homojen olevan ihan tavallisen tylsiä ja ihania ihmisiä, olet varmasti vähän ulallaan siitä, mitä homous tarkoittaa normaalissa arjessa. Ja homouden assosioiminen pelkkään homoseksiin myös jossain määrin ymmärrettävä yhteiskunnallinen ilmiö: melkein jokainen nettiä käyttävä hetero on nähnyt elämässään enemmän homopornoa, kuin esimerkiksi kahden keski-ikäisen lesbonaisen normaalia arkea.

Tämä ei ole minusta ensisijaisesti yksilön ongelma, vaan yhteiskunnan rakenteiden ongelma. Ihan kuten aiemmin viittaamassani vammais-kysymyksessä, minusta vähemmistöryhmiä tulee systemattisesti nostaa esille osaksi ns. normaalia arkea (vaikkapa sitten tasa-arvoisen avioliittolain kautta), koska marginalisoinnin purkaminen vähentää ennakkoluuloja ja pelkoja. 

Mitä asialle sitten voi tehdä? Marginaalisuuden ja vierauden häivyttäminen on varmasti se tärkein juttu. Toisaalta työtä voisi tehdä mielestäni jo äitiysneuvolan tasolla. Eipä ole ainakaan minulle neuvolantäti sanonut, että: ”Teille on tosiaan tulossa lapsi! Siitähän tulee todennäköisesti joko tyttö tai poika – ja hetero tai homo. Onneksi olkoon!” Tasa-arvoisessa yhteiskunnassa näillä kummallakaan indentiteetillä kun ei olisi mitään merkitystä. 

Joka tapauksessa tullessaan voimaan, tasa-arvoinen avioliittolaki kertoo vain siitä, että tämä kansa kokee (minkä tahansa sivistysvaltion kriteerien mukaan) ihmisoikeudet ja ihmisten tasa-arvoisen kohtelun oikeaksi. Ja minusta se on kaikkein kaunein lähtökohta yhteiskunnan toiminnalle: Ylin laki, jonka suhteen kaikki kulttuuriset traditiot ja tavat tulisi arvottaa tasavertaisten ihmisoikeuksien alapuolelle.

Loppuun vielä linkki yhteen Suomen rohkeimmasta naisesta. Kiitos Arja Juvonen!