Hyi tissit, nam oliivit.
Mulla on täällä siis kainalossa ihanainen pikkuinen paleface-poika, poika nimeltään Leevi. Leevi täyttää itseasiassa tänään kokonaiset 14 kuukautta eli johan se onkin aika pienimuotoinen päivitys pusertaa ulos.
Paino/pituus: En ala valehtelemaan ja kertoa kuinka mittaillaan miehen muotoja säännöllisin väliajoin, koska näin ei ole. Mun mielestä ei oo niin tärkeää pitää yllä viikottaisia esimerkiksi painonvaihteluita kun kyllähän niitä käy läpi itsekukin (mami ehkä viel enempi), tärkeintä on että poika on terve ja näyttää terveeltä. Muistan kun tein jotain arviota pojan syntymäpainon perusteella että, tuosta tulisi 187cm pitkä 16 ikävuoden napsahtaessa lasiin.. Saas nähä! Tunnen jo sen kyynärpään nojailemassa mun hartiaan, eeeeii. Tällä hetkellä Leevi painaa noin 12 kiloa (punnitseminen tapahtui kyllä joku kuukausi sitten että voipi olla jo kolmentoista puolella..) Täällä vaatteita ostetaan iän mukaan, ei pituuden, joten Leevi rokkailee nyt ikäiselleen kuuluvia 12-18 kuukautisten kuteita. Paidat on vähän isoja mutta pöksyt meinaa jäädä lyhyeksi.
Rutiini: Me eletään hyvin pitkälti päivä kerrallaan ja otetaan se vastaan mitä vastaan sattuu tulemaan, tän takia en oo iskeny miestä mihinkään tiukkaan aikatauluun. Leevi on päiväkodissa viikossa 3-4 päivää jotta momma pääsee tienaa puurot pöytään ja tää automaattisesti on luonu meille joitain rutiineja. Tavallisena aamuna Leevi heräilee 7-7:30 ja kieltäytyy syömästä, juo vaan litroittain maitoa (ihan ammuu-maitoa). Sit siinä pestään hampaita yhessä (ihan oikeasti!) ja lähetään päiväkotia päin kasin kieppeillä. Siellä se syö puuron enne ysiä ja käy unille. Päiväkodissa päiväunia ei sen koomin sitten nukutakaan, kotosalla jos ollaan niin herra malttaa ottaa yhdet päiväunet iltapäivästä. Yleensä unien jälkeen välipalaa ja perinteiset lounas – snack – iltaruoka ja iltapuuhin aletaan kuuden jälkeen kun pääsen töistä. Puuro huuleen, kainalot ja kulkuset puhtaaks kylvyssä ja hampipesu, sit onkin aika iltasadun (äitin lemppari-aika) ja unille poikanen leijailee 19-20. Joskus viikonloppuisin venytetään unille menoa jotta aamulla saataisiin (lue: äiti saisi) nukkua iha vähän pidempään.
Nukkuminen: Onnekseni Leevi on nukkunut läpi yön heräämättä nyt jo toista kuukautta! Jää äitillekin omaa aikaa ja saa ihan kiitettävän määrän unta. Päiväunia mies vetelee joskus silmät puoliksi auki – cool dude, se tarkkailee.
Syöminen: Leevi ei ollu tissimiehiä alunperinkään ja jouduttiin ikäväkseni tyytymään korvikemaitoon jo ensimmäisen kuukauden aikana. Itse syömisen kanssa miekkosella ei oo koskaan ollu minkäänlaista ongelmaa, tissit vaa ei ollu sen kuppi teetä. Alotin kiinteiden ruokien kokeilun Leevin ollessa vasta 4 kuukautta, ja tää johtu ihan ainoastaan siitä että oma äitini sanoi tehneen niin ja tässähän sitä itekin vielä ollaan ja hyvin terve suhde ruokaan, niin mikäjottei, se on menoks sano Annie Lennox! Päärynä oli sose-aikana ihan suosikki, siitä sitten siirryttiin pikkuhiljaa ”normaaliin” ruokaan ja tänä päivänä Leevi syö ihan kaikkea mitä äitikin, ihan tavallisia ruokia, pikkuisen jos pienii niin ommms hyvin menee alas. Päät käntyy kahviloissa kun tilaan meille oliiveja, äitille vissyn ja pojalle maitoa. En valehtele yhtään jos sanon että Leevi syö enempi ku minä. No joke! Laitan sille päiväkotiinkin mukaan ihan saman kokoset annokset ku mitä ottaisin ite mukaan töihin (ja sitä samaa ruokaa), ite en koskaan saa syötyä kaikkea, mut poika saa. Whaaat!
Kato mä osaan: Suurin saavutus Lebowskin elämässä on se että .. *rumpujen pärinää* .. mies kävelee! Ensimmäiset itsenäiset askeleet otettiin tossa parisen viikkoa sitten ja nyt painellaan menemään kun Kononen konsanaan. Ihan hulluutta, ja joo itkettää ja apua ja miten se jo osaa ja ja ja!? Leevi puhuu ihan mielettömän paljon mutta ei, ei siitä valitettavasti vielä mitään selkoa kyllä saa. Voipi olla että tämäkin kun täällä kuulee suomenkielen lisäksi englantia, ruotsia ja maltan omaa kieltä, alkaa soppa sekottumaan. Leevi kutsuu mua mammaks ja palloa ”paa paa”. Mummi oli ”nanna” ja auto on ”brrr”. Poika osaa matkia joidenkin eläimien ääniä ja mikä parhainta, naurua! Kun naurat, Leevi vetää sellai ihanan feikkinaurun ja kattoo sua et ”teinks oikein” – ehee hee he. Vaikka puhetta ei vielä tulekaan niin mies osaa viestiä kyllä hyvin tarpeistaan – jos halajaa juomista tai ruokaa, suu on auki kuin linnunpoikasella, sanaakaan ei pihahda vaan osottaa sormella jotain ja suu auki että ”anna ny tänne”. Jos satut tarjoamaan väärää tuotetta, tuomitseva käsi työntää tuotteen pois ja sormi osoittaa että ”eiku toi”. Leevi osaa myös kiivetä portaita ylös, muttei tulla alas (meinaa sukeltaa pää edellä ja ei, et tule!). Kun pestään hampaita ja sanon ”sano aa”, Leevi sanoo ”aa” ja avaa suun. Mitähän vielä, hmm.. onhan noita! Hampaita on suu pullollaan, tai siis ei ne sieltä pullota, ihan normaalisit ovat niin kuin pitääkin mutta että monta on. Pari päivää sitten alkoi ihana uusi juttu – jos istun esimerkiks sohvalla, tää kävelee siihen roikottaen pupua (se sama unilelu jota hehkutin täällä, ollut aivan korvaamaton!) korvasta, kallistaa päätään ja painaa pään jalalleni, odottaen silittelyä. EEEIKÄ! Itkeeennn.
Nyt loppu.
Tehkää kaikki tällanen, ihan hulvaton kaveri!
