FML.
Nää kaks edellistä päivää on ollu ihan musertavia epäonnistumisia.
Matka epäonneen alkoi eilen, kevyesti repäisten. Heiluin hiki otsalla kimaltaen läskileirin kotitreenin kimpussa. Bullero väyhkäsi tuolissaan että ”eiku kato mua, koske muhun, pidä kädestä, joooo” ja koitin siinä nopeaan tahtiin suorittaa päivän treenit alta pois. Suurin osa huomiostani kiinnittyi vauveliin, toinen osa treeniohjelman kurkkimiseen läppärin näytöltä. Askel askeleelta pääsin kuin pääsinkin ohjelmassa eteenpäin kunnes vaistomaisesti hyppäsin liikkeestä seuraavaan ja silloin supermies nujersi naisen. Tiedätkö liikkeen nimeltä supermies? Supermies ristiin? No siinähän sujahdetaan mahalleen maahan makaamaan ja koitetaan sitten kurkottaa oikealla kädellä ylös-eteen ja vasemmalla jalalla ylös-taakse. Ja vaihto. No arvatkaapa mitä sanoi vain 12 viikkoa vanha sektiohaava tähän? AI SAAATANAAAAA! Varovasti nousin ylös ja valmistauduin keräilemään sisuskalujani lattialta. Kaikki pysyivät sisällä, haavajakin näytti pysyneen ummessa. Edelleen kipu vihloo mutta opinpahan että treeni tehdään sitten kun baba nukkuu. Perrrrkele.
Tänään olikin toimistopäivä. Oon tässä salaa, vaivihkaa alkanut tekemään hieman töitä kotoa käsin. Aina kerran parissa viikossa paahdamme palleron kanssa toimistolle ja tytöt saavat hurmurin hekotukset huomaansa tunniksi pariksi. Päivä meni mutkattomasti, Lebonaattori lirkutteli tytöille ja pelas urosten kanssa änäriä Pleikkarilla. Kotimatkalla se feilailu sitten alkoi. Ensin missattiin bussi, tai se oli mennyt ajoissa. No hypättiin sitten bussiin joka meni melkein sinne minne piti. Bussia odottaessa hiki valui selkärankaa pitkin ja poikanenkin punastui punastumistaan. Vihdoin bussi tuli, täynnä tiukalta hieltä haisevia turisteja. Koska tottahan toki tämä bussi oli se joka jatkoi meidän pysäkkimme jälkeen supersuosittuun turistihelvettiin. Ängettiin sisuksiin, ajoin japanilaisen turistin varpaille, käskytin lihavahkon naikkosen pois vaunujen paikalta ja parkkeerasin pojan. Matkalla Lebo aloitti huuto-orkesterin ja en ihmettele yhtään että miksi, bussi haisi ihan hevonpaskalle, siellä oli varmaan kuussataatuhatta lämmintä ja ihoasi vasten liimautui milloin mikäkin maanmatkaaja. Meinasin vaan luovuttaa ja alkaa huutamaan Leevin kanssa mutta jotenkin sain nieleskeltyä murheeni ja matkamme jatkui. Kurvasimme mutkan takaa ja seuraava pysäkki olisi meidän. Noh, koitapa siinä AIVAN täydessä bussissa alkaa äsväämään itseäsi ulos. Sitten nämä perkeleen pöllöt kuvitteli että jos ne vähän vetää mahaa sisään niin kyllähän mä vaunujen kanssa siitä mahdun. No ootapas ku lasken, jos käytävä on 70cm leveä, meijän vaunut 65cm ja siinä molemmilla puolilla töllöttää jono turreja niin öööö.. mitäpä luulet? Käskytin kaikki pihalle ja ajattelin että varmaan tulee joku meltdown kohta. Hyppäsimme bussista pois, ihmisten katsoessa ulkopuolella kun hullu suomalainen tunkee rattaita ovesta pihalle. Kukaan ei tietenkään auttanut, miksipäs olisivat, siat. Lähdin paahtamaan mäkeä ylös, kotia kohti. Noin 200 metriä kuljettuani tunnen kuinka päässä heittää, jalat on iha hyytelöä ja *kops* kolautan naamani rattaisiin ja tömähdän maahan. Onneks oltiin tasaisella maalla joten Leevi ei lähtenyt omia menojaan. Onneksi myös etten menettänyt tajuani täysin, mitähän putikka olis siitä miettiny? Nöyränä kampesin itseni ylös ja huomasin että toinen oli nukahtanut. Hyvä ajoitus. No lompsittiin koti-pihaan ja siinähän se seuraava fail sitten tulikin vastaan, meidän etuovellemmehan on portaat, 9 porrasta tarkalleen. Noh, mullahan oli tietenkin just sillä tavalla kasatut rattaat (meillä on kolme eri ”koppaa” tohon) että ei ollut mahdollisuutta irrottaa istuin osaa ja nostaa Leevi ylös ja sitten rengasosa, vaan jouduin rullaamaan portaat ylös. *kaboom-kops-kaboom-kops-kaboom-kops* Raukkaparan posket tärähteli kun mami koitti saada lasta kotiin. Mies ei kuitenkaan herännyt – whaat?! Hurautettiin hissillä ylös, päästiin sisälle kämppään ja mitä paskaa? Koko asunto haisee ihan tuhkakupille. Meillä kävi tänään siivooja, joka käy aina vuoroviikoin, ”puunaamassa oikeen kunnolla”. Ketun viikset sanon minä! Oon kerta kerralta pettyneempi sen aikaansaannoksiin ja oon aivan valmis sanomaan sille heipat. Mä en tiedä mitä se on täällä töhönnyt mutta oli iskenyt kaikki ikkunat ym. kiinni, joten kämppä oli kuumempi ku koivupuilla lämmitetty sauna. Sitten tuo tuhkakupin lemu.. Leevin nukkuessa vetelin kämppää ympäri, nuuskin että mistä haju on lähtöisin. Kurkkasin etuparvekkeellemme ja huomasin että lasinen kahvipurkki joka tuhkakuppina tunnetaan, oli poissa. Kurkkasin roskapussiin jonka siivooja oli nostanut parvekkeelle (?!) ja siellähän oli kasa märkiä tupakantumppeja, mutta purkkia ei missään. Suljin pussin ja huomasin että se ei oikeastaan edes haiskahtanut kun oli suljettuna. Mistä haju sitten tuli? Kiersin jokaisen paikan ja oikeasti ajattelin että se oli piilottanut sen tyhjän haisevan lasipurkin johonkin. Kurkkasin astianpesukoneeseen että ehkä se luuli että me uusiokäytetään sitä törkystä tuhkista, no ei, ei ollut sielläkään. Siinä astianpesukoneen äärellä huomasin että se oli tunkenut koneen niin täyteen että kaikki oli semipaskasia vaikka ohjelma oli päättynyt. Huomasin myös että fiksuna naisena siivooja oli sulkenut astianpesukoneen luukun, #faijan puhelimen laturi siellä kivasti välissä. Kai se oli sen sitten huomannut kun oli nostanut piuhan takaisin pöydälle, uiden sinivihreässä sulaneessa sähkömömmössä. Nicely done champ! Samallahan se oli sitten myös heittänyt paistinpannut koneeseen (soosoo), puulastat koneeseen (soosoo) sekä jälleen kerran jättänyt märät rättinsä litimärkinä lillumaan siivousämpäriin, tiskipöydän kaappiin.
Pää on edelleen pyörällä, hiki hatussa, lastat liejussa, pannut paskana ja tuhkakuppi kateissa. FML.
