Olen nyt viettänyt kaksi yötä omassa kodissa ja olen vähän yllättynyt, että miten kivuttomasti olen sopeutunut tähän hiljaisuuteen. Eilen tuntui ihan uskomattoman hyvältä pujahtaa peiton alle ja sulkea silmät. Luulin, että itkisin kauheaa huutoitkua tämän yksinäisyyden takia, mutta en ole oikeastaan itkenyt kovinkaan paljoa. Muutama kyynel on vierähtänyt, mutta ei sen enempää. Uskon, että tässä tulee vielä takapakkia ja tulee varmasti kauheita masennuspäiviä, mutta eiköhän se ole ihan normaalia tässä tilanteessa. Olen nyt turvassa eksältä. En kuollut.