”Sielä o.” 

Tänään klo 13:11 sain viestin pikkuveljeltäni, joka oli käynyt juuri hyvästelemässä ihanan iloisen, suloisen serkkupoikamme viimeiselle matkalleen. Olen tässä parin viimeisen viikon aikana koittanut käsitellä asiaa monelta eri kantilta, muttei siihen järkeä saa vaikka takoisi kuin Ilmarinen sampoa. Vituttaa, ärsyttää, turhauttaa, ahdistaa, tukahduttaa, pelottaa ja taas vituttaa. Junnun menetys oli mulle se ensimmäinen läheisen ihmisen menetys, koko vajaan kolmenkymmenen ikävuoden historiassa. Totta helvetissä tuntuu pahalta, oksettaa ihan. Jotenkin toivoo että olisi kokenut jotain tällaista jo nuorempana, niin ei nyt aikuisena tartteis ruveta pohtimaan että, onkohan musta tähän ihmisten menettämis -hommaan ollenkaan. 

***

On kymmenisen kuukautta siitä kun oon koskenu tähän blogiin. Tää oli mulle kun henkireikä, ja sitten kaikki vaan mureni, enkä osannu enää kirjoittaa. En tiennyt mitä sanoa. En ymmärtänyt miten pukea tunteitani sanoiksi. Miten sanoa kauniisti että vituiks meni ja oon paskana. Nyt kun aikaa on kulunut ja nämä elämän Kinder-yllätykset on tuonu perspektiiviä omaan ajatteluun, en välitä siitä onko sanomani kaunista. 

***

Ollaan edelleen täällä kaukana, poikasen kanssa kahden. Meillä on asiat suurimmaksi osaksi ihanasti, talo tulvii rakkautta ja positiivisuus on osa jokaista päiväämme. Suuria muutoksia on tapahtunut, ja tulee tapahtumaan myös tulevaisuudessa, mutta kaikki asiat tapahtuvat syystä, kaikella on tarkotuksensa. Merkittävin hetki pitkään aikaan, oli se päivä kun huomasin tuijottelevani toimiston ikkunasta ulos, miettien että mulle annetaan vaan niin paljon kun mä jaksan kantaa ja että jos haluan elämääni ihmisiä jotka rakastaa, tukee ja arvostaa, tulee mun olla vastaavanlainen ja ennen kaikkea pysyä avoimena sille mitä elämä eteen taikoo. Omaa asennetta ja ajattelutapaa hienosäätämällä saa aikaan mielettömän isoja muutoksia, onhan tuon tiennyt muttei ole uskonut. Nyt kun palaset alkaa loksahtelemaan paikalleen ja karma alkaa ojentamaan uskomattoman hienoja suoriutumispalkkioita, niin ei tässä voi kuin hymyillä illalla nukkumaan käpertyessä.

***

Tää mennyt vuosi on opettanut mulle paljon, mutta tää päivä avasi mun silmiä entisestään. Kertokaa herranisä niille ihanille ihmisille elämissänne että ne on ihania, rakastakaa läheisiänne vielä lujempaa, ja arvostakaa elämän pieniä asioita. Vaikka se kuinka kliseistä onkin, tää kaikki voi olla ohi sun osalta jo huomenna. Huomenna. Huomenna mä valjastan itseni entistä rohkeammalla asenteella ja aion olla juuri sellainen ihminen kun sisälläni tiedän olevani. Kun tuo mun pieni poikanen on tuollainen Suurien Tunteiden Tehdas ja suoltaa tän naisen täyteen rakkautta, on mun aika laittaa hyvä kiertämään. Haastan sut olemaan ihana. Ota riskejä, älä stressaa liikaa ja ala luomaan itselles elämää joka tekee sut onnelliseks.
Luota sydämees –  järkeillä ehdit sitten kyllä ne sydämet silmilläkin.