Get it girl!
Joskus on niitä päiviä kun tuntuu että ei jaksa, ei pysty, ei millään ole mahdollista että tästä päivästä selviää. Tämän tyyppiset päivät on mulla (onneksi) osa menneisyyttä, mutta läpi on käyty, paskaa on suodateltu, itkua väännetty, epätoivoon vaivuttu. Hetkenkin kun mietin noita aikoja – sitä kun oikeasti tuntui siltä että ei kroppa eikä mieli kestä enää toista samanlaista päivää – saan aikaiseksi välittömät kylmät väreet, kuristavan ahdituksen kaulalle ja annoksen oksennusta kurkkuun. Olisinpa vain silloin harmaana, suuntaa vailla haahuilevana henkilönä, törmännyt esimerkiksi tähän tarinaan 18-vuotiaasta Mariasta. Apua mikä mimmi! Ihan sydäntä repi ja paikkas samaan aikaan.
***
Kuvittele syrjäinen, köyhä, myrkyllisten käärmeiden ja hikisten kokaiini-kuninkaiden täyttämä viidakko-alue Kolumbiassa. Kuvittele sinne pieni lentokone, lastinaan kookospähkinöitä ja haisevaa kalaa, matkustajinaan muun muassa Maria ja hänen 8-kuukautinen poikansa. Kun pyysin kuvittelemaan sen lentokoneen ”sinne”, niin tarkoitin siis sinne keskelle viidakkoa, sinne maahan, sinne märkään suohon. Kuvittele lentotapaturma, lentokoneen kuollut pilotti ja Maria selviytyneenä hengissä, yksin pienen vauvansa kanssa.
Kuvittele itsesi keskelle viidakkoa pienen vauvasi kanssa, ravintona ainoastaan kookospähkinät ja vesi. Kuvittele se kun et ole lainkaan varma siitä että sinua etsitään, saapuisiko apu koskaan? Kuvittele se kun varovasti, kädet täristen, ojennat kasvien lehtiin kertynyttä vettä pienen vauvasi huulille. Kuvittele kun rakennat suojan.
Kuluu päivä.
Kuluu toinen.
***
Kuvittele työtön, sotaa kotimaastaan paennut, 38-vuotias Punaisen Ristin vapaaehtoistyöntekijä joka löytää viidakosta erinäisistä esineistä kootun polun, polun jonka päästä hän löytää 18-vuotiaan tytön, sylissään poikavauva.
Kuvittele kun huomaat pelastuksen saapuneen, kun käyt läpi kaikki mahdolliset tunteet, kroppasi täyttyy helpotuksesta ja koitat nousta jaloillesi, vauva sylissäsi, mutta et pysty, et jaksa, täriset, itket.
Kuvittele kuinka Maria selvisi poikansa kanssa ilman suurempia vaurioita, vauvalla suurimpana huolena nälkä.
“His mother’s spirit must have given him strength to survive.”
Seuraavan kerran kun elämä potkii, haluan että mietit millaisella asenteella aiot vetää asian läpi. Aiotko hyväksyä kohtalosi ja vähän ehkä itkeä räkäposkella, tukka sotkussa ja luovuttaa – vai aiotko ehkä pistää suurempaa vaihdetta silmään ja samaiseen silmään iskeä aimo annoksen optimistisuutta ja uskoa omaan itseesi?
Shitballs mikä nainen. Meni samantien mun Inspiroivat Naiset –listalle.
Kuva: dailyrecord.co.uk