Vannoin tänään käsi raamatulla olevani sinkku.

Käsitykseni mukaan Suomessa vastasyntyneen tiedot lähetetään suoraan väestörekisteriin ja täten peipi on in da system ja saa henkilötunnuksen ja on virallisesti olemassa. Onneksi ollaan täällä Maltalla missä asiat hoituvat käden käänteessä, muitta mutkitta, ennen kuin ehdit sanoa noeihänseihannäinole.

Tänään kello oli herättämässä klo 6:00 mutta synnyttämäni suppusuu alkoi ähisemään etuajassa, klo 5:15. Siinä sitä sitten tuijoteltiin ruipelon nappisilmiä ja herätettiin #faija klo 6:20. Pianhan se kello jo olikin 6:40 ja mamille tuli kiire. Äkkiä ripsaria vähänsinnepäin ja ei muuta ku bussipysäkille. Bussi oli rämärisakaputt ja sen korvia vihlovat kiljaisut sekä iskunvaimennusta kovasti kaipaava rugon ruttailu saivat pään parkumaan ja pinnan kireälle. Leevi se vaan nukkui, välillä otsaa kurtistaen. Sadan tunnin ajomatkan jälkeen oltiin Valletassa ja lähdettiin etsimään sitä toimistoa mistä sen syntymätodistuksen saisi jotta voisi sitten alkaa Suomeen päin hoitamaan mm. passi-asioita yms. No tämä virastohan oli ihan kaupungin toisella puolen, ennakko-aavisteluista poiketen. Kruisailimme pytingille Mäkkärin musta kahvi matkaa piristäen ja pian oltiinkin jo perillä ja #faija alkoi rupattelemaan virkailijan kanssa. Kaikki näytti sujuvan yllättävänkin sutjakkaasti, kunnes kävi ilmi ettemme ole naimisissa. Tästähän virkailija sai päähänsä kysyä että olenko minä ollut koskaan aiemmin naimisissa? Ettet vaan nainen vieläkin olis naimisissa? Kerroin että enpä tietääkseni. Virkailija naurahti että ei tuo ihan riitä, teidän täytyy lähteä nyt oikeuteen. Anteeksi että mitä sanoit? Juu meidän tai siis tarkemmin ottaen tämän akanhupakon aka minun oli lähdettävä Court of Justiceen vannomaan että en ole koskaan ollut naimisissa. Syynä tähän oli se että koska haluamme Leeville #faijan sukunimen, tulee ensin varmistaa ettei vaan olis ämmä naimisissa toisen miehen kanssa. Tai ettei vaan jättäis jotain kertomatta. (side note: täällähän siis mies on aikalailla kingi ja sit naiseen ei oo niin luottamista. Tai tämä on siis oma mielikuvani näissä ”virallisissa” asioissa) Noh, kysyin sitten että mitenhän ne sen siellä oikeudessa sitten tietää että oonko huijari vai en – kuulemma käsi raamatulla kun vannotaan niin se on sitten sillä selvä. Naureskeltiin asiaa hetki, tai siis #faija nauro ja mä tuskailin, ja lopulta lähdettiin kohti oikeustaloa. Laitoksen edessä heitin hyvästit miehilleni ja painelin päättäväisesti hoitamaan homman loppuun. Läpäisin turvatarkastuksen mutta tämän jälkeen minut pysäytettiin ja kehotettiin astelemaan takaisin pihalle. Kysyin että miksi näin ja mies osoitti farkkujani joissa oli ysäri-muodikas reikä polvessa ”you cannot go to court if your clothes are either dirty or torn”. No niiiiiiiin! Sain keploteltua itseni kuitenkin infopisteelle, vartija takanani kytäten etten vaan karkaa ja häpäise koko puljua rikkinäisillä housuillani. (side note: paikallisten naisten ihraa läpikuultavat legginsit eivät kuitenkaan olleet pahat lain). Infopisteessä istui kaksi vajakkia. Näistä se kieroon katsova sai sympatiani ja kysyin häneltä neuvoa, selitin asiani ja hän ei tajunnut mistä puhuin. Hän kysyi kaveriltaan. No tämä ei myöskään tiennyt mitään vaan soitti siten Family Courtiin kysyäkseen neuvoa. He vannoivat että ”madame, you don’t need this if you have never ever been married”. Uskoin valopäiden sanaan ja lähdin takaisin virastolle. Tässä välissä #faija ja Leevi jäivät paistattelemaan aurinkoon. Virastolla virkailija todennäköisesti luuli että koitan jotenkin nusaista heidän systeemiään (=fuck the system niinku) ja kiivastui että ”we do need it, what are you saying madame?!” Pyysin toisenkin virkailijan siihen että onko asia nyt mitenkä päin? Kävi ilmi että kyllä sen paperin tarvitsi. Arvatkaapas mitä sitten? Ei muuta kuin takas oikeustalolle mutta housukaupan kautta tietty – eihän näillä raggari vetimillä mihinkään pääsis. Kävin sitten ostamassa oikeushousut, eli ihan kostoksi XL kokoiset mustat löllökollarit. Astelin lökäpöksyt ja jakkutakki päällä jälleen turvatarkastuksen läpi niiden nollataulujen luokse ja kerroin että ”I’m back. I need this. Please” Ne vaan pyöritteli pupillejaan kunnes toinen kakisti ulos ”try the door on the right”. Astuin ulos oikeustalosta, näin siivouskomeron ovea muistuttavan sisäänmenoaukon. Astelin sisuksiin ja tadaa, siellähän se affidavit-mesta olikin. Jonotin 4minuuttia, kirjoitin vapaamuotoisen lapun ”I have never been married and am single at the moment” ja vannoin käsi raamatulla puhuvani totta. Pojat velotti mua tästä huvista seitsemän euroa ja ojensivat tämän oikeudessa pätevän idioottilupauksen. Riensin #faijan luo kahvilaan, joka ihanana miehenä kiikutti sen sinne perskeleen virastoon ja boompowboyaa Leevi saa syntymätodistuksensa kahden viikon päästä. Todistus pitää hakea virastosta itse, siitä tulee kyllä ilmoitus kotiin kirjeitse mutta eihän sitä itse todistusta voi lähettää ei, mutta jos haluaa niin voi kirjautua jollekin nettisivulle jonka kautta sen saa sitten tilattua kotiokin suoraan. Mutta tähänhän varmaan tarttee sen kolmisen neitsyttä ja kilon mirhamia. 

Että näin sujuvasti täällä nää paperihommat hoidetaan. Olen sanaton. Kysyttiin sitten että no mites se matkustusasiakirja että päästään täältä Suomeen hankkimaan passi pojalle koska täällä ei Suomen lähetystöä tietenkään ole. ”I’m sorry, these things are handled on the 2nd floor, I don’t know. You should go there. I can’t help you.” No etpä tietenkään. Taidan kerätä nyt jokusen viikon voimia ja lähtee sitten eheämpänä takaisin taistelukentille. Sektiohaava ja ylämäkimaratonit ne yhteen soppii – NOT.

***

Nyt #faija kömpi ylös ansaituilta päikkäreiltä ja pisti munan huuleen (eeheh, sain duunista yhteistyökumppanin lahjottamia suklaamunia). Leevi on edelleen unessa ja mä taidan alkaa paskartelemaan pojan huoneeseen vähän sisustusta mutta enpäs kerro että mitä. Koska on hyvin mahdollista että tosta tulee ihan ruma. Jos ei niin puhun tästä vielä, jos joo niin vaietaan iäksi, jooko? Kiitos.