Hei, olen Emmylou

Kuvaile itseäsi viidellä sanalla.  

Rauhallinen, kärsivällinen, herkkä, ideoiva, helpostilähestyttävä

Mitkä asiat tekevät sinut onnelliseksi?

Iloiset ihmiset, läheiset, työ, koti, urheileminen, aurinko, kahvi, kukkaset…

Millainen on tavallinen arkipäiväsi?

Tavallinen arkipäiväni saattaa olla myös lauantai, työaikojeni takia. Vapaata saatan viettää keskiviikkona. Tämän vuoksi rutiineja on vaikea rakentaa, mutta pyrin sisällyttämään arkeeni urheilua, hyvää ja terveellistä ruokaa, leffoja, rentoilua, ja vahva aamukahvi on muuten pakollinen joka aamu! Ilman sitä ei päivä käynnisty. Olen ottanut sellaisen ajatusmallin arkeeni, etten eläisi viikonloppuja varten ja viikollakin osaisin ottaa kaiken ilon irti elämästäni.

Mitä tilaat baarissa? 

Kuivan siiderin hanasta

Joku pinttynyt tapasi? 

Laskea määriä. Esim. portaat, laatat, tolpat..

Kenen/keiden uskot vaikuttaneen elämääsi eniten, ja millä tavalla se näkyy elämässäsi?

Lapsuudessa vanhempieni, nyt aikuisuudessa avomieheni. Erilaisten arvojen ja ajatusmaailman kohtaaminen muokkaa ihmistä ja tietysti kokemuksillakin on suuri rooli elämässä. Koen vanhempieni antaneen minulle hyvät käytöstavat ja edellytykset pärjätä tässä maailmassa. Heidän kasvatuksensa ansiosta olen suvaitsevainen ja lojaali muita ihmisiä kohtaan.

Kappale jonka laittaisit soimaan aamulla ensimmäiseksi?

Joss Stone – Teardrops

Mitä sinulla on liikaa?

Astioita

Mihin kiinnität ensimmäiseksi huomiota kun tapaat uuden ihmisen?

Katsekontaktiin ja kättelyyn. Näiden yhteisvaikutelma on tärkeä!

Elämänohje?

Hanki kolme harrastusta: yksi josta saat palkkaa, yksi joka pitää fyysisesti kunnossa ja yksi, jossa saat olla luova.

 

 

Jatka lausetta

Tarvitsen…saumurihuollon

Pohdin…koska talvi loppuu

Kaipaan…ystäviäni

Toivon…etelänmatkaa

Halveksin…kaksinaamaisuutta

 

Viimesin

Ostos?

Kassillinen ruokaa kaupasta.

Tekstiviesti minkä lähetit?

Hyvä! Ilmoitan kun kotona.

 

Mitä tulee mieleen seuraavista asioista? Vastaa yhdellä sanalla.

Euroviisut              uuden musiikin kilpailu

Instagram               out

Jumala                    rippikoulu

Turkistarhaus         raukat

Feminismi              jes

Teemu Selänne      kirja

Huumeet                äkkipikaisuus

Suhteet Oma elämä Ajattelin tänään Syvällistä

Hei, olen JJ

 

Kuvaile itseäsi viidellä sanalla:

sählä, lapsenmielinen, hymyilevä, tuttavallinen, ehkä jopa hauska?

Mitkä asiat tekevät sinut onnelliseksi?

Pitkään nukkuminen, hieronta, energiajuoma, auringon lämpö ja mun suloinen koirani.

Millainen on tavallinen arkipäiväsi? 

Mulla ei ole arkipäivää. Mulla on päiviä toisensa perään. Katson kalenterista mitä seuraavana päivänä tapahtuu kun muuten en muista. Aamut lähtee liikkeelle herätyskellon torkuttamisella. Mies lähtee koiran kanssa ulos ja itse kömmin sängystä ja poimin päivän vaatteet lattialta. Mies tulee lenkiltä ja hoputtaa meikkaamaan ja kysyy aika arviota koska olen valmis. Valehtelen 8 min.

Mitä tilaat baarissa? 

Jos on tarjolla jännästi nimettyjä shotteja valitsen niitä hauskimman. Muuten pyydään baarimikolta “Tee mulle joku kirpee drinkki”

 Joku pinttynyt tapasi?

Jättää leivästä viimeinen reuna. Taitaa olla jo neuroosi…

Kenen/keiden uskot vaikuttaneen elämääsi eniten, ja millä tavalla se näkyy elämässäsi?

Tietysti mun äiti on vaikuttanut muhun, mutta en myönnä sitä. Äitini on suunnitelmallinen ja huoletivainen. Mä yritän olla kaikkea sitä, mutta en kuitenkaan osaa. Sen vuoksi tunnen usein epäonnistuneeni. Poikaystävälläni on iso vaikutus minuun tietenkin, peilaan omia arvojani ja tapojani häneen ja yritän muodostaa jotain järkevää sisältöä elämääni.

Kappale jonka laittaisit soimaan aamulla ensimmäiseksi? 

Disclosure – White noise

Mitä sinulla on liikaa? 

Sukkia. Varsinkin eriparisukkia. Minne ne katoo???

Mihin kiinnität ensimmäiseksi huomiota kun tapaat uuden ihmisen?

Kättelyyn. Mikäli toinen läimäisee käteeni kuolleen kalan meillä ei ole tulevaisuutta.

Elämänohje?

 Kaikella on tarkoituksensa

Jatka lausetta

Tarvitsen…  personal trainerin, enemmänkin henkilökohtaisen assistentin.

Pohdin…  kuka olen, minne menisin, mihin keskittyisin.

Kaipaan… kesää.

Toivon…  menestyväni urallani

Halveksin…  ilkeitä ihmisiä

 

Viimesin

Ostos?  Jauheliha, tomaattikastike, minitomaatteja, Teho energiajuoma

Tekstiviesti minkä lähetit?

“Heippa! Toivottavasti gaalailut meni hyvin! Sorry tää kuitti juttu venynyt mun osalta. Rahaa meni valitettavan 40 euroa yli budjetin! Eli 120e. Olin liian optimisti sen 80e suhteen ja lennossa sitten menikin enemmän juomaa ja muuta rekviä tuli lisää. Miten tehdään kuittien kaa? Voin vaikka jättää ne huomenna johonkin jemmaan koululle. Onhan se ase säilössä? Se ei missään nimessä saa kadota!”

 

Mitä tulee mieleen seuraavista asioista? Vastaa yhdellä sanalla.

Euroviisut     kevät         

Instagram             filter

Jumala                      Jumala

Turkistarhaus             Periaate

Feminismi                 hiukan ärsyttävää

Teemu Selänne           leuka

Huumeet                     elokuvat

Suhteet Oma elämä